Viiden ottelun voittoputkessa kiitävä Ilves isännöi tänään maamme pääsarjakiekkoilun todellisessa klassikkokohtaamisessa Helsingin IFK:ta. Valtakunnan perinteikkäimmät kiekkomahdit iskevät yhteen Hakametsässä, jossa on viime aikoina koettu karnevaalimaista tunnelmaa kannattajien sytyttyä tukemaan tupsukorvia riehakkaasti.
Asetelmat
Ilves lanasi Jokerit tylysti jäänrakoon tulevan KHL-joukkueen kotikentällä keskiviikkona. Petolauman voittonumerot 0-4 eivät sinällään jättäneet mitään seliteltävää, mutta voittomarginaaliakin vakuuttavampi oli tapa, jolla pisteet haettiin Ilmalasta. Ilves oli tiivis, määrätietoinen, tasapainoinen ja rauhallinen. Näillä hyveillä se sai isännät näyttämään tyystin aseettomilta ja vaarattomilta. Lopulta pelin hallinta näytti jopa suhteellisen vaivattomalta, vaikka helpolla ei Liigassa yhtään voittoa saakaan.
Vaisuhkosti kautensa aloittanut HIFK onnistui keskiviikkona kääntämään runsasmaalisen kotikamppailunsa Bluesia vastaan voitokseen Iiro Pakarisen viime minuuttien osumalla. Punapaidat johtivat ottelua jo 2-0, mutta päästivät otteensa herpaantumaan ja espoolaiset kuskin paikalle. Päätöserässä helsinkiläisryhmä sai lisäannoksen jämäkkyyttä otteisiinsa ja onnistui vielä kääntämään pelin nimiinsä. Ottelu kuvasi hyvin IFK:n alkukautta, jolle on ollut leimallista hyvän peliotteen säilyttämisen vaikeus. Joukkueessa on tulivoimaa ja yksilötaitoa, mutta vielä se ei ole löytänyt toimivia nuotteja viisikkopeliinsä.
Edelliset kohtaamiset
Ilves ja HIFK tasasivat pisteet viime kauden keskinäisissä väännöissään. Kamppailuista kaksi ensimmäistä veivät nimiinsä punanutut murskaavasti yhteismaalein 8-1, mutta joulukuussa NHL-vahti Anders Lindbäck torjui helsinkiläisryhmän kumoon Hakametsässä. Niukkaa 1-0-voittoa seurasi todellinen maali-iloittelu Helsingissä runkosarjan päätöskierroksella, jolloin Ilves venytti voittoputkensa viiteen peliin kaatamalla IFK:n numeroin 4-6.
Kuumat pelaajat
Ilveksellä on joukkueen tärkeimmälle pelipaikalle kaksi tulikuumaa vaihtoehtoa, sillä Liigan syyskuun pelaajaksi valitun maalivahti Ville Kolppasen aisapari Juha Järvenpää torjui Jokereita vastaan komeasti nollapelin. Puolustuksen kulmakivet Simon Gysbers ja Jarkko Näppilä saivat sairastuvalta avukseen kokeneen Martti Järventien, jonka rinnalla vasta 18-vuotias Mikke Levo esitti jälleen huikean kypsää peliä ja avasi maalitilinsä pääsarjatasolla. Laiturit Roberts Jekimovs ja Alexander Ruuttu saivat myös kaivatut kauden avausmaalinsa tileilleen, mikä lupaa hyökkäyskaluston leveyden kannalta hyvää jatkoon.
IFK:n tehomiehenä Bluesin kaadossa hääri kokenut puolustaja Toni Söderholm, joka keräsi keskiviikkona tehot 1+2. Voittomaalista vastannut Iiro Pakarinen ja kakkosketjua johtanut Corey Elkins merkkauttivat molemmat tileilleen saldon 1+1. Punapaitojen maalia vartioinut nuori Ville Husso venyi 20 kertaa kiekon tielle ja joutui päästämään pelivälineen neljästi selkänsä taakse. Erittäin vahvalla laitahyökkääjäkalustolla operoivalla stadilaisryhmällä on ollut vaikeuksia saada jalkeille neljää sentteriä, ja niinpä Bluesia vastaan laiturit Pakarinen ja Arttu Luttinen pelasivat ykkös- ja kolmosvitjan keskusmiesten tonteilla.
Arvio
Haastajana kauteen lähtenyttä Ilvestä voidaan joukkueiden alkukauden otteiden perusteella pitää jopa hienoisena ennakkosuosikkina illan kamppailussa. Hintavan ja nimekkään nipun Hakametsän jäälle luisteluttava IFK on kuitenkin yksilötason vertailussa pelottava vastustaja. Ottelun ennakkoasetelmat ovat erittäin mielenkiintoiset, ja oman värinsä Hakametsän iltaan tuo varmasti myös punapaitoja luotsaava Raimo Summanen, jolla on tunnetusti myös vahva Ilves-tausta.
Luvassa on kuuma ja jännittävä vääntö, eikä Hakametsästä varmasti puutu tänään ääntä suurilukuisen IFK-fanijoukon haastaessa hyvin tunnelmaa alkukauden kotiotteluissa luoneet Ilveksen kannattajat huutokilpailuun klassikkopelin katsomoherruudesta. Tämä peli kannattaa ehdottomasti kokea ja elää paikan päällä Hakametsän lehtereillä!