Ilves vierailee tänään Helsingissä, jossa vastaan asettuu sarjataulukon piikkipaikalla viihtyvä Jokerit. Ottelu tarjoaa kevään karsintapeleihin valmistautuville tupsukorville hienon mahdollisuuden mitata taitonsa valtakunnan kärkijoukkuetta vastaan.
Asetelmat
Jokerit syvensi keskiviikkona Bluesin tuskaa nousemalla Espoossa tappioasemasta voittoon päätöserän osumilla. Viime lauantaina narripakka otti kärkikamppailussa suvereenin 4-1-voiton KalPasta. Jokerien etumatka sarjataulukon kakkossijaa hallussaan pitävään JYPiin on turvalliselta tuntuva kahdeksan pistettä, mutta keskisuomalaisilla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna.
Ilves näytti tiistaina jäävän nopeasti kaksi osumaa iskeneen Ässien jalkoihin, mutta sai koottua rivinsä ja haastoi päätöserän aktiivisuudellaan patapakan vielä tiukkaan vääntöön ottelun voitosta. Joukkueen pelissä näkyy jo paljon vastuuvalmentaja Tuomas Tuokkolan toivomia elementtejä ja oikeita ratkaisuja, mutta niiden kehittämisessä systemaattisuudeksi on vielä työsarkaa.
Edelliset kohtaamiset
15.1.2013 Ilves – Jokerit 0-5 (0-2, 0-0, 0-3)
– Pirteästi pelin aloittaneen Ilveksen pakka hajosi lukuisien henkilökohtaisten virheiden ja huolimattomuuden seurauksena, eikä tylysti tilaisuutensa hyödyntäneellä narripakalla lopulta ollut isompia vaikeuksia kolmen sarjapisteen varmistamisessa. Jokerien tehokkaimmat olivat 1+1 pistettä mieheen keränneet nuorukaiset Teemu Pulkkinen ja Teuvo Teräväinen.
26.10.2012 Jokerit – Ilves 2-0 (1-0, 1-0, 0-0)
– Edellisiltana pisteet TPS:n juhlaottelusta ryöstänyt Ilves ei venynyt yllätykseen Jokerien juhlapelissä, vaan tiiviisti puolustanut kotijoukkue kirjautti tililleen niukan voiton Valtteri ja Ilari Filppulan osumilla. Ilvekseltä hylättiin tärkeä kavennusosuma melko kyseenalaisin perustein kolmannen erän hyvän kirivaiheen aikana.
27.9.2012 Ilves – Jokerit 3-4 VL (0-1, 3-2, 0-0, 0-0)
– Ex-Ilves Joonas Rask kuritti viime kauden joukkuettaan kahdella osumalla ja vei Jokerit jo kahden maalin karkumatkalle toisessa erässä. Ilves kuitenkin taisteli vielä sisukkaasti tasoihin, mutta taipui lopulta voittomaalikisassa. Petolauman kärkinimet olivat kahden maalin Matias Sointu ja 44 torjuntaa kerännyt Miika Wiikman.
Kuumat pelaajat
Liigan pistepörssissä neljäntenä tehoilla 17+34 oleva Ilari Filppula päätti seitsemän ottelun mittaisen kuivan kautensa viime viikolla ja hakee Ilveksen kustannuksella jatkoa kolmen pelin pisteputkelleen. Amerikkalaislaituri Steve Moses on iskenyt 22 osumaa, mutta hänen kuusi viime kamppailuaan ovat sujuneet pisteittä. Sarjan parhaisiin kiekollisiin puolustajiin kuuluva Teemu Eronen on iskenyt osuman Jokerien kahdessa edellisessä ottelussa.
Ilveksen kirin käynnistäneen osuman Ässien verkkoon ohjasi Kai Kantola, jolla on nuoressa joukkueessa erittäin suuri rooli esimerkillisenä taistelijana ja suunnannäyttäjänä, jolta odotetaan myös tehoja ykkösketjussa. Maalivahti Jaroslav Hübl ilmoittautui tiistaina vakavasti otettavaksi haastajaksi Ville Kolppaselle taistelussa loppukauden ykköstorjujan vakanssista.
Arvio
Ottelu liigan parasta joukkuetta vastaan asettaa Ilveksen ison haasteen eteen, mutta uskottava esitys tänään valaisi petolaumaan taatusti itseluottamusta kevään kärsintapelejä varten. Ilves on venynyt Jokerien kotiareenalla usein yllätyksiin, eikä pisteille pääseminen tänäänkään ole mahdotonta, mikäli viisikkopelipaketti pysyy kasassa täydet 60 minuuttia.