|
Fanien suosikkipelaajaksi rymistellyt Tommi Välimaa lähtee karsintaotteluihin luottavaisin mielin.
-Tottakai oli hyvä saada pieni voittoputki kauden loppuun. Teki hyvää joukkueen itseluottamukselle.
Kun kiekko perjantaina tippuu Hakametsässä jäähän, on joukkueella takana puolentoista viikon tauko tosipeleistä.
-Kyllä me ollaan hyvin saatu pidettyä tuntumaa yllä. Treeneissä on keskitytty ottelumaisiin harjotteisiin, joten olen varma että olemme perjantaina valmiita.
Vaikean kauden loppupuolella Ilves on saanut rivinsä kuntoon, ja yksittäisistä pelaajista Välimaa on lähestulkoon koko kauden ilmentymä.
-On ollut hienoa saada vastuuta, ja sitä kautta onnistumisia. Mahtavaa pelata Keräsen ja Kokkalan kanssa samassa ketjussa, jätkiltä napsahtaa aina kiekko lapaan, ylistää Välly ketjukavereitaan.
Kovaa peliä kaihtamattoman laiturin rooli onkin ketjussa selvä. Tämän allekirjoittaa myös päävalmentaja Tuomas Tuokkola.
-Välly pistää itseään likoon, menee suoraan sota-alueelle, eikä kaihda mustelmia.
-Joo, kyllähän se taitaa mun tehtävä olla, komppaa Välimaa.
Mistään puukätisestä koohottajasta ei kuitenkaan Välimaan suhteen voi puhua.
-Kyllähän miehellä taitoa on, ja hienoa ollut seurata miehen tekemistä, kehuu Tuokkola.
Katsomossa on kevätkaudella ihasteltu Välimaan huomattavasti parantunutta luistelua. Apuvalmentaja Vesa Viitakoski toi jätin luisteluun uutta rentoutta.
-Mulla oli siinä vähän selkävaivoja. Tehtiin Veskun kanssa jäällä erilaisia harjotteita sekä kiekon kanssa, että ilman. Siitä oli kyllä todella iso apu, kehuu Välly vahvana luistelijana tunnetun Viitakosken oppeja.
Johtuen pitkähköstä tauosta, on joukkue kerennyt keskittymään tuleviin karsintoihin huolella.
-Kopissa on todella odottava tunnelma. Joka jätkä toivoo että pelit jo alkaisivat, ja tietenkin loppuisivat mahdollisimman äkkiä, virnistää Tommi.
Karsinnoissa vastaan asettuu, niinkuin kaikki tietävät, Mikkelin Jukurit. Vällyllä on omakohtaista tietoa minkälainen joukkue on tulossa vastaan. Pelasihan mies joulukuussa Jukureita vastaan Ilveksen farmijoukkue LeKin riveissä.
-Hyvin puolustava, ja vastaiskuja hakeva, joukkue sieltä on tulossa vastaan, analysoi Välimaa tulevia.
Loppusanat menevät päävalmentaja Tuokkolalle.
-Välimaa on todellinen joukkueurheilija. Meillä voi olla erilaisia pelitapoja, tai pelisysteemejä, mutta jos ei ole sydäntä eikä intensiteettiä, niillä ei ole mitään merkitystä. Välly on tästä loistava esimerkki.