|
Vielä kauden alussa Ilveksessä pelanneet maalivahti Ville ”Kolpi” Kolppanen ja hyökkääjä Olli ”Opa” Henriksson tekivät rohkean ratkaisun ja lähtivät pelaamaan Kazakstaniin Barys Astanan juniorijoukkueeseen ”Lumileopardeihin”.
Kolppanen kirjoitti ennen syyskuun lähtöään uuden sopimuksen Ilveksen kanssa vuoden 2014 kevääseen saakka. Seuran A-nuorista siirtynyt Henriksson seurasi perässä lokakuun puolivälissä.
– Ei minulla ollut minkäänlaista sopimusta liigaan tai muuallekaan. A-nuorissa olen nyt pelannut kolme vuotta ja tämän alkuvuoden. Kun sain tietää tällaisesta mahdollisuudesta, olin heti valmis lähtemään. Tämä on varmasti opettava ja kasvattava matka, Henriksson valottaa.
Lähtö Astanaan oli Henrikssonille todellinen lento tuntemattomaan. Kulttuurierot ovat suuria Suomen ja Kazakstanin välillä.
– Ei oikein tiennyt, mitä odottaa. Ehkä odotin joitakin kauhutarinoita, joita olin kuullut. Kun hyppäsin Kiovan lentokentällä pois lentokoneesta ja odottelin lentoa Astanaan, kävi muutaman kerran mielessä, että mihinköhän sitä on tullut lähdettyä. Täällä kaikki on sujunut hienosti, ja asiat on hoidettu niin kuin on sovittu. Tosin varmaan kuuluu paikalliseen kulttuuriin, että kaikki asiat kestää pikkaisen pidempään kuin Suomessa, arvioi Henriksson.
– Olen nyt päässyt muutaman pelin pelaamaan. Jos johonkin voisi verrata, niin varmasti Mestis on aika lähellä totuutta. Tasoerot ovat isoja, kun on 32 joukkuetta, mutta varmasti haasteita riittää. Ruokaan on melkoinen totutteleminen. Ei ole vielä ainakaan alkanut hirveesti upota nuo hevosenlihat, ja muutenkin on tullut pikkaisen erilaisia annoksia eteen kuin Tammelantorilla, Henriksson vertailee.
Astanassa jo pidempään majaillut Ville Kolppanen on saanut jo runsaasti matkustaa harjoituskeskuksen ja jäähallin väliä.
– Päivisin on kyllä vapaa-aikaa kaikkien palaverien ja muiden videohommien jälkeen. Vapaa-aika menee lueskellessa Iltalehden tai Maikkarin sivustoja sekä tietenkin seuratessa kotoista SM-liigaa. Pelipäivien aamu alkaa yleensä herätyksellä klo 8.30. Aamupalalla on tarjolla kaksi paistettua kananmunaa ja yksi nakki sekä kahvia, johon saa kuumaa maitoa sekaan. Sehän on jo hyvin herkullista. Aamupalan jälkeen on lyhyt, noin puolen tunnin lepotauko. Sen jälkeen mennään bussilla hallille, jossa on oheisharjoitus ja noin tunnin mittainen aamutreeni jäällä.
– Aamutreenin jälkeen tullaan takasin ”bazaan” eli harjoituskeskukselle ja syödään, jonka jälkeen mennään päiväunille. Bussi lähtee takaisin hallille vähän klo 16:n jälkeen, sillä klo 19 alkaa peli. Ruuhkissa normaalisti kymmenessä minuutissa sujuva matka kestääkin tunnin. Pelin jälkeen menemme bussilla takaisin harjoituskeskukselle ja untenmaille. Jos pelissä käy huonosti, niin sitten katsellaan yömyöhään koko peli lävitse ja silloin pääsee hienosti nukkumaan puolenyön jälkeen, kertoo Kolppanen.
|
Pitkien pelimatkojen varrella näkee Kolppasen mukaan kaikenlaista.
– Olimme yhdellä viikolla Moskovan-reissulla. Pelasimme Moskovan Spartakia ja sitten Atlant Mytischiä vastaan. Molempia vastaan kahteen otteeseen. Se oli viikon reissu Moskovan sykkeessä. Huomasin Moskovassa, että kyllä kotoiset rantatien ruuhkat ovat kyllä mukavia verrattuna Moskovaan klo 9:n ruuhkiin. Lentokentältä piti olla noin 40 minuutin matka Spartakin hallille, mutta siihen menikin semmoiset reilut kolme tuntia. Matka tehtiin bussilla, jossa oli pikkuisen kuuma.
– Hotelleissa majoitumme yöt ja lentokoneella matkustamme. Hotellit ovat olleet varsin hyviä, ja muutaman kerran on saanut maistaa oikein paikallista pekonia. Lentokoneet ovat olleet myös hyviä. Aluksi mietin, että millähän rahtialuksella lähdemme reissuun, mutta ihan normaaleja koneita on ollut, kertoo Kolppanen.
Seuran lääkärintarkastus omanlaisensa kokemus.
– Olin Ollin (Henriksson) kanssa paikallisessa sairaalassa lääkärintarkastuksissa, ja kyllä tuli ikävä Tampereen Acutaa. Sairaalan sisällä lapset kerjäsivät rahaa ja ihmisiä oli 20 neliön alueella noin 100, jotka jonottivat huoneisiin ja kaikki huusivat toistensa päälle.
– Sieltä sekamelskasta sujahdimme johonkin huoneeseen, jossa oli kolme lääkäriä. Sitten lähdettiin tutkimaan, onko pojissa vikaa. Kävimme noin 20 eri huoneessa, joissa tutkittiin ja lyötiin leimaa paperiin. Lopuksi oli pyörätesti, joka kesti 11 minuuttia.
– Terveenpaperit saimme molemmat. Ainakin toivottavasti, sillä eipä paperista mitään selvää saanut, Kolppanen naureskelee.
Yksi suurimmista eroista verrattuna Suomeen on harjoittelukulttuuri.
– Täällä treenataan kyllä aika kovaa eikä ole juurikaan vapaapäiviä. Joukkueen muut pelaajat ovat kertoneet, että viimeksi täällä on ollut vapaapäivä muutama kuukausi sitten, taustoittaa Kolppanen.
– Harjoittelu on ihan erilaista kuin Suomessa. Täällä ei varmaan tunneta sanaa palautuminen. Treenit kestävät yleensä kolme-neljä tuntia kerrallaan, ja jäällä olemme olleet aina kaksi tuntia putkeen. Jääharjoituksissa jatkuvasti vedetään perässä autonrenkaita sun muita romuja, Kolppanen kuvailee.
– Puitteet ovat tosi hienot. Meillä on kaupungin ulkopuolella tälläinen ”baaza” eli joukkueen oma harjoituskeskus. Siellä on kaikki mahdollinen uima-altaista saunoihin. Baazan yhteydessä on hotelli, jossa olemme yötä neljä-viisi päivää viikossa. Emme oikein ole vielä päässeet selville, mikä logiikka tässä on, miettii Kolppanen.
– Täältä siirrymme bussilla aina areenalle, missä pelit pelataan. Valmentajista ei kukaan osaa sanaakaan englantia. Palavereita sun muita on ihan jatkuvasti, ja tässä on pieni kielimuuri välissä. Sellainen mentaliteetti täällä on, että mitä enemmän harjoitellaan, niin sitä parempia pelaajia tulee. Pelien jälkeenkin saattaa olla punttiharjoitus ja muuta vastaavaa, selventää Henriksson.
Kolppasen ja Henrikssonin uusi kotikaupunki Astana on Kazakstanin pääkaupunki, jossa asuu noin 700.000 ihmistä.
– Vanha kaupunki on kyllä aika lailla vanhaa Neuvostoliittoa, mutta uusi kaupunki on kyllä sitten aikamoinen. Las Vegas -valot välkkyvät, ja paljon on ihmisiä. Astana on todella hieno kaupunki varsinkin iltaisin.
Kielimuuri siis haittaa hiukan asioita, mutta apua on löytynyt kahdestakin suunnasta.
– Joukkueessa on yksi venäläinen Artem, joka puhuu hyvää englantia. Hän auttaa meitä täällä ja kertoo mitä milloinkin tapahtuu. Muut pelaajat ja valmennus osaavat korkeintaan muutaman sanan.
– Onneksi tuolla toimistolla on töissä sellainen likka, joka puhuu kunnolla englantia, niin hän auttaa sitten kaikissa käytännönasioissa ja hoitaa meidän juttujamme, päättävät Kazakstanissa pelaavat Ville Kolppanen ja Olli Henriksson.