Suurista odotuksista huolimatta kaudesta jäi luu käteen. Ilves oli kuitenkin Euroopan liigassa neljäs ja SM-liigassa kuudes. Playoffissa HPK nujersi Ilveksen voitoin 3–1. Valmentajana työskenteli neljättä kauttaan Vladimir Jursinov junior, mutta pudotuspelien kahdessa viimeisessä ottelussa peräsimessä oli Matti Kaario.

Tämän on oltava meidän kautemme

Ilves lähti SM-liigakauteen 1998–1999 vain yksi tavoite mielessä: edelliskevään hopea kirkastetaan kullaksi. Edelliskauden joukkue pysyi pitkälti koossa. Kevään 1998 pudotuspeleissä loistanut tulisieluinen Robert Burakowsky korvattiin maalinsylkijä Mikko Peltolalla ja Mika Arvajalla, joka oli voittanut Ilveksen sisäisen pistepörssin kausina 1995–1997. Lisäksi joukkueen runkoa levennettiin puolustaja Oscar Ackeströmillä.

SM-liigan runkosarja alkoikin mairittelevasti. Ensimmäisellä kilpailuviikolla Ilves jyräsi kolmessa ensimmäisessä liigaottelussaan vastustajansa jäänrakoon. Menestykseen tottuneet kannattajat kokivat ensimmäisen shokin toisella viikolla, kun Ilves hävisi ensin EHL-avausottelunsa Iso-Britannian Manchesterissa ja sitten evakossa Helsingin jäähallissa pelanneelle Bluesille, joka vielä edelliskaudella tunnettiin Kiekko-Espoona.

EHL:stä johtuneet peräti neljän ottelun viikot rasittivat joukkuetta. Vaikka joukkueessa oli leveyttä, neljättä kautta luotsanneen Vladimir Jursinov juniorin peluuttamat vastuunkantajat olivat tuttuja. Esimerkiksi Raimo Helminen kantoi aina ylivoimien päävastuun – oli kyseessä sitten SM-liiga tai EHL. Joukkueen roolitus olikin hankalaa, kun nelosketjuun joutui kallispalkkaisia miehiä Mikko Peltolan johdolla. Tyytymättömyys näkyi – joukkueen ja johdon ilmapiiri alkoi rakoilla loka-marraskuun maajoukkuetauon tienoilla, kun Ilves hävisi kaikkiaan viisi ottelua putkeen.

Tammi-helmikuun taitteen lentokeli antaa toivoa

Ainoan kerran joukkue syttyi todelliseen pelilliseen lentoon tammikuun lopulla, kun se voitti kuusi ottelua putkeen. Lyhyen ajan sisään tammi-helmikuussa Ilves murskasi säkenöivästi suurimmat mestarisuosikit Jokerit, TPS:n ja HIFK:n sekä paikallisvastustajansa Tapparan, joka vaisun kautensa päätteeksi jäi lopulta pudotuspeleistä niukasti rannalle. Kauden paikallisotteluissa Ilves oli voitoin 5–1 parempi ja Ilveksen voittolukemat olivat pitkälti murskalukemia (8–3, 4–2, 5–0, 3–2, 5–0).

Ilves kärsi helmi-maaliskuussa kahdesta pahasta poissaolosta, kun ykkösmaalivahti Vesa Toskala ja ykkösketjun laitahyökkääjä Sami Ahlberg kärsivät loukkaantumisista. Joukkue kärsikin maaliskuun alussa kauden toisen tappioputken (neljän ottelua). Muuten joukkue ei runkosarjassa yhtä peliä enempää peräkkäin hävinnytkään. Joukkuetta leimasi kuitenkin epätasaisuus, sillä hyvän pelin jälkeen seurasi usein huono.

Runkosarjan lopulla Ilves sai Toskalan ja Ahlbergin takaisin pelikentille. Joukkue kilvoitteli tulevan puolivälierävastustajansa HPK:n kanssa kotiedusta ja neljännestä sijasta. Se taistelu ratkesi HPK:n eduksi toiseksi viimeisellä kierroksella keskinäisessä ottelussa Hämeenlinnassa, jossa Ilves sai vakavan myrskyvaroituksen ennen pudotuspelejä: HPK voitti peräti 8–2.

Jursinov juniorin äkkipotkut eivät pelasta Ilvestä

Raskaan runkosarjan päätteeksi suurin odotuksin kauteen lähteneeltä Ilvekseltä odotettiin kasvojenpesua pudotuspeleissä. Ensimmäisen kohtaamisen vei HPK kotonaan 3–0, mutta sen jälkeen nähtiin kovaa taistelua. HPK lähti Hakametsään sarjan toiseen otteluun ilman vesirokkoista ykkösvahti Pasi Nurmista. Tätä tuurasi untuvikko Ari Kumpula. Joukkueet tahkoivat maaleja suuntaan ja toiseen. Jarkko Savijoki pelasti HPK:n jatkoeriin tasoittamalla 4–4:een. Jatkoerän alussa Kerho kaatoi saman tien kylmää vettä Ilves-kauluksesta sisään. Tomas Vlasak taiteli maalin edestä 5–4 vain 57 sekunnin jatkoerän jälkeen.

Ilves oli tappiota vaille ulkona jatkosta. Sitten petti seurajohdon hermo. Vain 50 minuuttia ennen kolmannen ottelun alkua toimitusjohtaja Jussi Toikka erotti päävalmentaja Vladimir Jursinov juniorin. Tästä eteenpäin joukkuetta luotsasi vuoden 1985 kultakapteeni Matti Kaario – apunaan maalivahtivalmentaja Jaakko Sirén. Jonkinlaisen herätyksen joukkue saikin, vaikka kauan HPK ottelua 1–0 johtikin. Kolme minuuttia ennen loppua Vesa Viitakoski ohjasi Mikko Haapakosken maalille lähettämän kiekon ohi Nurmisen. Minuuttia myöhemmin kapteeni Hannu Mattila purjehti omalta alueeltaan aina HPK-maalille asti ja nosti kiekon maalin kattoon. Ilves voitti 2–1 ja pysyi hengissä – toistaiseksi.

Hakametsä 30. maaliskuuta 1999. Ilves tulee neljänteen kohtaamiseen virkeänä. Se johtaa 2–0 ja myöhemminkin vielä 4–2. HPK punnertaa kuitenkin sinnikkäästi tasoihin ja Tampereella mennään jälleen jatkoeriin. Ajassa 67.36 HPK-puolustaja Tom Koivisto saa kiekon aloituksen jälkeen siniviivalla, ottaa muutaman potkun ja laukoo ranteelta kiekon ohi Toskalan. Ilveksen kadonneen aarteen metsästys on tällä erää ohi, HPK jatkaa välieriin.

Euroopan liiga (EHL): Pakkopullan tuloksena kilpailun neljäs sija

Oma lukunsa kaudella 1998-1999 oli SM-liigan ohessa pelattu European Hockey League (EHL), jonne pääsi edelliskauden SM-liigan kolme parasta joukkuetta. EHL ei kuitenkaan joukkuetta eikä kannattajia sytyttänyt. Ilves pelasi SM-liigan ohessa ensin loka-joulukuussa kuusi ottelua EHL:n runkosarjaa. EHL:n jatkopelit olivat jo karata kahden tappion jälkeen, mutta Ilves selvitti tiensä EHL:n pudotuspeleihin voittamalla loput neljä runkosarjan ottelua. Pudotuspeleissä Ilves voitti tammikuun alussa kahden ottelun yhteistuloksella ratkaistun sarjan sveitsiläistä EV Zugia vastaan puhtaasti.

Tammikuun lopulla ratkaistiin EHL-finaaliturnaukseen menijät niin, että kolme joukkuetta pelasi tahoillaan kahdessa eri turnauksessa. Ilveksen arpa vei tässä välieräturnauksessa Helsinkiin, josta palkintona oli lopulta finaalipaikka. HIFK kaatui ensin 5–4 ja sitten Ilves punnersi 2–2-tasapelin väkivahvaa venäläistä Metallurg Magnitogorskia vastaan. Välieräturnaus muistetaan HIFK-ottelun ensimmäisestä erästä, jossa Ilves karkasi jo 4–0-johtoon, kun HIFK-tähdet Jan Caloun ja Brian Rafalski törmäsivät kahden miehen HIFK-ylivoimalla niin, että Raimo Helminen karkasi läpiajoon maalintekoon.

EHL-lopputurnaus pelattiin helmikuun puolivälissä Moskovassa. Välieräottelussa isäntäjoukkue Moskovan Dynamoa vastaan Ilves karkasi Sami Ahlbergin vastahyökkäysmaalilla 1–0-johtoon, mutta lopulta Dynamo oli 12 000 katsojan edessä tarunhohtoisessa Lužniki-hallissa vahvempi 3–1. Voittomaali syntyi viimeisillä minuuteilla ja viimeisen maalin isännät viimeistelivät tyhjiin. Pronssiottelussa Ilves taipui saksalaiselle Eisbären Berlinille 1–4.