|
Ilves johtaa karsintasarjaa 3-0, ja lauantaina on mahdollisuus katkaista piina ja siirtyä kesälomille. Vaikka voitot ovat puhtaasti Ilvekselle, niin pelit ovat olleet erittäin tiukkoja. Tämä ei tullut yllätyksenä valmennusjohdollekaan.
-Tiedettiin että vastaan tulee erittäin kurinalainen ja urheilullinen joukkue. Heillä on iso osa pelannut pitkään saman valmennuksen alaisena, ja se näkyy selvästi joukkueen tekemisessä, puntaroi Ilveksen kakkosvalmentaja Vesa Viitakoski.
Kahdessa ensimmäisessä pelissä Ilves vaikutti pelin alussa jääneen hieman telineisiin Jukurien painaessa päälle. Kolmannessa ottelussa Ilves kuitenkin aloitti pirteästi, ja pelasi selkeästi tasaisimman ottelunsa.
-Ei meidän taktiikka ole mihinkään muuttunut. Jätkillä on ollut pientä puristusta lavassa, eikä oltu päästy sille pelaamisen tasolle, mihin kolmannessa pelissä sitten pystyttiin. Huomenna pitää olla hereillä heti alussa.
Maalivahdit, niin Jukurien Bernard, että Ilveksen Kolppanen, ovat olleet karsintasarjan kiistattomia hahmoja. Tommi Välimaan panos tuskin on jäänyt keltäkään huomaamatta. Vesku nostaa esiin myös muita onnnistujia.
-Vällyn (Välimaa) merkitystä ei voi vähätellä. Myös Keränen on myös nostanut hienosti tasoaan kevättä kohden.
Pakistosta Vesku nostaa kolmannessa ottelussa loistaneen Ville Koistisen nimen onnistujiin. Katsomossa moni päivittelikin Koiskan heittäytyessä surutta kiekon eteen.
-Kyllä se kertoo siitä, että tässä pelataan nyt sydämellä. Jos Koistinen hyppää kiekon eteen, niin muut kyllä hyppäävät perässä, kehuu Viitakoski joukkuehenkeä.
Vaikka maalivahdit ovat loistaneetkin, niin silti pelien vähämaalisuus on varmasti ollut monelle yllätys.
-Siinä on meidän parantamisen paikka. Me tehdään kyllä maalipaikkoja riittävästi, mutta viimeistely pitää saada paremmalle tasolle.
Viitakoski peräänkuuluttaakin ennenkaikkea kärsivällisyyttä.
-Me ollaan liian paljon lähdetty ns. pelin mukaan. Jukurit on erittäin aktiivinen joukkue, ja meidän pitäisi vaan pelata kurinalaisesti ja kärsivällisesti meidän omaa peliä.
Tampereen kiekkopiireissä on herättänyt ihmetystä paikallisvastustaja Tapparan play-off pelien vähäinen kiinnostus. Ilveksen kannattajat ovat löytäneet totutusti tiensä hallille vaikka joukkue pelaa tällä hetkellä ainoastaan henkiinjäämisestä.
-Mun mielestä se kertoo ainoastaan siitä, että ihmiset haluavat tukea Ilvestä, ja Ilves on ihmisille todella tärkeä asia.
Lauantaina neljänteen peliin on lähdössä kolmattasataa uskollista Ilves-kannattajaa.
-Hieno homma että näinkin raskaan kauden jälkeen faneja on lähdössä. Me lyödään ainakin kaikki peliin että saataisiin homma poikki.