Vuosituhannen taitteeseen Ilves lähti uuden valmentajansa Heikki Mälkiän johdolla. Ilves selviytyi nipin napin pudotuspeleihin, joissa kohtaloksi tuli pudota ensimmäisellä kierroksella tulevalle mestarille TPS:lle. Ilveksen väreissä katsojia ihastutti taidoillaan Petr Tenkrat, joka takoi liigassa peräti 35 osumaa ja siirtyi maalien siivittämänä kauden jälkeen NHL:ään Anaheim Mighty Ducksin organisaatioon.

”Varman mestaruuden kauden” epäonnistumisen jälkiseuraamuksia siivotaan

Kauden alla paljastui, että edelliskauden satsaukset olivat tuottaneet pahasti tappiota. Ilves joutui alentamaan pelaajiensa palkkoja. Toimitusjohtaja Jussi Toikka jätti elokuun alussa tehtävänsä, ja tilalle tuli takavuosien Ilves-tähti Risto Jalo. Seuran puheenjohtajaksi tuli Jouni Jääskeläinen. Uuden vuosituhannen kynnyksellä 8.11.1999 Ilves vaihtoi merkkiään jälleen ilvespääksi ja Ilves vahvisti yhteistyötään emoseuran, Ilves ry:n, kanssa. 1.6.2000 Ilveksen toiminta yhtiöitettiin ja perustettiin Ilves-Hockey Oy.

Kausi 1999-2000 oli siis Ilvekselle matokuurin aikaa. Joukkue nuorentui edelliskausiin nähden. Muun muassa kokeneet Peter Larsson, Allan Measures ja Mikko Haapakoski siirtyivät toisaalle sekä Hannu Mattila ja Juha Järvenpää lopettivat uransa. Tilalle tuli nuorempaa kaartia Tommi Miettisen, Jarkko Nikanderin ja Rodrigo Lavinsin muodossa. Ykkösvahti vaihtui Vesa Toskalasta paremmin Kuopiosta tuttuun Pasi Kuivalaiseen. Kävipä kokenut seuralegenda Hannu Henrikssonkin luutimassa pakistossa syksyn ajan. Suurin nimi uusista pelaajsta oli kuitenkin vielä Toikan toimitusjohtajuuden aikana hankittu rutioinut kanadalaishyökkääjä Daniel Marois, joka oli seuran siihen asti kovapalkkaisin pelaaja. Kankeaksi osoittautuneen Marois’n aika Ilveksessä jäi vain 13 runkosarjaotteluun, jonka aikana hän iski vaatimattomat tehot (4+2).

Tenkrat osoittautuu sateentekijäksi, Ilves jää puolivälieriin

Alkukausi sujui Ilveksestä keskinkertaisesti. Lokakuun puolivälin jälkeen joukkue oli sentään neljän ottelun voittoputkessa. Marraskuun 25. päivä otteet lähtivät pahasti luisuun, kun Ilves matkusti Turkuun TPS:n vieraaksi ja kärsi nöyryyttävän 11-0-tappion. Joukkue ajautui kymmenen voitottoman ottelun putkeen, mutta tässä vaiheessä pelaajahankinnoista vastannut Risto Jalo näytti hauistaan. 6. tammikuuta 2000 Jalo hankki HPK:ssa sivurooliin joutuneen tsekkiläisen maalitykki Petr Tenkratin ja nuoren Timo Koskelan. Vaihtokaupassa Hämeenlinnaan matkasivat Mikko Peltola ja Rodrigo Lavins.

Tenkratista odotettiin sateentekijää – ja sellainen hän olikin! Heti ensimmäisessä ottelussaan Espoossa Tenkrat takoi Raimo Helmisen rinnalla tehot 1+1 ja Ilves otti pitkästä aikaa voiton. Terävälaukauksinen Tenkrat iski Ilveksen riveissä lopulta 22 ottelussa tehot 15+6.

Ilveksen pudotuspelipaikka varmistui vasta viimeisellä kierroksella – ja siihen tarvittiin Helsingin IFK:n apua. Ilves pieksi Ässät Porissa päätöskierroksella 4-8, mutta samaan aikaan SaiPa ei saanut voittaa HIFK:ta. Helsinkiläiset hakivat lopulta Lappenrannasta kahden maalin voiton ja Ilves näin selvitti tiensä viimeisenä joukkueena kevään 2000 pudotuspeleihin.

Pudotuspeleissä Ilves ei mahtanut juuri mitään tulevalle Suomen mestarille, TPS:lle. Kaksi ensimmäistä puolivälieräottelua menivät turkulaisten nimiin 6-3 ja 1-7, mutta kolmannessa ottelussa Turussa Ilves sai pantua hanttiin. Maalille komennettu nuori Juha Pitkämäki pelasi piirua vaille unelmaottelun, ja ottelussa tarvittiin kaksi jatkoerää. Lopulta TPS:n Kimmo Rintanen oli neljännellä maalillaan Ilvekselle liikaa. Ilveksen kausi päättyi 4-3-tappioon ajassa 89.35. Seuran matokuuri oli kuitenkin hyvässä vaiheessa, ja seuraavaan kauteen voitiin lähteä luottavammin mielin.

Ilveksen kausi päättyi siis lopulta saappaat jalassa. Seuraavassa tarkempaa tunnelmointia 26. maaliskuuta pelatusta viimeisestä puolivälierästä:

Olli Mustosen kynästä: ”Niskat poikki – pää pystyssä”

Hirvittävä väsymys ja ankara morningafter painoivat Baritonin takaraivoa, kun hän rantautui Turkuun ja tukikohtaansa noin tuntia ennen kauden viimeisen ottelun alkua. Viimeisen, todellakin. Niin monta kertaa olin turhaan jaksanut epätoivoisesti uskoa Ilveksen mahdollisuuksiin ottaa pisteet Turun karmealta kiekkorobottilaumalta, että luottamus oli lopahtanut tyystin, varsinkin kun eilen oli kotiyleisön edessä nähty taas karmiva, häpeällinen selkäsauna. ”En jaksa uskoa enää mihinkään muuhun kuin edes hyvään peliin ja pieneen tappioon”, totesin kyynisesti kavereille. ”Näinhän se voi olla, mutta jääkiekko on kuitenkin urheilua, jossa voi periaatteessa tapahtua mitä vain”, vastasi eräs optimistinen sälli. Ennen taksin tilaamista kuuntelimme fiiliksen luomiseksi erään Täynnä Positiivista Henkeä olevan mestariteoksen, eli Neljän Baritonin Pop-musiikkia.

Lieneekö ollut syynä kristallinkirkas ilma, Häkkinen ja Brasilia vaiko odotettavissa oleva lapsellisen helppo murskavoitto, mutta Typhoonin (se se on aina ja ikuisesti) lehterit kumisevat tyhjyyttään. Huomaamme, että päätykatsomoon oli majoittautunut urheasti omiaan viimeiseen saakka kannustava fanibussillinen ilvesläisiä. Kyllä ne jaksaa, täytyy antaa arvoa tuolle asenteelle. ”Huutakaa nyt vielä kun voitte huutaa”, kaveri huokaa. Pelaajia alkaa valua kentälle ja Enter Sandman räjähtää soimaan. Tuo biisi korosti sitä musertavaa ylivoimaisuutta, jota mustapaitaiset TPS-soturit olivat niin monta kertaa edustaneet kanariankeltaiseen kissalaumaan nähden. Bassot jytisivät tavalla, jota ei Hakametsässä kuule milloinkaan. Rakentakaa nyt …tana se halli!!

Peli alkaa ja hirmuinen ykkösnyrkki aloittaa välittömästi huseeraamisen Ilves-päädyssä. Kiekko olisi taas kohta verkossa, Hunajatahunajata raikaisi ja …keleen Aulis ”Pääbelsebuub” Virtanen saisi kajauttaa: ”TEEPEEASS ÄKSI-NOLLA! NUMERRRO KAKSIKYMMENTÄ-ÄKSI, KAIIINURRRRRMINENNNN!” Tulossa olisi tietenkin taas sellainen masentava kärsimysnäytelmä kuin ne tässä hallissa aiemmin tällä kaudella nähdyt painajaiset…

Mutta kun ei se oma verkko soikaan! Ilves kieltäytyy alistumasta ja nöyristelemästä, kerrankin! TPS on nopeampi ja taitavampi, mutta se viimeinen terävyys tuntuu puuttuvan heidänkin otteistaan. Ilves rikkoo ja purkaa nöyrästi. Pitkämäki pelaa maalissa kuin Taisto tai Toskala. Raipe ja kumppanit pyörittävät ylivoimaakin ajoittain varsin tyylikkäästi. Jätkät kestävät jopa kahden miehen alivoiman. ”Kun nyt tulisi edes se avausmaali. Että saisi huutaa.”

Ennen Calgaryn 1988 legendaarista Neuvostoliitto-ottelua Matikainen ja Jortikka olivat pohdiskelleet: ”Mitä pitemmälle ottelu säilyy maalittomana, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on. Jos sitten saisimme vielä jostakin iskusta maalin, olisimme todella vahvoilla…” Nyt oli käynnissä hieman samankaltainen asetelma. Tepsin trimmattu, yskähtelemätön kone oli Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto, Ilves oli pieni ja sisukas Suomi. Normaalia alkutyrmäystä ei ollut tullut ja meillä oli ollut täydet mahdollisuudet pelata ihan omaakin peliä…

Bisse maistuu erätauolla mansikalle. Toinen erä, Ilves pyöritti taas ylivoimaa, Tenkura pitää kiekkoa, nousee räväkästi sektoriin , maila heilahtaa…JA MITÄ HELEVETTIÄ VERKKO PÖLLÄHTÄÄ LAMPPU SYTTYY IHANANA KUIN ILTA-AURINKO ILVES JOHTAA. Ilves Johtaa Tepsiä Typhoonissa. Karjumme kuin hinaajat, huutaminen on pitkästä aikaa jälleen kerran niin käsittämättömän taivaallista. Hurjasti mellastavalla fanipaitaklaanillakin näyttää olevan tunnelma todella katossa. Voiko tämä nyt olla edes mahdollista, että tämän matsin piti olla aivan pelkkä muodollisuus, mutta peto on herännyt kuilun partaalla taistelemaan. Sittenkin.

Ja nirvana jatkuu, Norrena haroo tyhjää Pettisen laukauksen edessä. Käy miten käy, mutta jo nyt kiitoksia tästä hetkestä Ilvekselle, te olette tehneet tästä pelin, mistä te muka arvasitte että täysosuman tuulettaminen on meikäläiselle niin kertakaikkisen ihanata. Epäusko näkyy turkulaisten kasvoilla, tämänhän piti olla läpihuutojuttu…Tepsi tuntuu vihdoin saaneen raivoa otteisiinsa, hyökkäykset vyöryvät kohti Pitkämäkeä, lämäreitä, suoria kuteja poikittaissyötöistä, karmeaa pyöritystä, mutta juniori kestää eleettömästi. Pitkämäki torjuu mahdottoman paikan, kun mustapaita survoo kiekkoa tyhjään maaliin. Ilves pelaa rennosti ja se kolmenollakaan ei ole kaukana…Kipru on pihalla, sählää tukka silmillä viivalla…kunnes sitten lopulta Rintasen lämäri rikkoo nollan. Ja sama peijooni tykittää lopussa alanurkkaan ja Tepsin tasoihin.

”Tähänkö tämä loppuu?” Kiekko on kolmannen kerran Pitkämäen takana, kolmannen kerran sama mies tuulettaa. Nytkö ne sitten takoisivat taululle tarvittavat armoniskut korahtelevan kissapedon lakatessa viimein hengittämästä? Loppuuko lumous, onko jo aika Synkeän Realismin?

Vaan EI! Pitkämäki avaa loisteliaasti Tenkratille ja Järventie pamauttaa viimeisen maalinsa ilvespaidassa – tältä erää. Me olemme hengissä, me emme lannistu. Me haluamme haistattaa pitkän…kaikelle todennäköisyydelle ja ennakkoasetelmille. Rintasen mustasurmaketju vyöryttää, Ilveksen jätkät niittaavat miljonäärit seinille, voittavat kaksinkamppailun, pelaavat rauhallisesti ja kylmästi oman hyökkäyksensä liikkeelle. Ei jälkeäkään kuvien kunnioituksesta, tilalle on tullut Honkavaaran, Oksasen ja Jalon henki. Kolmas erä etenee, minuutit kuluvat, loppu alkaa häämöttää. Ilves hyökkää vauhdilla, Raipe, Viitakoski – TENKRAT LYÖ SE SISÄÄN ISKE SE SINNE – EI. Ahlberg loistopaikassa – EI! Uusi paikka – EI. Ja niin se vain on, että jatkoajalla ratkaistaan, onko tämän tuskaisen kauden sinetti tuleva tässä colosseumissa vai suodaanko meille se riemu, että Tepsiä kylvetetään kotikatsomon edessä? Saammeko me vielä huutaa?

Käymme tankkaamassa. Aika monta tuopillista on jo takana, eihän tämän näin kauan pitänyt kestää! Olisiko syytä siirtyä Turun yöelämään matsin jälkeen? ”Kävi tässä nyt ihan miten tahansa, mutta kylä kannatti lähteä!” Neljä ja puoli vuotta siitä on, kun näin Ilveksen voittavan tässä hallissa.

Jatkoaika. Varmistellaan ja kyttäillään. Raipelle kymppi …lauta, vetäkää jojoon se mikäliespede raitapaidassa, minä kuulin katsomoon asti ettei Raipe sanonut mitään. Tepsiläinen rikkoo, Ilves saa ylivoiman, Tenkrat pyörittää. ”Tee samanlainen. Ota tyhjät pois ja ammu se fredupelle reikäjuustoksi”…hirmukova raipemainen passi lähtee MAALIN KULMALLE KOSKELA SUOMESTA SYÖ RAUTAA PASKANTAA KETTINKIÄ ei osu kiekkoon voi ristus. Hallin toisessa päässä kauniin vihreänä ja keltaisena loistava Ilveksen fanikatsomo huutaa EI. Minäkin huudan EI. ”Sitä vitutuksen määrää ei voi sanoin kuvailla, jos Tepsi iskee…mutta jos Ilves tekee, niin…voi pyhä jumalan äiti, minä huudan vaikka että öö, jes.” verbalisoi kaverini. Ja palkitse uskolliset kannattajasi, Pettinen, lauo nyt siitä vapaasta paikastasi, kuittaa ne kaikki kauden harhasyöttösi, väärin sijoittumisesi ja kotikatsomon solvaukset…puoli sekuntia ehdin miettiä miten suunnattoman kaunis näky se heilahtava verkko olisi…mutta kun se kaveri siellä maalissa torjuu. …tanan seeprapellet ottavat kentältä meidän parhaat hyökkääjät, onko näin paljon annettava tasoitusta? Onko?

Ja niin soi summeri jälleen ja Typhoonin siiderimyynti kasvaa. Taustalla soi Born to Run, fiilis on jollakin tavalla ikimuistoinen. Mitenkähän mahtaa Brasilian kisa mennä, ei muuten vois vähempää kiinnostaa nyt just, maailmassa ei ole mitään muuta kuin tämä jääkiekko-ottelu.

”Tenkrat ja Helminen on kohta kentällä. Ne on nyt huilannu. Ne jaksaa painaa. Raimo syöttää, Tenkura tykittää ja oikeus voittaa.” Mutta sitten alkaa Tepsin ylivoima ja ykkösnyrkki on kehissä. Nurminen on ollut tänään aivan nolla, joko se nyt tekee sen tilastomaalinsa? Rintasella on kiekko. Maila nousee. Ajattelen: ”Onko sen nyt sitten loputtava tähän?” Rintanen ampuu…

Maali se on hunajata. Taivas putoaa niskaan, kaikki on ohi. Tuttu pala kurkussa -tunne täyttää taas pääkopan, korvia kuumottaa, selkäranka on sittenkin taitettu. Se oli sitten siinä.

Mutta käsittämätöntä sinänsä: jotenkin se kaikkein totaalisin raivo ja masennus pyyhiytyy mielestä aika nopeasti. …lauta, ne jätkät käärivät hihansa toivottomissa lähtöasetelmissa ja halusivat vielä kerran näyttää osaavansa pelata. Minä halusin loppuhuipennuksen ja sain sen, ei tarvitse poistua selkäsaunaverilöylyhameetkorvilleseittemännollafiiliksillä kotiin. Ei tämä ollut mikään suuri ottelu, mutta tästä taistelusta on oltava ylpeä. Kiitos jätkät.

Tappio vituttaa. Mutta ei hävetä. Ei yhtään.