Kausi 2018-19
Ilves palasi pudotuspeleihin ja oli Liigassa kahdeksas.
Hurmaava alkusyksy, sysimusta marraskuu
Ilves menetti Sami Sandellin Sveitsiin, Tapio Laakson Lukkoon ja Joe Piskulan TPS:ään. Nuoret Ilves-kasvatit Ville Meskanen, Otto Koivula ja Joona Koppanen siirtyivät NHL-organisaatioihinsa.
Joukkuetta puolestaan vahvistettiin paluun tehneellä omalla kasvatilla Joose Antosella, Panu Mieholla, kanadalaishyökkääjä Mike Halmolla, konkaripuolustaja Juha Leimulla ja yhdysvaltalaispuolustaja Matt Generousilla, joka oli jo ennestään tuttu Liiga-kovanaama.
Kauden avausottelussa Ilves nujersi saman tien edelliskauden paikallispelipeikkonsa. Tappara kaatui ensimmäistä kertaa sitten pudotuspelien 2017 – Ilves oli parempi lukemin 2–1. Joukkue esitti alkusyksystä näyttävää ja runsasmaalista kiekkoa Teemu Lepauksen ja Antosen johdolla. Ensimmäisestä 11 ottelustaan Ilves voitti kahdeksan. Syksyn aikana Ilveksessä kävi kääntymässä kanadalaispuolustaja Cam Barker, jonka vanha polvivamma kuitenkin näkyi peliotteissa. Barker jätti Ilveksen seitsemän ottelun jälkeen.
Marraskuu oli Ilvekselle jo perinteisen synkkä. Kuun kahdeksasta ottelusta Ilves keräsi vaivaiset kolme pistettä. Alkutahdit marraskuulle antoi mykistävän aneeminen esitys ylivoimaista sarjajumboa Ässiä vastaan Hakametsässä. Porilaiset onnistuivat voittamaan ottelun lopulta jatkoajalla. Joulukuu sujui huomattavasti tuloksekkaammin. Ilves voitti kuusi ottelua ja hävisi kolme.
Vuoden aluksi hurlumhei-kiekkoa
Peliotteet ailahtelivat kuitenkin edelleen voimakkaasti – jopa yksittäisen ottelun sisällä. Tammikuu alkoikin kolmella eriskummallisella ottelulla. Ensin Ilves menetti kolmannessa erässä vaarattoman 4–1-johtonsa Sportia vastaan kotona. Sport kiri lopulta satumaiseen 5–4-jatkoaikavoittoon. KooKoo-kotiottelussa Ilves puolestaan nousi päätöserässä 0–3-tappioasemasta tasoihin, mutta hävisi jatkoajalla. Erikoisten otteluiden sarjan päätti Sport-vierasottelu, jossa tamperelaiset käänsivät päätöserän kolmella maalillaan ottelun 6–5-voitokseen.
Tammikuu 2019 muistetaan myös HIFK-kotiottelusta, jossa Ilves kiri helsinkiläisiä koko ottelun. Arttu Ruotsalaisen hattutemppuun oikeuttava kolmas maali nujersi HIFK:n jatkoajalla lukemin 6–5. Ilves oli selvinnyt synkästä marraskuustaan ja sen pudotuspelipaikka alkoi jo häämöttää sarjan tasaisessa keskikastissa.
Dostál johdattaa Ilveksen pudotuspeleihin – ja hurmaa kannattajat
Helmikuun puolivälin siirtorajan kynnyksellä Ilves hankki ennestään tutun puolustajan Niko Peltolan Ässistä. Isompi siirtouutinen oli kuitenkin Tšekin alle 20-vuotiaiden MM-maalivahti Lukáš Dostál, joka siirtyi Ilvekseen lainasopimuksella tšekkiläisen HC Kometa Brnon organisaatiosta. Dostál esiintyi maalilla edukseen ja oli myös showmies: hän teki voitto-otteluiden jälkeen Ilveksen kannattajakatsomon edessä näyttäviä kuperkeikkoja ja ilmalentoja.
Ilveksen helmikuu sujuikin pääosin todella hyvin. Kahdeksasta ottelusta se voitti kuusi. Viimeisen paikallispelin Ilves hävisi silti 1–3 ja menetti näpeistään Tampereen-herruuden, joka olisi ollut sille ensimmäinen sitten kauden 2009–2010.
Maaliskuun alussa oli kannattajien kauden 2018–2019 odotetuimman vierasottelun vuoro: megamatka Helsinkiin. 700–800 ilvesläistä sai kuitenkin pettyä, sillä HIFK oli ottelussa parempi lukemin 1-3.
Runkosarjan viimeisissä otteluissa Ilves oli jo varmistanut pudotuspelipaikkansa ja pelasi mahdollisimman hyvästä sijoituksesta. Joukkueella oli mahdollisuus ohittaa viimeisellä kierroksella seitsemäntenä ollut Lukko ja saada mahdollisissa puolivälierissä vastaan kovasti odotettu Tappara. Seitsemäs sija vaati voittoa juuri Lukkoa vastaan Hakametsässä. Ilves hävisi kuitenkin raumalaisille 2–5 ja jäi runkosarjassa kahdeksanneksi. Ilves sai pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaansa SaiPan.
SaiPa kaatuu ensimmäisellä kierroksella tiukan taistelun jälkeen
Minisarja SaiPaa vastaan oli tiukka. Ensimmäisessä ottelussa Hakametsässä Ilves oli kolmannessa erässä 0–2-tappiolla, kunnes erän puolivälissä Teemu Lepaus ja Mark Flood toivat minuutin sisään Ilveksen tasoihin. Ilves otti lopulta kautta aikojen ensimmäisen jatkoeräkotivoittonsa, kun Samuli Vainionpää lusikoi maalin edestä 3–2-voittomaalin ajassa 62.46.
Myös toisessa ottelussa jouduttiin 2–2-tilanteessa jatkoerään. Ilveksellä oli omat paikkansa ratkaista ottelusarja. Teemu Rautiainen pääsi yrittämään maalia jopa rangaistuslaukauksesta, mutta hän epäonnistui. SaiPa voitti ottelun ylivoimamaalilla ajassa 76.15, jonka Dostál oli jo estää. Helppo ei ollut kiekon nähdä käyneen maalissa, sillä päätuomari joutui tarkastelemaan tilannetta videoilta 15 minuuttia.
Ratkaisevan kolmannen kohtaamisen Ilves voitti Rautiaisen ja Joona Ikosen päätöserän maaleilla lukemin 4–2. Ilves jatkoi siten puolivälieriin voitoin 2–1, jossa se haastoi runkosarjan ennätyslukemilla voittaneen Kärpät.
Ilves haastaa Kärpät dramaattisissa puolivälierissä
Ensimmäinen puolivälieräottelu Oulussa antoi Ilvekselle kaikki mahdollisuudet, mutta tuotti lopulta äärimmäisen pettymyksen. Ilves shokeerasi oululaisia voittamalla ensimmäisen erän 3–1. Kärpät kiri toisessa erässä maalin päähän ja 47 sekuntia ennen päätössummeria tasoihin. Tasoitusmaalia tarkasteltiin hetken videolta, mutta tuomaristo ei todennut Kärppien pelaajan häirinneen maalivahti Dostália. Ensimmäisessä jatkoerässä Ilves pääsi ylivoimallekin, mutta voittomaalin iski alivoimalla Kärpät. Oululaiset voittivat aloituksen Ilves-alueella ja Teemu Kivihalme pääsi lakaisemaan siniviivan alta ratkaisun aikaan 68.33.
Ilveksellä oli mahdollisuus tasoittaa sarja heti seuraavana päivänä runsaslukuisen kotiyleisönsä (6 342 katsojaa) edessä. Ilveksen ylivoimapeli oli kuitenkin täysin jumissa. Ilves ei onnistunut maalinteossa edes viiden minuutin ylivoimansa aikana toisen erän alussa, kun Oskar Osala sai pelirangaistuksen laitataklauksesta Oskari Laaksoseen. Päätöserään edettiin 0–0-lukemista, mutta Kärpät rykäisi lopulta 4–0-voiton.
Ilves ei luovuttanut. Oulun kolmannen ottelun aluksi Teemu Rautiainen vei läpiajosta Ilveksen 1–0-johtoon. Johto kesti yli ottelun puolivälin, kunnes NHL-konkari Jussi Jokinen löi 34. minuutilla maalinedusruuhkasta tasoituksen. Kolmannen erän alussa oululaisten pistekuningas Ville Leskinen teki Kärpille 2–1, joka jäi ottelun lopputulokseksi.
Neljännessä puolivälierässä Ilves oli jo selkä seinää vasten, sillä Kärpät johti sarjaa lukemin 3–0. Tuttu kaava jatkui: avauserässä Ilves teki ottelun avausmaalin, mutta Kärpät vei erän nimiinsä lukemin 2–1. Kolmannen erän puolivälin lähestyessä Ilveksen ylivoimapeli onnistui kreivin aikaan, kun Arttu Ruotsalainen tasoitti ottelun 2–2:een. Ensimmäisessä jatkoerässä Teemu Lepauksella oli paikka venyttää ottelusarjaa, kun hän pääsi läpiajoon. Lepauksen kuti pysähtyi kuitenkin Veini Vehviläisen patjaan. Ilveksen kausi päättyi ajassa 71.25, kun Jari Sailio iski maalin edestä Kärppien 3–2-voittomaalin.
Runsaasti nuoria onnistujia
Arttu Ruotsalainen voitti Ilveksen sisäisen pistepörssin. Hän teki jokaista Liiga-joukkuetta vastaan vähintään yhden maalin. Tšekkimaalivahti Lukáš Dostál kuului myös onnistujiin: hän kirjautti runkosarjan 10 ottelussa torjuntaprosentikseen 92,17. Seitsemässä pudotuspeliottelussakin hän torjui 90,73 prosentin varmuudella. Muista neljästä ulkomaalaispelaajasta voidaan onnistujiin nostaa vain Mark Flood, joka petrasi otteitaan kauden ratkaisupeleissä.
Teemu Lepaus ja Joose Antonen pelasivat huikean alkusyksyn, mutta vaipuivat syksyn pimeydessä hetkeksi. Lepaus tuli Ilveksen pistepörssin toiseksi ja Antonenkin kuudenneksi. Nuorista omista kasvateista hyökkääjä Joona Ikonen (Ilves-pistepörssin neljäs) ja puolustaja Oskari Laaksonen (pörssin seitsemäs) tekivät läpimurtonsa miesten tasolla. Lisäksi puolustaja Jarkko Parikka teki A-maajoukkuedebyttinsä.
SARJATAULUKKO
# | SEURA | O | V | T | H | TM | PM | P |
1 | Kärpät | 60 | 41 | 8 | 11 | 207 | 101 | 137 |
2 | Tappara | 60 | 32 | 9 | 19 | 177 | 150 | 108 |
3 | Pelicans | 60 | 30 | 11 | 19 | 199 | 154 | 104 |
4 | TPS | 60 | 29 | 11 | 20 | 164 | 152 | 103 |
5 | HPK | 60 | 25 | 16 | 19 | 168 | 147 | 99 |
6 | HIFK | 60 | 24 | 18 | 18 | 182 | 169 | 98 |
7 | Lukko | 60 | 26 | 13 | 21 | 170 | 165 | 96 |
8 | Ilves | 60 | 23 | 14 | 23 | 169 | 170 | 91 |
9 | SaiPa | 60 | 21 | 15 | 24 | 156 | 162 | 88 |
10 | JYP | 60 | 17 | 19 | 24 | 145 | 155 | 82 |
11 | Sport | 60 | 17 | 19 | 24 | 182 | 205 | 81 |
12 | KalPa | 60 | 18 | 15 | 27 | 153 | 186 | 76 |
13 | KooKoo | 60 | 18 | 13 | 29 | 157 | 197 | 73 |
14 | Jukurit | 60 | 13 | 20 | 27 | 145 | 179 | 67 |
15 | Ässät | 60 | 9 | 13 | 38 | 117 | 199 | 47 |
AJANKOHTA | KOTI | VIERAS | TULOS | ERÄT | YLEISÖ | PAIKKA | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Pe 14.09.2018 | Tappara | Ilves | 1 - 2 | (0-0, 1-1, 0-1) | 6544 | Tampere | |
La 15.09.2018 | Ilves | JYP | 3 - 4 | (1-1, 2-3, 0-0) | 4752 | Tampere | |
Ke 19.09.2018 | SaiPa | Ilves | 4 - 1 | (2-0, 1-1, 1-0) | 2579 | Lappeenranta | |
Pe 21.09.2018 | Ilves | Sport | 6 - 2 | (3-0, 2-1, 1-1 ) | 4089 | Tampere | |
La 22.09.2018 | Lukko | Ilves | 3 - 5 | (0-2, 2-2, 1-1) | 3211 | Rauma | |
To 27.09.2018 | Ilves | Kärpät | 0 - 1 | (0-0, 0-1, 0-0) | 4745 | Tampere | |
La 29.09.2018 | HPK | Ilves | 3 - 4 | (1-2, 2-1, 0-1) | 3888 | Hämeenlinna | |
Ke 03.10.2018 | Ilves | HIFK | 3 - 0 | (0-0, 2-0, 1-0) | 4724 | Tampere | |
La 06.10.2018 | Pelicans | Ilves | 4 - 5 JA | (0-1, 2-1, 2-2, 0-1) | 3665 | Lahti | |
Ke 10.10.2018 | Ilves | Jukurit | 1 - 0 | (1-0, 0-0, 0-0) | 4253 | Tampere | |
Pe 12.10.2018 | Sport | Ilves | 3 - 8 | (1-0, 1-4, 1-4) | 2937 | Vaasa | |
Ke 17.10.2018 | KooKoo | Ilves | 4 - 3 JA | (1-0, 1-1, 1-2, 1-0) | 2915 | Kouvola | |
Pe 19.10.2018 | Ilves | Tappara | 2 - 4 | (2-1, 0-1, 0-2) | 7300 | Tampere | |
Ti 23.10.2018 | KalPa | Ilves | 2 - 6 | (1-2, 1-2, 0-2) | 3090 | Kuopio | |
To 25.10.2018 | Ilves | TPS | 3 - 4 | (0-4, 1-0, 2-0) | 5030 | Tampere | |
La 27.10.2018 | Ilves | Pelicans | 3 - 2 JA | (0-1, 2-1, 0-0, 1-0) | 5131 | Tampere | |
Ke 31.10.2018 | Kärpät | Ilves | 2 - 1 | (1-0, 1-0, 0-1) | 4853 | Oulu | |
Pe 02.11.2018 | Ilves | Ässät | 2 - 3 JA | (1-1, 1-1, 0-0, 0-1) | 5031 | Tampere | |
Ke 14.11.2018 | Ilves | Lukko | 2 - 1 | (1-1, 1-0, 0-0) | 4224 | Tampere | |
Pe 16.11.2018 | Tappara | Ilves | 3 - 1 | (3-0, 0-0, 0-1) | 7300 | Tampere | |
La 17.11.2018 | JYP | Ilves | 5 - 2 | (2-1, 0-1, 3-0) | 4086 | Jyväskylä | |
Ke 21.11.2018 | Ilves | HPK | 0 - 4 | (0-1, 0-2, 0-1) | 4141 | Tampere | |
Pe 23.11.2018 | TPS | Ilves | 5 - 3 | (2-1, 2-1, 1-1) | 5032 | Turku | |
La 24.11.2018 | Ilves | KalPa | 0 - 3 | (0-0, 0-2, 0-1) | 4447 | Tampere | |
Pe 30.11.2018 | Ilves | SaiPa | 1 - 5 | (0-0, 0-2, 1-3) | 4407 | Tampere | |
La 01.12.2018 | Ässät | Ilves | 2 - 3 JA | (0-1, 1-1, 1-0, 0-1) | 4349 | Pori | |
Ke 05.12.2018 | Ilves | KooKoo | 4 - 2 | (0-1, 3-1, 1-0) | 3814 | Tampere | |
Pe 07.12.2018 | Jukurit | Ilves | 3 - 6 | (2-1, 1-2, 0-3) | 2746 | Mikkeli | |
Pe 14.12.2018 | HIFK | Ilves | 5 - 1 | (2-0, 1-1, 2-0) | 7159 | Helsinki | |
Ti 18.12.2018 | Kärpät | Ilves | 2 - 1 JA | (0-0, 0-1, 1-0, 1-0) | 4363 | Oulu | |
Pe 21.12.2018 | Ilves | TPS | 5 - 2 | (1-2, 1-0, 3-0) | 4202 | Tampere | |
Ke 26.12.2018 | Ilves | Tappara | 3 - 2 VL | (0-1, 1-1, 1-0, 0-0, 1-0) | 7300 | Tampere | |
Pe 28.12.2018 | Jukurit | Ilves | 4 - 3 | (1-2, 3-0, 0-1) | 2788 | Mikkeli | |
La 29.12.2018 | Ilves | SaiPa | 2 - 1 | (0-0, 0-0, 2-1) | 5088 | Tampere | |
Ti 02.01.2018 | Ilves | Sport | 4 - 5 JA | (2-1, 1-0, 1-3, 0-1) | 4325 | Tampere | |
To 04.01.2018 | Ilves | KooKoo | 3 - 4 JA | (0-2, 0-1, 3-0, 0-1) | 4255 | Tampere | |
La 05.01.2019 | Sport | Ilves | 5 - 6 | (4-2, 1-1, 0-3) | 3827 | Vaasa | |
Pe 11.01.2019 | Ilves | Ässät | 1 - 2 | (1-0, 0-0, 0-2) | 4818 | Tampere | |
La 12.01.2019 | HPK | Ilves | 1 - 2 | (0-1, 1-0, 0-1) | 4381 | Hämeenlinna | |
Ke 16.01.2019 | TPS | Ilves | 3 - 4 | (0-1, 3-2, 0-1) | 4473 | Turku | |
To 17.01.2019 | Ilves | Kärpät | 1 - 4 | (0-3, 1-0, 0-1) | 4494 | Tampere | |
La 19.01.2019 | Lukko | Ilves | 5 - 2 | (2-0, 1-1, 2-1) | 4158 | Rauma | |
Ke 23.01.2019 | Ilves | HIFK | 6 - 5 JA | (0-1, 2-3, 3-1, 1-0) | 4127 | Tampere | |
Pe 25.01.2019 | JYP | Ilves | 3 - 1 | (1-0, 0-0, 2-1) | 4073 | Jyväskylä | |
La 26.01.2019 | Ilves | JYP | 3 - 1 | (2-0, 1-0, 0-1) | 5104 | Tampere | |
Ke 30.01.2019 | Sport | Ilves | 6 - 1 | (0-1, 2-0, 4-0) | 2829 | Vaasa | |
Pe 01.02.2019 | Tappara | Ilves | 1 - 4 | (1-1, 0-0, 0-3) | 7300 | Tampere | |
La 02.02.2019 | Ilves | Jukurit | 3 - 4 JA | (1-1, 1-1, 1-1, 0-1) | 6529 | Tampere | |
Ke 06.02.2019 | Ilves | Sport | 4 - 2 | (1-0, 2-0, 1-2) | 4114 | Tampere | |
Pe 08.02.2019 | KalPa | Ilves | 4 - 5 JA | (2-2, 2-1, 0-1, 0-1) | 3634 | Kuopio | |
La 16.02.2019 | Ilves | Pelicans | 5 - 2 | (1-0, 1-0, 3-2) | 6103 | Tampere | |
Ke 20.02.2019 | KooKoo | Ilves | 1 - 2 JA | (1-1, 0-0, 0-0, 0-1) | 2744 | Kouvola | |
Pe 22.02.2019 | Ilves | Tappara | 1 - 3 | (0-3, 1-0, 0-0) | 7300 | Tampere | |
Ke 27.02.2019 | SaiPa | Ilves | 2 - 3 | (0-0, 1-2, 1-1) | 3578 | Lappeenranta | |
Pe 01.03.2019 | Ilves | KalPa | 4 - 1 | (1-1, 2-0, 1-0) | 5388 | Tampere | |
La 02.03.2019 | HIFK | Ilves | 3 - 1 | (0-1, 1-0, 2-0) | 8200 | Helsinki | |
Pe 08.03.2019 | Pelicans | Ilves | 2 - 0 | (0-0, 2-0, 0-0) | 4821 | Lahti | |
La 09.03.2019 | Ilves | HPK | 2 - 1 JA | (0-1, 1-0, 0-0, 1-0) | 6585 | Tampere | |
Ti 12.03.2019 | Ässät | Ilves | 0 - 4 | (0-2, 0-0, 0-2) | 4802 | Pori | |
To 14.03.2019 | Ilves | Lukko | 2 - 5 | (1-1, 0-2, 1-2) | 5465 | Tampere |
# | NIMI | PP | O | M | S | P | R | +/- | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Ruotsalainen, Arttu | H | 59 | 21 | 21 | 42 | 14 | 11 | |
2. | Lepaus, Teemu | H | 60 | 16 | 24 | 40 | 26 | -3 | |
3. | Suomi, Eemeli | H | 49 | 18 | 21 | 39 | 43 | 9 | |
4. | Ikonen, Joona | H | 60 | 16 | 19 | 35 | 6 | 8 | |
5. | Rautiainen, Teemu | H | 57 | 17 | 17 | 34 | 22 | 11 | |
6. | Antonen, Joose | H | 58 | 14 | 15 | 29 | 16 | -8 | |
7. | Laaksonen, Oskari | P | 46 | 3 | 21 | 24 | 36 | 2 | |
8. | Mieho, Panu | H | 45 | 8 | 12 | 20 | 50 | 7 | |
9. | Parikka, Jarkko | P | 59 | 5 | 14 | 19 | 68 | 16 | |
10. | Liuksiala, Juho | H | 52 | 11 | 7 | 18 | 4 | 1 | |
11. | Haapanen, Topias | H | 47 | 9 | 7 | 16 | 10 | 1 | |
12. | Halmo, Mike | H | 52 | 5 | 11 | 16 | 111 | -6 | |
13. | Tamminen, Juhani | H | 51 | 4 | 10 | 14 | 30 | 0 | |
14. | Salmela, Tuomas | P | 52 | 1 | 12 | 13 | 44 | 6 | |
15. | Flood, Mark | P | 60 | 3 | 6 | 9 | 48 | 12 | |
16. | Leimu, Juha | P | 38 | 2 | 7 | 9 | 22 | 0 | |
17. | Vainionpää, Samuli | H | 50 | 2 | 6 | 8 | 53 | -4 | |
18. | Savilahti, Eero | H | 25 | 1 | 7 | 8 | 18 | 2 | |
19. | Ahtola, Jerry | H | 26 | 5 | 2 | 7 | 4 | 1 | |
20. | Matinpalo, Nikolas | P | 30 | 2 | 4 | 6 | 10 | 7 | |
21. | Peltola, Niko | P | 18 | 0 | 6 | 6 | 8 | 4 | |
22. | Vainio, Olli | P | 45 | 0 | 3 | 3 | 14 | 8 | |
23. | Ahopelto, Erik | H | 11 | 2 | 0 | 2 | 0 | -1 | |
24. | Barker, Cam | P | 7 | 1 | 0 | 1 | 6 | -3 | |
25. | Hopponen, Erno | P | 8 | 1 | 0 | 1 | 0 | 0 | |
26. | Valtonen, Julius | H | 17 | 1 | 0 | 1 | 0 | -1 | |
27. | Troshin, Daniil | P | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
28. | Henttonen, Toni | H | 4 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
29. | Laitamäki, Elias | P | 7 | 0 | 0 | 0 | 0 | -1 | |
30. | Generous, Matt | P | 40 | 0 | 0 | 0 | 45 | -15 |
# | NIMI | O | PO | M | S | P | R | T% | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Dostál, Lukáš | 10 | 10 | 0 | 2 | 2 | 0 | 92,17 | |
2. | Helenius, Riku | 57 | 32 | 0 | 2 | 2 | 2 | 88,46 | |
3. | Lehtonen, Antti | 50 | 21 | 0 | 1 | 1 | 2 | 88,30 | |
4. | Yrjölä, Lassi | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
5. | Metsänen, Santeri | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
AJANKOHTA | KOTI | VIERAS | TULOS | ERÄT | YLEISÖ | SARJA | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
La 16.03.2019 | Ilves | SaiPa | 3 - 2 JA | (0-1, 0-1, 2-0, 1-0) | 4805 | 1. kierros | |
Su 17.03.2019 | SaiPa | Ilves | 3 - 2 JA | (1-1, 1-1, 0-0, 1-0) | 3364 | 1. kierros | |
Ti 19.03.2019 | Ilves | SaiPa | 4 - 2 | (2-1, 0-1, 2-0) | 5141 | 1. kierros | |
Pe 22.03.2019 | Kärpät | Ilves | 4 - 3 JA | (1-3, 1-0, 1-0, 1-0) | 5371 | Neljännesfinaalit | |
La 23.03.2019 | Ilves | Kärpät | 0 - 4 | (0-0, 0-0, 0-4) | 6342 | Neljännesfinaalit | |
Ma 25.03.2019 | Kärpät | Ilves | 2 - 1 | (0-1, 1-0, 1-0) | 4932 | Neljännesfinaalit | |
Ke 27.03.2019 | Ilves | Kärpät | 2 - 3 JA | (1-2, 0-0, 1-0, 0-1) | 4708 | Neljännesfinaalit |
# | NIMI | PP | O | M | S | P | R | +/- | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Rautiainen, Teemu | H | 7 | 3 | 4 | 7 | 4 | 1 | |
2. | Ruotsalainen, Arttu | H | 7 | 2 | 5 | 7 | 6 | 0 | |
3. | Flood, Mark | P | 7 | 2 | 2 | 4 | 6 | -1 | |
4. | Peltola, Niko | P | 7 | 1 | 3 | 4 | 2 | -1 | |
5. | Suomi, Eemeli | H | 5 | 1 | 2 | 3 | 2 | 2 | |
6. | Lepaus, Teemu | H | 7 | 1 | 2 | 3 | 2 | -1 | |
7. | Liuksiala, Juho | H | 6 | 1 | 1 | 2 | 0 | 0 | |
8. | Antonen, Joose | H | 5 | 1 | 1 | 2 | 0 | -1 | |
9. | Vainionpää, Samuli | H | 4 | 1 | 1 | 2 | 16 | -1 | |
10. | Ikonen, Joona | H | 7 | 1 | 1 | 2 | 0 | -5 | |
11. | Tamminen, Juhani | H | 7 | 0 | 2 | 2 | 2 | -1 | |
12. | Halmo, Mike | H | 6 | 1 | 0 | 1 | 4 | -3 | |
13. | Laaksonen, Oskari | P | 4 | 0 | 1 | 1 | 0 | 1 | |
14. | Savilahti, Eero | H | 3 | 0 | 1 | 1 | 2 | 0 | |
15. | Salmela, Tuomas | P | 7 | 0 | 1 | 1 | 2 | -3 | |
16. | Henttonen, Toni | H | 4 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
17. | Parikka, Jarkko | P | 7 | 0 | 0 | 0 | 4 | 0 | |
18. | Leimu, Juha | P | 4 | 0 | 0 | 0 | 0 | -1 | |
19. | Vainio, Olli | P | 2 | 0 | 0 | 0 | 2 | -1 | |
20. | Matinpalo, Nikolas | P | 7 | 0 | 0 | 0 | 4 | -1 | |
21. | Generous, Matt | P | 6 | 0 | 0 | 0 | 4 | -2 | |
22. | Haapanen, Topias | H | 7 | 0 | 0 | 0 | 0 | -4 | |
23. | Ahopelto, Erik | H | 7 | 0 | 0 | 0 | 2 | -4 |
# | NIMI | O | PO | M | S | P | R | T% | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Dostál, Lukáš | 7 | 7 | 0 | 0 | 0 | 0 | 90,73 | |
2. | Helenius, Riku | 7 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
AJANKOHTA | KOTI | VIERAS | TULOS | PAIKKA | Pe 10.08.2018 | Tappara | Ilves | 4 - 3 | Tampere | Decens Tampere Cup |
---|---|---|---|---|---|---|
La 11.08.2018 | Pelicans | Ilves | 2 - 3 | Tampere | Decens Tampere Cup | Pe 17.08.2018 | HPK | Ilves | 1 - 5 | Hämeenlinna | Pe 24.08.2018 | Ilves | Ässät | 2 - 1 | Tampere | To 30.08.2018 | Ilves | HPK | 4 - 3 JA | Tampere | Ke 05.09.2018 | SaPKo | Ilves | 4 - 3 VL | Savonlinna | Talvisalon 40-vuotisjuhlaottelu | Pe 07.09.2018 | Ässät | Ilves | 2 - 5 | Pori |