Ilves kohtaa tänään Lappeenrannassa syöksykierteessä olevan SaiPan, joka yrittää oikaista kurssiaan petolauman kustannuksella. Tupsukorvien riveissä nähdään jälleen uusi pelaaja, kun laitahyökkääjä Tuomas Huhtanen vetää Ilves-paidan ensi kertaa päälleen.
Asetelmat
Torstaina Ilveksen pääkäskijänä debytoineen Tuomas Tuokkolan kädenjälki näkyi paikalliskamppailussa pyrkimyksenä entistä kiekollisempaan pelaamiseen. Kuviot olivat vielä kuitenkin varsin sekaisin, eikä erittäin tiiviisti keskikaistaa puolustavan Tapparan takalinjoja pystytty horjuttamaan riittävästi. Tänään Ilvekseltä odotetaan askelta eteenpäin tuoreen pelitapansa sisäistämisessä – joskin uuden systeemin oppiminen ottaa aikansa.
SaiPa on pelannut joulutauon jälkeen 11 ottelua, joista se on voittanut vain kaksi ja hävinnyt kahdeksan varsinaisella peliajalla. Syökierre on pudottanut Sputnikit sarjan kärkikahinoista kymmenennelle sijalle, josta kiinni pitäminen vaatii otteen nopeaa terävöitymistä kovakuntoisen Pelicansin vaaniessa takana enää viiden pisteen päässä, tosin kaksi ottelua enemmän pelanneena.
Edelliset kohtaamiset
18.12.2012 SaiPa – Ilves 3-2 (0-0, 1-0, 2-2)
– Rikkonaisessa ottelussa nähtiin vähän hienouksia ja paljon jäähyjä. SaiPa karkasi päätöserässä kahdesti kahden maalin johtoasemaan. Ilveksen kavennus lopussa syntyi kuudella kenttäpelaajalla kolmea vastaan NHL-apu Max Talbotin toimiessa maalarina. Petolauman ensimmäisestä osumasta vastasi Niko Peltola.
1.11.2012 SaiPa – Ilves 7-2 (2-0, 3-2, 2-0)
– Suuri määrä huolimattomuusvirheitä kostautui rumina loppulukemina SaiPan päästyä herkuttelemaan Ilves-pelaajien nukahduksista. Tupsukorvien molemmista osumista vastasi puolustaja Jyrki Jokipakka ylivoimapelissä.
2.10.2012 Ilves – SaiPa 4-3 JA (2-3, 0-0, 1-0, 1-0)
– Vierailijat veivät avauserän maalein 3-2 ja pitivät johdostaan kiinni aivan ottelun loppuhetkiin saakka. Ville Koistisen terävä rannelaukaus siniviivalta kuudella kenttäpelaajalla neljää vastaan pelattaessa nosti Ilveksen kuitenkin jatkoajalle, jonka päätti kotiyleisön juhliin Ville Korhonen ajassa 61.15.
Kuumat pelaajat
Ilveksen uusi ykkösketju Matias Sointu – Alexander Ruuttu – Antti Hölli järjesti monta vauhdikasta pyöritystä Tapparan puolustusalueelle, mutta jäi vielä tehoitta. Puolustuksessa Konsta Mäkinen väläytteli pitkästä aikaa pelirohkeuttaan ja esitti laatupeliä kiekon kanssa. Yksi kirvesrintojen osumista livahti helpohkosti Ville Kolppasen selän taakse, mutta vastapainoksi nuori veskari esitti muutaman paraatipelastuksen. Tuorein Ilves-hyökkääjä Tuomas Huhtanen pelaa tänään joukkueen kolmosketjussa Antti Kangasniemen ja Ville Korhosen rinnalla.
Temperamenttinen quebeciläishyökkääjä Stefano Giliati on SaiPan sisäisen pistepörssin ykkönen 28 (14+14) tehopinnallaan. Mies iski viikonlopun tuplakohtaamisessa JYPiä vastaan kaksi maalia ja pohjusti yhden osuman. Vikkelän Roberts Jekimovsin tilillä on 12 täysosumaa, ja lupaava Jesse Mankinen on heiluttanut maaliverkkoja 11 kertaa tällä kaudella. SaiPan puolustajista tehokkain on ollut 11 (1+10) pistettä kerännyt Antti Bruun. Ilveksestä itärajalle siirtynyt Miika Wiikman on pysäyttänyt kiekkoja SaiPan maalin suulla 90,06 prosentin tarkkuudella.
Arvio
Vastakkain on kaksi alavireistä ryhmää, joista kotijoukkue kamppailee pitääkseen kiinni viimeisestä playoff-paikasta ja vieraat tekevät töitä saadakseen pelinsä kuntoon ennen edessä häämöttäviä liigakarsintoja. Mikäli Ilves sisäistää Tuokkolan konseptit nopeasti, voisi se vielä venyä edellään oleville joukkueille paineita aiheuttavaan loppukiriin. Nouseminen jumbosijalta vaatisi kuitenkin hurjaa kahden pisteen saalista ottelua kohti loppukauden ajan. Tänään petolaumalla on joka tapauksessa mahdollisuus paikkailla kolhiintunutta itseluottamustaan, sillä SaiPa ei nykyvireessään ole millään muotoa mahdoton kaadettava.