Jäähallissa soitettava musiikki on olennainen osa jääkiekon nykyaikaista ottelutapahtumaa. Sillä voidaan esimerkiksi ottelun pelikatkoilla innostaa kannustamaan, luoda dramatiikkaa ja ylipäätään viihdyttää katsojia. Musiikki profiloi seuraa omalla tavallaan. Hallimusiikissa tärkeimpinä yksittäisinä asioina voidaan pitää kotijoukkueen maalin ja jäälletulon aikaan soitettavaa musiikkia. Ilveksen ottelumusiikki on vielä suhteellisen nuori asia, jonka voidaan katsoa saaneen ammattimaiset puitteet vasta 2000-luvun alussa.

Eteläpuiston radiosta urkuihin ja C-kasetteihin

Ilveksen kotiotteluiden musiikinsoiton historian voidaan katsoa alkaneen jo tapaninpäivänä 1934, kun seura järjesti luistinratakarkelot Koulukadun ja Mariankadun eteläpään välisillä tenniskentillä sijainneella luistinradallaan. Tapahtumassa soitettiin musiikkia Jussi Havulinnalta saadun radiosoittimen avulla.

Varmuuden vuoksi järjestelytoimikunta lähetti erään vanhemman polven edustajan kysymään radan vieressä asuneelta vuorineuvos Emil Aaltoselta, oliko hänellä mitään sitä vastaan, että radalla soitettiin musiikkia. ”Päinvastoin kuin luultiin, vanha arvoisa patriarkka kertoi kovasti nauttineensa katsellessaan meidän touhujamme kentällä”, kertovat Antero Raevuori ja Aarne Honkavaara kirjassaan Pelimiehiä, tulisieluja (Ilveksen historiikki, vuodet 1931-1981).

Musiikki ei vielä kuitenkaan Ilveksen historian alkuvuosikymmeninä vallannut suurempaa roolia ottelutapahtumassa. Kun Ilves siirtyi Koulukadulta Hakametsään vuonna 1965, alettiin erätauoilla soittaa uudenaikaista musiikkia. Pelikatkoilla ei musikkia edelleenkään soitettu.

Jo 1950-1970-luvuilla Ilveksen tunnusbiisinä toimi haitarikappale Ankkurit ylös (englanniksi Anchors Up), jota soitettiin ennen ottelua ja ottelun jälkeen. 1960-luvulla toisinaan myös Kwai-joen silta (The River Kwai March / Colonel Bogey) soi tappio-otteluiden jälkeen.

Kaudeksi 1980-1981 Ilveksen päävalmentajaksi tullut Raimo Määttänen toi Hakametsään urkurin, Markku Aartion, joka soitti urkuja hallin parvikerroksesta. Urkumusiikin soittaminen oli jo pitkään tuttua NHL:stä, ja tämä suuntaus teki tuloaan myös Suomeen. Urkumusiikki sai Hakametsän katsojilta voimakasta kritiikkiä, ja niinpä uruista luovuttiin Määttäsen viimeisen kauden jälkeen keväällä 1982.

Kaiketi kaudeksi 1981-1982 Hakametsän äänentoistohuone sai C-kasettien soittoon tarvittavat välineet, järjestettiinhän keväällä 1982 hallissa jääkiekon MM-kisatkin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Pelikatkomusiikkeja ei varsinaisesti soitettu, mutta kausina 1984-1987 maalibiisinä toimi Ottawanin discohitti Hands Up, joka villitsi kansaa sfääreihin esimerkiksi Risto Jalon tehtyä finaalien otteluvoitot tasoittavan voittomaalin keväällä 1985, kun neljättä finaalia oli jäljellä enää reilu minuutti. Hands Up soi Ilveksen maalibiisinä kaudet 1984-1987.

Kaudella 1987-1988 Ilves juhli kotiotteluiden maalejaan niin ikään italodiscon tahdissa, kun Den Harrow’n Catch the Fox tuli maalibiisiksi. Kauden 1988-1989 maalijuhlia nostatti puolestaan aikakauden kuuman tv-ilmiön, Aki & Turon Mahtisonnin kertosäe, joka oli cover-versio Gary Glitterin 1970-luvun glamrock-ralli The Leader of The Gangista. 1980-luvun muu musiikillinen anti keskittyi erätauoille, jolloin soivat säntillisesti aina samat populaarimusiikkikappaleet.

We Are the Kingsin synty ja instrumentaalibiisien ylivalta

Kaudeksi 1989-1990 Ilves sai Popedan kitaristi Costello Hautamäen tuotoksena oman maalibiisin, rock-kappale We Are the Kingsin. Maalibiisi äänitettiin nykyiseen versioonsa kaudeksi 1993-1994. Uudelleenversioinnissa kertosäkeen tauotusta ja intonaatiota korjattiin selvästi englanninkielisemmäksi. Vuoden 1997 alussa maalibiisin alkuun lisättiin sumutorvi – toisena suomalaisena seurana. Tiettävästi Rauman Lukko oli ensimmäinen maalitorven käyttäjä kautta aiemmin.

Ilveksen otteluiden pelikatkoilla alettiin soittaa musiikkia erittäin kapealla materiaalilla 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Esimerkiksi finaaleissa keväällä 1990 soi ainoana populaarimusiikkikappaleena kyllästymiseen asti aikakauden listakärki Trollin Jimmy Dean.

Pelikatkomusiikki koostuikin 1990-luvun alkupuoliskolla pääasiassa kuopiolaisen Juhani Hallikaisen tuotantoyhtiö Taustamarkkinoiden tuottamista instrumentaalibiiseistä, jotka olivat sovituksia tunnetuista kappaleista. Liigaseurat saivat nimittäin vuosittain SM-liigan yhteisten äänimainosten CD-levyn mukana kymmeniä eri instrumentaalibiisejä käyttöönsä. Klassisimpia Ilveksen pelien instrumentaalilurituksia 1990-luvulla olivat muun muassa Kalinka, Popcorn, Last Minute, Zorba’s Dance, Säkkijärven polkka, Wilhelm Tell Overture ja Can Can.

Askel kohti suunnitellumpaa äänimaailmaa

Ensimmäiset askeleet nykyaikaisen ammattimaisen ottelutapahtuman suuntaan Ilves otti näyttelijä-laulaja Sami Hintsasen johdolla, joka toimi Ilveksen kuuluttajana vuosina 1996-1998 (ja lyhyitä pätkiä myöhemminkin). Instrumentaalibiisien rooli alkoi jäädä vähemmälle populaarimusiikin vallatessa alaa. Ilveksen hopeamitaleihin päättyneellä kaudella 1997-1998 Tampereen kaupungin äänimiehet soittivat aitiokerroksesta pelikatkomusiikkia, joka koostui karkeasti jakaen kolmesta eri tyylistä: instrumentaaleista, 1960-luvun rock-klassikoista ja 1990-luvun tanssihiteistä.

Suurin anti kaudesta 1997-1998 oli kuitenkin jäälletulossa, jossa oli ensimmäistä kertaa show’n piirteitä. Kun alati voittoisa Ilves asteli kentälle pimennetyn Hakametsän jäälle, soi Van Halenin pianopainotteisesti alkava rock-kappale Right Now. Halli räjähti, kun numerojärjestyksestä huolimatta aina viimeisenä kentälle asteli Raimo Helminen, jonka Hintsanen kuulutti sisään erityisen korkeaeleisesti: ”Ja hyvät naiset, hyvät herrat! NELJÄKYMMENTÄYKSI! RAIMO! HELMINEEEEEEEEEN!”.

Kaudella 1998-1999 kuuluttajaksi tullut näyttelijä Jari Ahola suunnitteli Hintsasen kanssa Ilveksen kotipeleihin uudenlaisen, näytelmämäisen musiikkimaailman. Instrumentaalikappaleet jäivät tällä kaudella historiaan ja tilalle tulivat modernit melodiset rock-kappaleet, jotka katkaistiin yleisön taputuksen alta esimerkiksi hyökkäyspään B-pistealoituksen alla. Peleihin tuli show-meininkiä muun muassa Eppu Normaalin nokkelien biisinpätkien avulla. Vierasjoukkueen jäähyvihellyksen jälkeen pelikatkolla soi Eppujen tuotannosta ”Olen osa luonnollista karsintaa, osapuilleen täysi nolla”, tappeluissa ”Ennen kuin oikein huomaatkaan, teen sinusta muusia” ja vierasjoukkueen viivyttäessä pelikatkoa ”Näin kulutan aikaa”.

Ilves siirtyy ammattilaisaikaan ja profiloituu rockiksi

Syksyllä 2001 Ilves panosti ottelutapahtuman kehittämiseen voimakkaasti, kun se palkkasi tamperelaisen Discotec Oy:n koostamaan Ilveksen hallimusiikit ja niiden soittamisen. Aiemmin hallimusiikkien soittamisesta vastasivat Tampereen kaupungin äänilaitemiehet. Hallimusiikkeihin antoi konsultaatiota myös Helsingin IFK:n kuuluttajana vuodesta 1990 toiminut Micke Stenberg, jonka hallimusiikkeja pidettiin Suomen edistyksellisimpinä – niin teknisesti kuin omannäköisen musiikkilinjan luomisenkin suhteen.

Musiikinsoitto siirtyi Hakametsässä aitiokerroksesta kaukalon reunalle kuuluttajan viereen. DJ:nä toimi ensikertaa ammattilainen, Discotecin Aki Suhonen. Pelikatkojen aika kyettiin käyttämään selvästi aikaisempaa tehokkaammin hyväksi, sillä kommunikointi kuuluttajan kanssa oli nyt mahdollista. Enää DJ:n ei tarvinnut enää odottaa, onko kuuluttajalle pelikatkon aluksi asiaa. Heti pelikatkojen alettua DJ pani äänimainoksen soimaan ja sen perään biisin. Kuuluttaja kertoi asiansa tarpeen tullen musiikin päälle. Pelikatkojen tehokas hyödyntäminen oli erityisen tärkeää, sillä juuri kaudeksi 2001-2002 pelikatkojen pituus lyheni noin 35 sekunnista 20 sekuntiin SM-liigan nopeutetun aloitussäännön vuoksi.

Ilveksen äänimaailma oli linjakkaasti rock. Pelikatkojen valikoima koostui kokonaan rytmikkäästä ja melodisesta (hard)rockista, joka oli pääosin 1970-, 1980- ja 1990-luvuilta. Pelikatkobiisivalikoima oli kausina 2001-2003 ennenkuulumattoman mittava, yli 200 biisiä. Ilveksen ottelutapahtumassa soi muulloinkin – alkuverryttelyissä ja erätauoilla – vain rock.

Kausina 2003-2017 kotiotteluiden musiikeista vastasi DJ-kaksikko Tomi Leppälä-Mika Huotari. Kaksikko oli soittanut Tapparan kotipeleissä jo kaudesta 2002-2003 alkaen, kun naapuriseura oli siirtynyt vuoden jälkijunassa DJ-ammattilaisaikaan. Huotarin korvasi ajanjaksolla myöhemmin Petri Siivonen. Myös näinä vuosina Ilves profiloitui rock-henkisenä seurana, ja pelikatkoilla soitettiin runsaasti myös modernia rockia.

2010-luvun puolivälissä myös moderni tanssimusiikki sai roolia. Leppälä-Siivosen aikana musiikinsoitto kehittyi teknisesti aimo harppauksin, sillä musiikit soitettiin kosketusnäyttöiseltä tietokoneohjelmalta, jolla pystyi valitsemaan nopeasti pelin tilanteeseen sopivan biisin (esimerkiksi hyökkäys- tai puolustuspään aloitus tai ylivoimatilanne).

Ilves haluaa pysyä kehityksessä mukana jatkossakin

Kesällä 2017 Ilveksen hallimusiikin toteutuksessa puhalsivat uudet tuulet, kun DJ:ksi tuli avoimen haun kautta kauden ajaksi Sami Pitkänen (DJ Sampl), kolminkertainen DJ-kilpailujen SM-voittaja. Häntä tuurasi tarpeen mukaan DJ Jezy.

Kaudesta 2018-2019 hallimusiikin soitosta on vastannut Juha Koivunen (DJ Juissi). Koivusen linja oli Hakametsän loppuajan rock-painotteinen, kun taas Nokia Arenan hulppeissa puitteissa joulukuusta 2021 alkaen moderni rock-, pop- ja tanssimusiikki on ollut äänimaailman päälinja.

Ottelutapahtuman äänimaailman onnistunut toteuttaminen vaatii ajan hengen ja kehityksen seuraamista. Haasteena on jatkuvasti myös omannäköisen linjan toteuttaminen. Tässä Ilves haluaa olla aallonharjalla.