Ilves-puolustaja Atte Pentikäinen, 32, on tehnyt kovalla työllä pitkän uran jääkiekkoilijana. Illasta toiseen joukkueensa eteen kroppaansa uhraava Ilveksen varakapteeni on arvostettu pelaaja niin joukkueen kuin kannattajienkin keskuudessa.

Oriveden Fortunasta lähtöisin oleva Atte Pentikäinen liittyi Lempäälän Kisasta Ilveksen riveihin tammikuun 31. päivä 2013 paikkaamaan loukkaantumisista kärsinyttä Ilves-puolustusta. Ilveksellä oli tuolloin käynnissä haastavat ajat ja Tuomas Tuokkola oli vain hetkeä aikaisemmin ottanut Ilveksen valmennusvastuun harteilleen. Pentikäisen siirtoa Ilvekseen voi pitää yllättävänä, sillä Orivedellä pelattujen nuoruusvuosien jälkeen ”Pena” siirtyi Tapparaan, ja uralla onkin takana useampi vuosi kirvesrintojen nutussa.

Kuinka kova paikka Ilvekseen vaihtaminen Pentikäiselle oli?

– No ei se nyt oikeastaan kova paikka ollut. Paljon niitä kavereita oli ennakkoon jo täältäkin. Koin sen silloin enemmän mahdollisuutena itselleni. Olin otettu siitä, että työ, mitä silloin tein Lempäälässä, huomioitiin ja pääsin tänne.

– Olin silloin intoa piukassa kuin ilmapallo. Tumppikin oli tullut tänne juuri silloin, ja pääsin mukaan uuteen, tietysti silloin aika haasteellisenkiin, projektiin. Ei se kova paikka ollut vaan pikemminkin täysin päinvastoin, kohta kaksi vuotta Ilvestä edustanut puolustaja muistelee.

Vaikka siirto Ilvekseen ei Penalle itselleen kova paikka ollut, oli se sitä monelle Ilveksen kannattajalle. Vaikka Atte on urallaan kantanut monen muunkin seuran paitaa, oli kovaa pelaava puolustaja ilvesläisten silmissä yksi verivihollisen ärsyttävimmistä pelaajista. Pentikäinen teki kuitenkin pienen ihmeen ja nousi nopeasti yhdeksi suosituimmista Ilves-pelaajista kannattajien keskuudessa.

– Joo, en varmasti ollut kovin suosittu pelaaja tänne tullessani. Tottai kai tämä nykytilanne lämmittää. On hienoa, että on päässyt fanien suosioon. Ja erityisesti täytyy korostaa, että näin hienojen fanien. Ei Suomessa tuollaista menoa katsomossa ole monessa paikassa.

– Sitä yrittää vaan laittaa kaikkensa peliin. Siitäkin menee vähän kylmänväreet, kun fanit osaavat arvostaa sellaista näkymätöntäkin työtä. Kaikkensa sitä yrittää joukkueen eteen laittaa, ja onhan se hienoa, että myös sieltä on saanut arvostusta, Atte kiittelee.

Syyt Pentikäisen suosioon kannattajien keskuudessa on loppujen lopuksi aika helppo löytää. Kentällä puolustaja tekee kaikkensa joukkueen eteen, puolustaa aina joukkuekaveria ja kentän ulkopuolella Pentikäinen on erittäin sosiaalinen luonne, jolla on aina aikaa myös kannattajille.

Mistä kentällä vastustajia armottomasti kurittavan Pentikäisen sosiaalinen luonne on perujaan?

– Kai se lähtee siitä, kun on maalta, niin on ollut pakko tulla kaikkien kanssa toimeen, kun kavereita ei pystynyt valitsemaan, Juupajoelta kotoisin oleva Pena naurahtaa.

– Mutta jos tosissaan ollaan, niin olen aina tykännyt olla ihmisten kanssa tekemisissä. Suu tietysti paukkuu paljon, ja varmaan tulee aika paljon turhaakin asiaa. Moni monessa siinä on, mutta jos sitä olisi koko ajan naama nyrpeänä eikä miettisi miltä toisista tuntuu, niin varmaan sitä mököttäisi enemmän. Minun mielestä se vaan on helpompaa, kun on sosiaalinen ja iloinen ja yrittää saada vähän muitakin siihen mukaan.

– Kyllä siihen kotikasvatuskin vaikuttaa. Olen kahden yrittäjän poika – pienestä pojasta asti mennyt isän ja äitin töiden perässä ja kasvanut auton takapenkillä. Se on ollut helpompaa, kun on vähän kaikkien kanssa jutellut ja ollut tekemisissä, Atte pohtii.

Pukukopin äänekkäin

Atte Pentikäisen nimi tulee aina esille, kun Ilveksen muilta pelaajilta kysellään joukkueen äänekkäistä ja johtavista pukukoppipelaajista.

– Kyllä se paikkansa pitää. Tietysti ikä ja kokemus tuovat sitä, ja pitää yrittää vähän psyykata. Se on tietyllä lailla psyykkausta myös itselle, kun yrittää saada jätkiä siihen mukaan.

– Viime vuonna johonkin peliin yritin lähteä vähän toisella tavalla. Keräsen Michael alkoi siinä vieressä kysellä, että mikä vaivaa ja sano nyt jotain, kun hänkään ei oikein päässyt pelitunnelmaan, kun en ollut alkanut psyykkaamaan. Ei siinä auttanut kuin aloittaa taas ne hommat, Atte hymyilee.

Äänekkyys kopissa tulee luonnostaan ja edustamastaan seurasta riippumatta Pena on tehnyt omaa arvokasta työtään myös kopissa. Kokenut puolustaja kuitenkin korostaa, että kyseessä ei ole pelkkä vitsien kertominen, vaan tässäkin asiassa kaikki ajatellaan joukkueen edun kannalta.

– Paljon kun on nähnyt ja kokenut, niin kai sekin siihen vaikuttaa. Muistan kun joskus Porin hopeavuodesta tehtiin DVD ja huoltajia haastateltiin siihen, niin kyllä siinä pieni hymy tuli huulille, kun sieltä todettiin, että ”Jos Aten ääntä ei kopissa kuulunut, niin sen oli kyllä pakko olla kipeä.”

– Pyrin ajattelemaan kaiken aina joukkueen edun kautta. Ei se aina pelkkää vitsin heittoa ole, vaan kyllä sitä välillä huudetaan ja sanotaan kovaakin, mutta sekin on pelkkää välittämistä. Sitä täytyy aina vähän katsoa, mitä kellekin voi sanoa ja mihin tyyliin. Se on meidän kokeneiden pelaajien tehtäväkin. Ollaan nähty paljon maailmaa ja pelaajia, ja nykyään oppii jo aika nopeasti, millä saisi mistäkin kaverista parhaan irti.

Ilveksessä on vallinnut viime aikoina erittäin hyvä joukkuehenki. Kuinka kova haaste on pitää reilut 30 erilaista persoonaa sisällään pitävän joukkueen yhteishenki hyvänä?

– Onhan se totta kai haasteellista. Välillä saatetaan vähän ottaa yhteenkin, mutta sekin kuuluu tähän hommaan ja koko elämäänkin. Kyse ei ole v****ilusta, vaan välittämisestä. Nämä ovat pitkiä prosesseja, ja kyllä se lähtee aina jo kesällä liikkeelle. Siinä on sellaista tietynlaista toisten lukemista ja sellaista pumppaamista. Kyllä sen muistaa, kun vaikka juostaan Pyynikin portaita, ja joku siinä huutaa, että kyllä sinä vielä jaksat. Se luo hyvää henkeä.

– Ei se ole päivän prosessi, että hitsaudutaan yhteen, vaan kyse on pidemmästä projektista. Täällä on ollut koko ajan loistava joukkuehenki, kun minä olen ollut täällä. Suuri kiitos siitä kuuluu myös Tumpille. Tumpin johtamistyyli on sellainen, että se edesauttaa sen hengen syntymistä. Pieni pilke on silmäkulmassa koko ajan, ja mielestäni me ollaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saatu se näkymään myös tuolla kentällä, Atte kertoo.

Ilves puskeekin hyvän yhteishengen voimalla eteenpäin myös kentällä.

– Pelit ovat aina niin pienestä kiinni. Me on tälläkin kaudella tultu monta kertaa takaa – usko tekemiseen ja viereiseen kaveriin on kova. Meillä on täällä 30 jätkää, jotka puhaltavat yhteen hiileen. Se on kaiken lähtökohta, ja se antaa keväälläkin mahdollisuuden mennä pitkälle. Me ei välttämättä olla taitavin, mutta mielestäni meidän pitää olla peräänantamattomin ja yhtenäisin joukkue tässä sarjassa.

Hampaat irvessä joukkueen puolesta

Jos Pentikäinen pyrkii tekemään kopissa kaikki joukkueensa eteen, niin sama meno jatkuu myös kaukalossa. Harvassa ovat ne pelit, kun Atte ei jonkun vaihdon jälkeen kovan iskun joukkueen eteen ottaneena luistele hampaat irvessä vaihtoon.

– Kun en välttämättä se taitavin jätkä ole, niin kyllä se itselle on vähän kuin maali, kun saa estettyä kaveria tekemästä maalia. Välillä siinä tulee mustelmia, mutta ne on itseasiassa aika kivojakin. Kun menee voiton jälkeen kotiin ja vähän joka paikkaa kolottaa, niin tietää, että se on ollut aika arvokastakin työtä.

– Ei tämän 197 sentin ja 105 kilon pyöritteleminen tuolla kentällä välttämättä aina ole kovin kaunista. Välillä varmaan näyttää siltä kuin olisi bambi heikoilla jäillä – ei siinä paljoa tule ilmaveivejä mietittyä. Mutta oma ajatus jääkiekosta on se, että ihan yhtä tärkeää maalien tekemisen kanssa on se, että pystyy estämään niitä, Pena hymyilee.

Pena on yhdessä Mikko Kukkosen kanssa muodostanut Ilveksen alivoimaan iskuja kaihtamattoman pakkiparin. Kukkosen lisäksi Atte haluaa nostaa muitakin Ilveksen haalariosaston miehiä esille.

– Kukkosen Mikon kanssa ollaan pelattu paljon alivoimaa ja mielestäni onnistuttu siinä ihan hyvin. Meillä on muutenkin täällä sellaisia jätkiä. Jos katsoo vaikka Veistolan Jiriä, Riekkisen Joonasta tai Vällyä (Tommi Välimaa), niin hekään eivät ole välttämättä niitä taitavimpia pelaajia, mutta kuitenkin jätkien kovasti arvostamia pelaajia.

– Jos ollaan voitettu vaikka 2-1, niin me tiedetään, että ollaan onnistuttu aika hyvin. Me tiedetään meidän ruutu, ja kyllä sitä joukkueen sisällä arvostetaan. Meiltä vaaditaan sitä, että tehdään se meidän osa niin hyvin kuin pystytään. Jos se vaatii sen pienen tsekkiläisen syömistä, niin sitten me niin myös tehdään, puolustajasoturi linjaa.

Joukkueen sisällä arvostus on kova, mutta hiukan vähemmän jääkiekkoa seuraavan katsojan voi olla välillä vaikea hahmottaa duunareiden merkitystä joukkueelle.

– Maaleistahan tässä pelataan, ja niitä tekevien kuuluukin saada se gloria. Mutta kyllä sitä on joskus miettinyt ja monen kanssa jutellut, että kun muualla tilastoidaan kiekkojen blokkaukset ja taklaukset, niin se olisi Suomeenkin hyvä lisä. Se voisi avata monelle lajia vähän vähemmän seuraavalle, kuinka paljon vaikka jotkut alempien ketjujen hyökkääjät tekevät työtä joukkueen eteen.

– Jos mietitään vaikka Vällyn hommaa, niin se tekee sitä omaa työtään älyttömän hyvin ja antaa kärkiketjuille mahdollisuuden ratkoa pelejä. Se pitää kiekkoa niin, ettei sitä pysty taklaamaan ja samaan aikaan me vaihdetaan tuoreita äijiä sisään. Kyllä se syö naapurin pakkia. Kun Välly sitä tekee useamman kerran kahdessa ensimmäisessä erässä, niin se saattaakin näkyä vastustajan pakeissa kolmannessa erässä. Nuo ovat sellaisia asioita, joita ei tilastoista näy, mutta ne ovat joukkueelle äärettömän arvokkaita asioita, Pentikäinen kertoo.

Kaveria pitää puolustaa

Kentän ulkopuolella rento Pentikäinen ei aina kaukalon sisällä ole sieltä rauhallisimmasta päästä. Nuoruusvuosina tuli ylilyöntejäkin, mutta kokemus on tuonut rauhallisuutta puolustajan otteisiin.

– Kyllä ikä tuo sellaista rauhallisuutta. On sitä vieläkin välillä suuna ja päänä, mutta kyllä sitä nuoruusvuosista rauhoittunut on. Välillä on sellaisia pelejä, että käy vähän kierroksilla, mutta kyllä omaa peliä on tullut järkevöitettyä aika paljon ja tulee enemmän ajateltua joukkueen parasta.

– Kyllä minulla edelleen silloin läikkyy yli, jos koen, että meitä kohdellaan väärin. Tai vaikka jos joukkuekaveria otetaan jotenkin törkeästi, niin kyllä silloinkin pinna palaa. Mutta paljon on tullut rauhoituttua, ja tietysti pelikin on muuttunut tässä vuosien varrella paljon. Se ei ole enää sitä, että heitetään kiekko päätyyn ja yritetään saada vastustajalta henki pois, Pena sanoo.

Peli on vuosien varrella muuttunut ja hämmentäminen kentällä on kokonaisuudessaan vähentynyt.

– Nämä nykyiset nuoret pelaajat ovat vähän sellaisia, että kun niiden kanssa alkaa vaikka vähän painia maalin edessä tai hieroa hanskalla naamaa ja yrittää saada vähän tunnetta peliin, niin ne alkavat melkein pyydellä anteeksi, konkaripakki naurahtaa.

– Tyrskyn (Antti Tyrväinen) kanssa ollaan moneen kertaan naureskeltu, että silloin kun oltiin nuorempia ja Tyrsky pääsi ensimmäisiä kertoja pelaamaan ja alkoi sitten Heleniuksen Samin kanssa hämmentää, ja minä menin sinne väliin… sitten sitä lähdettiin oikein kunnolla.

Kiekkomaailma on muuttunut ja ylilyöntien aiheuttamat kohut ovat vieneet jääkiekon suurennuslasin alle. Jääkiekkoon kuitenkin kuuluu olellisena osana joukkuekaverin puolustaminen, olkoon se sitten vaikka jäähyn arvoista toimintaa.

– Nykyisessä kukkahattutätien maailmassa pitää olla varovainen sen kanssa, mitä sanoo, mutta kyllä minä sitä mieltä olen, että jääkiekkoon kuuluu se, että jos hölmöilet, niin siitä joutuu maksamaan hintaa. Pitää näyttää, että meidän joukkuetta ei kohdella tällä tapaa.

– Olen sitä mieltä, että kunnioitus toista pelaajaa ja peliä kohtaan pitää olla. Jos hölmöilet, niin sitten mennään muistuttamaan. Ja jos se on tuomarin mielestä jäähyn arvoinen juttu, niin sitten se on. Kyllä se antaa joukkueellekin sellaisen signaalin, että tässä välitetään toisistamme, Pena painottaa.

Ulkojäiden Suomen mestari maailmalla

Maalaispojaksi itseään tituleeraava Pentikäinen vietti lapsuutensa ja ensimmäiset nuoruusvuotensa Juupajoella, pelaten kiekkoa Oriveden Fortunan riveissä.

– Siellä tuli asusteltua viitisentoista vuotta, ennen kuin tulin sitten Tampereelle. Ensimmäisen C-juniorivuoden pelasin sellaista legendaarista sarjaa kuin ulkojäiden SM-sarja. Komarovin Leon kanssa on joskus naureskeltu, että me ollaan ainoat aktiivikiekkoilijat, joilla on ulkojäiden SM-sarjan mitalit. Itselläni on kultainen ja Leolla mielestäni hopeinen, Pena kertoo harvinaisesta saavutuksesta.

Oriveden Fortunalla onkin iso paikka Pentikäisen sydämessä, ja puolustaja pyrkiikin auttamaan kasvattiseuraansa aina kun mahdollista.

– Tietysti sitä yrittää antaa vähän takaisin, kun sieltä on itse saanut niin paljon. Siellä oli loistavia valmentajia, muun muassa Levon Miken isä valmensi minua joskus Fortunassa. Siellä oli kiva pelata silloin nuorena poikana ja meillä oli hyvä porukka.

Atte siirtyi aikanaan C-junioreissa Tapparan riveihin. Jääkiekon raakuus iski heti ensimmäisissä treeneissä Pentikäiseen.

– Olihan se tietysti iso harppaus, kun tuli sieltä aikanaan Tampereelle. Muistan, kun tulin ensimmäisiin kesätreeneihin Tampereelle ja kannettiin Kaupin metsässä kaveria reppuselässä. Olin ollut sitä ennen vähän kipeänä – välillä oli pakko ottaa vähän happea ja istua kannon päällä.

– Kun tulin sieltä kotiin, niin sanoin, että en enää ikinä mene sinne. Isä ja äiti sanoivat vaan, että teet miltä itsestä tuntuu, ei sinne pakko ole mennä. Seuraavana päivänä, kun tulin koulusta kotiin, äiti kysyi, että mikä fiilis. Sanoin, että kai sitä nyt sitten vielä voisi mennä ja sillä tiellä tässä nyt ollaan, Pena hymyilee.

Atte ei ole saanut urallaan mitään ilmaiseksi, mutta koko uraa leimaava kova työnteko on lopulta tuonut hienon palkinnon.

– Oli se maalaispojalle aika opettavaista, kun tultiin tänne ja alettiin tehdä tosissaan hommia. Ei se aina ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta tietyllä tapaa siitä saa itse jopa suuremman nautinnon, kun on kovalla työnteolla ja vähän takamatkalta tullut. Meikäläisen kohdalla tämä ei ole tullut lahjoilla vaan kovalla työllä, ja aika paljon on saanut jääkiekkoilijana jo kokea. Aika etuoikeutetuksi tässä itsensä tuntee.

Pentikäinen on kovalla työnteollaan tehnytkin jo komean uran. Porin Ässissä voitetun SM-hopean jälkeen edessä olivat haasteet Ruotsissa. Uralle mahtuu myös pelejä Slovakiassa.

– Porin hopeavuoden jälkeen oltiin muutaman liigaseuran kanssa jo aika pitkälläkin neuvotteluissa, mutta hommat vähän venähtivät. Sitten tulikin yhtäkkiä kysely Karlstadista – seuraavana aamuna oltiinkin jo siellä lentokentällä, Pena kertoo siirrostaa kivenkovaan Färjestadiin kaudeksi 2006-2007.

– Oli sitä aika huuli pyöreänä, kun meni sinne koppiin. Siellä pelasi Jörgen Jönssonia ja Freddy Olaussonia. Se oli todella kova joukkue. Sitä kuvastaa hyvin se, että kun pelattiin jouluna junnut vastaan konkarit peli, niin meidän junnujen kapteeni oli vuonna -76 syntynyt kolmen lapsen isä.

– Se oli koko elämän kannalta avartava ja opettava kokemus olla vieraassa maassa. Ruotsin kielikin oli aikanaan opiskeltu, mutta se oli unohtunut. Siellä se palautui takaisin, vaikka sillä alkuun pelikavereita naurattikin. Nykyään pystyy kommunikoimaan hyvin ruotsiksi.

Slovakian reissulla näki asioita myös toiselta kantilta.

– Toinen reissu oli Slovakiaan. Siellä pelasi vierellä vuosikausia NHL:ssä pelannut Radoslav Suchy, ja vieläkin välillä lähetellään toisillemme viestiä. Siellä näki taas sitä toista puolta, että kaikki ei ole joka paikassa niin hyvin kuin täällä Suomessa ja oppi arvostamaan paremmin sitä, kuinka hyvin asiat täällä ovat.

Esikuvana olo tärkeää

Jääkiekkoilijan työhön kuuluu nykypäivänä myös edustaminen erilaisissa tapahtumissa. Pentikäinen on tuttu näky, kun Ilves-pelaajia käy vierailuilla milloin missäkin.

– Se on mielestäni myös hieno piirre tässä ammatissa, että on mahdollisuus päästä tekemään sellaisia asioita. Jos mietitään vaikka niitä viime vuoden sairaalakäymisiä, niin on hienoa jos pystyy edes pienenkin kortensa kantamaan kekoon sairaiden lasten tai hoitajien puolesta. Pelkästään niiden hymy ja välitön kiitollisuus tuntuu itsestäkin huikealta.

– Olen yrittänyt noille nuoremmillekin pelaajille sanoa, että nämä asiat kannattaa ajatella sillä tapaa, että nämä ovat mahdollisuuksia eikä velvollisuuksia. Se ei ole raskasta, jos sitä ei itse sellaiseksi ajattele. Se on vain pieni hetki omaa aikaa, ja kun ollaan näinkin julkisessa ammatissa, näen, että meidän panos myös jään ulkopuolella on tärkeää, Pentikäinen toteaa.

Pelaajat ovat monen lapsen ja nuoren esikuvia. Pentikäinen vieraileekin mielellään tapahtumissa, joissa on lapsia. Nykyään jo konkariosastoon laskettava puolustaja muistaa omilta nuoruusvuosiltaan edelleen sen, kun sai nykyisen joukkuekaverinsa ja ystävänsä Martti Järventien pelissä käyttämän mailan itselleen.

– Jos me pelaajat vietetään vaikka sunnuntaipäivää jossain lasten tapahtumassa, niin moni lapsi muistaa sen loppuikänsä. Muistan itse, kun Mara pelasi ensimmäisiä liigapelejään ja isä toi joskus sitten Maran pelissä käyttämän mustan Koho Revolutionin minulle. Tai joskus kun Sevan Janne opetti meitä nuorina poikina lämmäämään jossain kiekkokoulussa. Ne ovat pieniä juttuja meille pelaajille, mutta sille maalla asuvalle pikkupojalle maailman isoimpia asioita siinä vaiheessa elämää, Pena myhäilee.

Edessä olevat juhlapyhät antavat tarvittavaa lepoaikaa myös pelaajille. Pentikäinen toivottaa Ilveksen kannattajille hyvää joulua ja antaa vinkin myös joulupukkia tarvitseville.

– Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille. Nauttikaa, ja kerätään voimia kevään rypistykseen. Ollaan ihmisiksi ja nautitaan. Ja jos joku tarvitsee joulupukkia, niin Rautiaisen Teemua voi kysellä, Pena virnuilee juuri sopivasti Ilveksen pukukoppiin sisään astelevalle Rautsille.