Ilveksen nuori joukkue on pelannut A-nuorten SM-liigassa hienon syyskauden. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla viisi, kun jäljellä on vielä yksi ottelu ennen hyvin ansaittua joulutaukoa. Yksi tärkeä osatekijä joukkueen menestyksessä on ollut hyökkääjä Tomi Wilenius, jonka mielestä joukkueen alkukausi on mennyt hyvin.
– Ryhmähän on sillä tapaa aika nuori, että tässä on aika paljon pelaajia, jotka pelaavat ensimmäistä kauttaan A-nuorten SM-liigassa. Meillä oli aika hyvä putki siinä, jonka aikana tuli aika paljon voittoja. Sitten tuli muutama tappio, jonka jälkeen onnistuttiin palaamaan voittojen tielle. Itse ainakin näkisin niin, että ollaan pelattu hyvä alkukausi.
– Nuoressa joukkueessa on tietysti paljon intoa ja halua. Meillä on toimiva systeemi ja silloin kun mennään sen mukaan, niin pelikin kulkee aika hyvin, Wilenius pohtii syitä hyvään alkukauteen.
Hyökkääjä itse on tehnyt hurjaa jälkeä sarjassa ja takonut 24 otteluun tehot 19+27=46. Wilenius on pisteen päässä sarjan pistepörssin kärkisijasta, vaikka kauden ensimmäiset seitsemän ottelua jäivät väliin.
– Täytyy kiittää valmennusta, että on saanut paljon vastuuta ja pelata omilla vahvuuksillaan erittäin hyvien ketjukavereiden kanssa koko kauden. Tehopisteitä on tosiaan tullut aika paljon. Tietysti yksi syy siihen on ylivoima, joka on toiminut koko kauden aika mallikkaasti.
Ilveksen ylivoima onkin ihastuttanut katsojia läpi kauden. Nuoret taiturit ovat esittäneet toinen toistaan hienompia kuvioita ja löytäneet jatkuvasti yllättäviä ja tehokkaita ratkaisuja.
– Me löydettiin ylivoimaan omasta mielestä aika viisas ratkaisu. Se on toiminut ja sitä kautta on auennut hyviä syöttölinjoja neliön läpi, takakolmion kautta viivaan ja välillä siihen keskellekin parhaalle paikalle. Aina kun on meinannut tulla seinä vastaan, on löydetty joku uusi ratkaisu.
– Siinä on hyviä pelimiehiä, kaikilla riittää peliälyä ja vielä kun ajatukset sopivat aika hyvin yhteen, niin siinä varmasti ne suurimmat syyt miksi se on toiminut niin hyvin, ”Tope” kertoo ylivoimasta.
Onnistujia hyvin pelanneesta joukkueesta löytyy. Tomi Wilenius nostaa muutaman nimen esille.
– Onnistujia on paljon ja tässä voisi luetella melkein puoli joukkuetta. Totta kai Roope Hintz, joka on pelannut hyvän alkukauden tässä A:ssa ja nyt saanut siitä palkinnon ja päässyt liigan mukaan. Teemu Lepaus on kehittynyt kausi kaudelta. Ainahan Teemulla on hyvä pelisilmä ollut, mutta nyt hän on koko ajan enemmän pelissä mukana.
– Paljon on hyviä jätkiä, jotka pelaavat ensimmäistä kauttaan A-nuorissa. Esimerkiksi Liuksialan Juho on ensimmäiseksi kaudeksi pelannut hyvää lätkää ja tehnyt aika paljon maaleja.
A-nuorilla on edessä vielä yksi ottelu ennen hyvin ansaittua joulutaukoa. Perjantai-iltana vastaan asettuu paikalliskilpailija Tappara. Voitot ovat tältä kaudelta tasan 1-1. Tomi kertoo, että paikallispeleissä on aina pientä ekstralatausta ja lupaa paikalle saapuvalle yleisölle vauhdikkaan ottelun.
– Ollaan pelattu kaksi tiukkaa peliä aikaisemmin tällä kaudella. Välillä me ollaan oltu niskan päällä ja välillä Tappara. Kyllä niissä peleissä aina pieni ekstralataus on, vaikka edeltävät harjoitukset ja alkulämmöt tehdäänkin ihan normaaliin tapaan. Kyllä se paikallispeli ainakin itseä sytyttää aina jonkin verran lisää.
– Sanotaanko näin, että jääkiekko on parhaimmillaan paikan päällä ja varmasti yleisö näkee vauhdikkaan ja hyvän ottelun ennen joulutaukoa.