Ilves sijoittui sijalle 11. Ilves oli 59 kierrosta kymmenen joukossa sarjataulukossa, mutta HPK nousi viimeisellä kierroksella ohi.
Maaginen alkukausi vie Ilveksen sarjakärkeen
Tuomas Tuokkola aloitti ensimmäisen kokonaisen kautensa Ilveksen päävalmentajana. Ilves lähti kauteen uusiutuneella kokoonpanolla. Hyökkäysosastoa vahvistettiin Daniel Corsolla, Roberts Jekimovsilla, Turo Asplundilla, Juuso Rajalalla ja paluun tehneellä Sami Sandellilla. Puolustuksen merkittävimmät hankinnat olivat Simon Gysbers ja Mikko Kukkonen. Lisäksi koeajan kautta puolustuspäähän liittyi Tommi Kivistö, joka vakuutti kauden edetessä peliälykkyydellään ja luistelullaan. Ville Kolppasen aisapariksi maalivahtipuolelle tuli Juha Järvenpää Ässistä.
Ilveksen jättivät muun muassa Matias Sointu, Ville Koistinen, Masi Marjamäki ja Jyrki Jokipakka, joka siirtyi NHL:ään.
Joukkue pelasi parhaimmillaan näyttävää ja viihdyttävää jääkiekkoa, mutta kauden aikana otteita leimasi epätasaisuus. SM-liigakausi alkoi voitolla Tapparaa vastaan. Vaikka Ilves hävisikin kaksi seuraavaa ottelua, alkoi siitä kuuden ottelun voittoputki. Ilves sai kauteen lentävän alun ja nousi jopa sarjakärkeen 18. lokakuuta. Kaudeksi 2013–2014 seisomakatsomoksi muutettu Osasto 41:n johtama D1-kulmakatsomo lauloi ja tanssi kotiotteluissa sellaisella ilolla, jollaista ei oltu Hakametsässä 15 vuoteen kuultu.
Omistajuuskriisi sekoittaa pakan
Alkukauden pelillisen lennon aikaan Vincent Manngardin johtama omistajakoalitio purki keväällä 2013 solmitun esisopimuksen pääomistajuuden siirtymisestä Marko Sjöblomille. Omistajavaihdoksen kariutuminen sekoitti joukkueen ja kannattajien pakan. Yhdeksästä seuraavasta ottelusta Ilves saalisti vain yhden voiton. Juha Pajuoja valittiin lokakuun lopussa Ilveksen urheilutoimenjohtajaksi.
14. joulukuuta Tappara ja Ilves pelasivat Ratinan stadionilla ensimmäisen modernin ajan Tampereen-ulkoilmaottelun. Tappara vei jäärikon vuoksi venyneen ottelun nimiinsä 1–0. Ottelua seurasi peräti 15 062 katsojaa, mutta harva näki pelin kulkua kaukaa katsomosta edes välttävästi.
Vahvistunut joukkue jättää ikimuistoiset jäähyväiset Jokereille
Ulkojääottelun jälkeen Ilves voitti viisi ottelua putkeen. Joukkueeseen liittyi Jokereista nuorten tuore maailmanmestari Aleksi Mustonen ja maalivahtilupaus Joonas Korpisalo. Flopanneiden ulkomaalaishyökkääjien Daniel Corson, Roberts Jekimovsin ja kesken kauden käyneen Ryan Flynnin tilalle siirtorajan kynnyksellä Pajuoja hankki yhdysvaltalaishyökkääjä Nicholas Dimitrakoksen, jolla oli sukujuuret Kreikassa.
Kauden kohokohta koettiin Helsingin Hartwall Areenalla 15. helmikuuta: lähes 500 Ilves-kannattajaa lähti toivottamaan Venäjä-johtoiseen KHL-kiekkoliigaan lähtevälle Jokereille jäähyväiset. Ilves oli ottelussa ottavana osapuolena, mutta alakatsomon päädyn äänekäs vieraskannattajien meri antoi Ilves-joukkueelle tarvittavan lisäpotkun. Ilves voitti ottelun riemukkaasti 4–2. Jokerien kosmeettiset kavennusmaalitkin syntyivät vasta ottelun lopussa.
Painajaismainen karsiutuminen pudotuspeleistä
Kausi päättyi pettymykseen, kun pudotuspelipaikka jäi kolmen pisteen päähän. Viimeisellä kierroksella pudotuspelipaikka oli edelleen Ilveksen omissa käsissä, mutta joukkue hävisi kotonaan Lukolle 1–4. Raumalaiset pääsivät antamaan takaisin sitä karvasta kalkkia, jota Ilves heille oli tarjoillut keväiden 2007–2009 päätteeksi.
HPK teki mahdottomasta mahdollisen, sillä hämeenlinnalaisilla oli kymmenisen kierrosta ennen runkosarjan päätöstä enää teoreettinen sauma pudotuspeleihin. Kiri kuitenkin onnistui, kun HPK sai voittoputken päälle. Ilves puolestaan hävisi esimerkiksi kuudesta viimeisestä ottelustaan viisi.
Kauden jälkeen maalivahti Ville Kolppanen, puolustaja Tommi Kivistö ja hyökkääjä Michael Keränen valittiin Leijonien MM-leiriryhmään. Kivistö valittiin myös MM-kisoihin, jossa hän esitti hienoja otteita MM-hopeaa voittaneessa joukkueessa.
Keränen voitti Ilveksen pistepörssin 52 tehopisteellä, jota säestivät Kai Kantola ja Sami Sandell 33 pisteellä. Ville Kolppanen ja Joonas Korpisalo pelasivat maalilla mainiosti. Korpisalon torjuntaprosentiksi muodostui kahdeksassa ottelussa peräti 95,70.