Takkuturkkien kesäkokouksessa 2014 edessä istuu hyväryhtinen herrasmies, jolla on harvinaisen pitkä ura moninaisissa rooleissa jääkiekon parissa. Mestaruuksiakin Kontto on juhlinut sekä pelaajana, huoltajana että osana valmennusryhmää. Merkittävimmän palveluksensa lajille hän on tehnyt Jääkiekkomuseon hallituksen puheenjohtajana, jona hän toimi vuosina 2002-2011.
Pertti Konton peliura ajoittui 1950-luvun lopulta aina vuoteen 1965 asti. Uran kruunuksi muodostui SM-kulta, jonka Kontto voitti keväällä 1960 Ilveksen paidassa. SM-sarjassa Konton tehot 71 ottelussa olivat 11+10=21.
– Mestaruuskautta seuraavalla kaudella minulla meni olkapää harjoituksissa, kun törmäsin Hakimsanin kanssa ja pelit jäivät Ilveksen paidassa siihen. Sitä seuraavalla kaudella, eli kaudella 1961-62, toimin Seppo Helteen apuvalmentajana ja joukkueen huoltajana, kun voitimme jälleen mestaruuden.
Matka jatkui Tampereelta Poriin
Pertti Konton peliura jatkui välivuoden jälkeen vielä neljä kautta Porissa RU-38:n (Rosenlewin Urheilijat) väreissä. Kaudelle 1967-1968 RU-38 ja Porin Karhut yhdistyivät ja uusi seura sai nimekseen Porin Ässät, jossa Kontto toimi kakkosvalmentajana.
– Porissa joukkuetta valmentanut entinen Ilves-puolustaja Matti Lampainen houkutteli minut sinne töihin seuran nimessäkin esiintyvän Rosenlewin palvelukseen ja pelaamaan yrityksen joukkueessa. Meitä oli siellä Tampereelta useampiakin pelaajia, kuten Raimo Kilpiö, Kalevi Rassa, Matti Harju ja Pentti Riitahaara.
– Rosenlew oli siihen aikaan kaupungin suurin työllistäjä ja siellä oli töissä useampi tuhat ihmistä muun muassa saha-, paperi- ja muoviteollisuuden parissa. Yritys mahdollisti meille harjoittelun ja pelaamisen niin, että se ei verottanut palkkaa tai kesälomia. Kai sitä jonkinlaiseksi puoliammattilaisuudeksi voi kutsua.
– Pelasimme ensin Suomen sarjassa ja syksystä 1964 mestaruussarjassa, jossa pelasin vuoteen 1966 asti, jolloin siirryin kakkosvalmentajaksi. Seuran (RU-38) viimeisellä kaudella voitimme SM-kultaa keväällä 1967. Kesän aikana sitten kaikessa hiljaisuudessa junailtiin seurafuusio, jonka jälkeen seurasta tuli osa Porin Ässiä. Toimin siellä kakkosvalmentajana ja ykkösvalmentajana toimi Ilves-taustainen Rauli Virtanen, valottaa Kontto taustoja.
– Vuonna 1966 meillä oli leiri Sveitsissä. Ajoimme sinne Ruotsin ja Euroopan halki bussilla ja harjoittelimme ja pelasimme pari viikkoa. Leirin loppupuolelle tehtaanjohtaja palkitsi meidät kovasta harjoittelusta ja saimme valita Monacon ja Pariisin väliltä. Lopulta äänestyksen jälkeen matkasimme Pariisiin, jossa lomailimme muistaakseni kolme yötä.
Lämpimiä muistoja myös peliuran jälkeiseltä ajalta
Erinäisten valmennuspestien (Ässät,FoPS) lisäksi Kontto toimi eri maajoukkueiden (nuorten maajoukkue, B-maajoukkue) huoltajana vuodet 1969-1982.
– Siihen maailmanaikaan matkustaminen ulkomaille ei ollut mitenkään tavanomaista, ja koenkin olleeni etuoikeutettu saadessani arvokasta elämänkokemusta ja kokemuksia siitä, miten muualla eletään. Rosenlew oli joustava työnantaja ja sain toimia huoltajana näillä välillä pitkilläkin leireillä ja ulkomaanmatkoilla työnantajan kustannuksella.
– Kauden 1972-73 kävin Porista valmentamassa Forssassa, kun toimin FoPS:n kakkosvalmentajana. Ässissä voitimme kaudella 1975-76 pronssia SM-liigassa. Toimin silloin Ilveksessäkin pelanneen Matti Janssonin kakkosvalmentajana. Samassa seurassa toimin ainoan kauteni päävalmentajana, kun Pekka Rautakallion johdolla voitimme nuorissa SM-hopeaa. Sain silloin paljon arvokkaita vinkkejä niin Aarne Honkavaaralta kuin Joe Wirkkuseltakin, kertaa Kontto.
Tuolla ajanjaksolla Kontto oli mukana voittamassa Suomen maajoukkueiden yhtä ensimmäisistä arvokisamitaleista ja muitakin mukavia muistoja on tarttunut mieleen.
– Meillä oli kova ikäluokka 19-vuotiaiden EM-kisoissa 1974, saimme pronssia Ruotsin ja Neuvostoliiton jälkeen. Mukana olivat muun muassa Matti Hagman, Jouni Rinne ja Matti Forss, muistelee Kontto.
– Yhtenä vuotena olimme peräti kolme viikkoa Pohjois-Amerikassa. Kävimme pelaamassa USA:n puolella yhden pelin Detroitissa ja muuten kuljimme Kanadan halki aina Vancouveriin saakka. Yhdysmiehenä tällä matkalla toimi entinen Suomen maajoukkuevalmentaja Joe Wirkkunen. Tällä matkalla meidän paluulentomme piti lähteä kohti Suomea 22.12., mutta lento jouduttiin perumaan vain hetkiä ennen lähtöä energiapulan vuoksi. Pelaajia majoitettiin paikallisten perheisin ja Suomeen palasimme vasta joulun jälkeen.
Vahva yhteys jääkiekkoon säilynyt Jääkiekkomuseon ja Takkuturkkien kautta
Myöhemmin Pertti Kontto teki arvokasta työtä suomalaisen jääkiekon eteen toimimalla Suomen Jääkiekkomuseoyhdistys ry:n hallituksessa vuodet 1994–2011, joista puheenjohtajana vuodet 2002–2011.
– Oli suuri ylpeydenaihe, kun minut aikanaan siihen hommaan valittiin. Olen kiitollinen siitä pitkästä ajasta, jonka sain olla siellä. Lopulta jäin sivuun omasta aloitteestani, sillä ajattelin, että työ vaatii tuoretta verta ja jätin tehtävän suosiolla nuoremmilleni. Näiden vuosien aikana Jääkiekkomuseo muutti Jäähallin alakerrasta museokeskus Vapriikkiin. Sain tavata lukemattomia kiekkoihmisiä ja vierailla useampaan otteeseen Torontossa sijaitsevassa Hockey Hall of Famessa, kertaa Kontto tämän ajan tähtihetkiä.
Ilveksen entisten pelaajien perinneyhdistyksenä aloittanut Takkuturkit on vuosien varrella laajentunut koskemaan muitakin ilvesläisiä kuin pelaajia. Tästä Pertti Kontto on hyvillään.
– Oli kunnia-asia lähteä mukaan, kun silloinen puuhamies Iivari Koiso pyysi minut yhdistykseen vielä asuessani Porissa. Ilves on kuitenkin ollut minulle aina tärkeä asia ja olen omasta mielestäni ollut aina täydestä sielustani Ilveksen mies – riippumatta siitä, mitä seuraa olen edustanut.
– Yhdistyksessä on hienoa olla mukana, sillä täällä on mukavaa Ilves-henkistä ryhmää, joiden kanssa voi muistella menneitä ja viettää aikaa yhdessä. Siihen maailmanaikaan, kun minut kutsuttiin Takkuturkkeihin, yhdistys oli nimenomaan Ilveksen paidassa mestaruussarjassa pelanneita varten, mutta nykyinen linjaus on ihan hyvä, painottaa Kontto.
Vuonna 2012 Pertti Kontto valittiin arvovaltaiselle listalle, jossa on 222 nimeä, kun hänestä aateloitiin Jääkiekkoleijona numerolla 217.
– Kun kuulin valinnasta, niin se lämmitti sydäntä ja lämmittää yhä. Omasta mielestäni Jääkiekkoleijonan arvon saaminen on korkein arvostus mitä Suomessa voi jääkiekon parissa saada. Kun katselee nimilistaa muista Jääkiekkoleijonista, nin huomaa olevansa todella kovassa seurassa.