Ilves haastaa tänään vieraskaukaulossa Espoon Bluesin, joka majailee sarjataulukon yhdeksännellä sijalla. Illan ottelun jälkeen petolauma vetäytyy puolentoista viikon ajaksi hiomaan uutta pelitapaansa SM-liigan hiljentyessä maaottelutauolle.
Asetelmat
Tänään päättyvä liigajakso on ollut raskas kaikille Ilves-mielisille, sillä Pelicans-kohtaamisten varaan rakentunut toivo noususta jumbosijalta murskautui kolmeen häviöön lahtelaisille. Ilveksellä on ennen Bluesin kohtaamista allaan seitsemän tappion putki. Tuomas Tuokkolan pistetili tupsukorvien valmentajana on vielä avaamatta, mutta tiistain kotiottelu JYPiä vastaan antoi toivoa paremmasta joukkueen yllyttyä lähelle kauden parastaan kahdessa ensimmäisessä erässä. Maaottelutauko antaa Ilvekselle erittäin tärkeän mahdollisuuden säätää ja harjoitella konseptinsa kuntoon kevään karsintapelejä varten.
Blues teki tammikuussa vahvaa nousua kohti sarjataulukon kärkikahinoita, kunnes kuun lopun kolme perättäistä häviötä pudottivat espoolaisryhmän ainakin toistaiseksi alempaan keskikastiin vääntämään viimeisistä playoff-paikoista. Tiistaina Blues oli Porissa jo neljä maalia tappiolla, mutta onnistui kirimään maalin päähän. Taistelusta ei kuitenkaan herunut palkintoa, sillä tasoitusosuma jäi tekemättä ja pisteet päätyivät sinipaitojen päähaastajiin kuuluvalle patapakalle.
Edelliset kohtaamiset
21.11.2012 Blues – Ilves 4-3 (3-1, 0-2, 1-0)
– Ilves nousi toisessa erässä kahden maalin tappioasemasta tasoihin, mutta ottelua välillä selvästikin hallinneen Bluesin Niko Nieminen onnistui iskemään voitto-osuman päätöserässä. Petolauman maaleista vastasivat Michael Keränen, Matias Sointu sekä NHL-apu Max Talbot.
3.11.2012 Ilves – Blues 4-3 (2-2, 0-0, 2-1)
– Ilveksen nuoret hyökkääjät nousivat ratkaisijoiksi tupsukorvien päättäessä tappioputkensa juuri ennen maaottelutaukoa. Petolauma hallitsi kahta ensimmäistä erää, mutta Camilo Miettisen 2-3-osuma näytti kääntävän kamppailun vieraille. Samuli Kivimäki ja Matias Sointu nostivat Ilveksen kuitenkin vielä rinnalle ja ohi. Kotijoukkueen tehomies oli avauserässä komean rankkarin upottanut ja Soinnun maalin pohjustanut Michael Keränen.
Kuumat pelaajat
Ilveksen riveissä debytoinee tänään Lukon organisaatiosta napattu nuori hyökkääjä Jere Laaksonen, jonka luistelunopeuden ja kovan asenteen toivotaan lisäävän uuden ulottuvuuden joukkueen hyökkäyspeliin. Toinen siirtorajan kynnyksellä hankittu pelaaja, kokenut puolustaja Atte Pentikäinen, tuo takalinjoille reserviä loukkaantumisten varalta. Turkulaislähtöinen keskushyökkääjä Lassi Kokkala iski tiistaina tammikuun kolmannen ylivoimaosumansa. Jaroslav Hüblin debyytti Ilveksen maalin suulla oli vakuuttava.
Bluesin sisäisen pistepörssin kärjessä on edelleen 34 ottelua pelattuaan ruplakaukaloihin lähtenyt Teemu Ramstedt. Kristian Kuusela (9+22=31) kantaa kultakypärää nykykaluston parhaana pistemiehenä. Ilves-kasvatti Tommi Huhtala (18+7=25) hätyyttelee 20 maalin rajapyykkiä. Sinipaitojen puolustajista hyökkäyspäässä tehokkaimmin on esiintynyt Ilvestäkin edustanut Henri Laurila (6+16=22). Slovakkihyökkääjä Vladimir Dravecky on kasannut kolme tehopinnaa pelaamissaan kahdessa ottelussa ja tuorein vahvistus Ryan Vesce merkkautti syöttöpinnan Blues-debyytissään Porissa.
Arvio
Ilveksen pelissä oli JYP-ottelussa pitkästä aikaa selvästi ideaa, ja jyväskyläläisryhmä olikin kaksi erää helisemässä liukkaasti liikkuneiden ja hyvää syöttöpeliä pelanneiden tupsukorvien kanssa. Mikäli petolauma pystyy Espoossa samanlaiseen esitykseen ja onnistuu samalla vähentämään virheiden määrää kriittisillä alueilla, pystyy se taistelemaan pisteistä. Blues on toki luonnollisesti suuri ennakkosuosikki kauttaaltaan vahvemman pelaajamateriaalinsa ja huomattavasti paremman sarja-asemansa ansiosta.