Jarmo Syväsen kuvaraportti ottelusta
Nelosen Ruutu.fi-palvelun videokooste ottelusta.
Ensimmäisen erän alku oli sähköinen. Ensimmäinen jäähy vihellettiin Antti Tyrväiselle korkeasta mailasta ajassa 1.01. Ilveksen ylivoimaa aluksi pelanneet Kukkonen, Keränen, Jekimovs, Asplund ja Välimaa järjestelivät muutaman hyvän paikan, mutta kiekkoa ei kuitenkaan saatu iskettyä ohi Jokeri-vahti Leland Irvingin. Pian joukkueiden tultua tasalukuisiksi sekä Tommi Välimaa että Nichlas Hardt saivat kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta maalineduspainin päätteeksi. Ilves hallitsi peliä tasavajaalla, mutta lukemat taululla pysyivät 0-0:ssa.Erä jatkui rikkonaisena loppuun saakka. Erän aikana molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimaansa, mutta Kolppanen ja Irving olivat ohittamattomia. Ilveksen paras paikka rakentui 5-3-ylivoimalla. Kiekko ei kuitenkaan löytänyt tietänsä maaliin, kun Turo Asplundin maila hajosi laukaisuhetkellä. Jokereiden paras paikka tuli sitä vastoin erän lopussa alivoimalla, kun kiekko karkasi keskialueen puolelle ja Jokerit pääsivät hyökkäämään kolmella yhtä vastaan.
Hardt siirtää vierailijat johtoon
Toinen erä oli ensimmäisen tapaan sähköinen alusta alkaen. Ajassa 24.52 Jarkko Ruutu sai kymmenen minuutin rangaistuksen käytöksestä. Pian tämän jälkeen jäähypenkille komennettiin myös Semir Ben-Amor estämisestä. Ilveksen ylivoima oli kuitenkin edelleen tahmeaa, eikä petolauma päässyt rokottamaan vierasjoukkuetta jäähystä.
Erän puolivälin tienoilla Niko Peltola sai kaksiminuuttisen estämisestä. Ilves-alivoiman aikana kiekko pomppi useamman kerran maalin edustalla vaarallisesti, mutta Ville Kolppanen piti maalinsa tyhjänä. Pian joukkueiden tultua tasalukuisiksi Ilves pääsi erässä toisen kerran ylivoimalle, kun Jokereilla oli liikaa pelaajia jäällä. Vierasjoukkue hoiti kuitenkin alivoimansa tyylipuhtaasti, eikä tupsukorvat onnistuneet siirtymään johtoon. Tasaväkisen ottelun ensimmäinen maali nähtiin ajassa 38.47, kun Nichlas Hardt sai siirtää kiekon tyhjään verkkoon rebound-kiekosta.
Jokerit vie pisteet mukanaan
Vierasjoukkue puolusti ärhäkästi johtoaan päätöserässä, eikä Ilvekselle siunaantunut juuri maalipaikkoja erän ensimmäisellä puoliskolla. Ajassa 42.47 Ilves kuitenkin tasoitti puntit, kun Jussi Pesonen pääsi siirtämään kiekon maaliin Ville Korhosen namupassista. Maalin jälkeen Ilveksellä oli muutama hyvä paikka, mutta petolauma ei onnistunut siirtymään johtoon.
Jokerit siirtyi uudelleen johtoon ajassa 52.51, kun Ilves-puolustaja menetti kiekon omalla alueellaan ja karvaamassa ollut Juhani Tyrväinen laukoi kiekon yläpesään. Erän lopulla Ilves pääsi vielä ylivoimalle Mikko Kousan huidottua itsensä jäähylle, mutta tasoitusmaali jäi syntymättä. Näin pisteet matkasivat Helsinkiin viihdyttävän kiekkoillan päätteeksi.
OTTELUN RATKAISUT:
Ottelu oli alusta loppuun hyvin tasainen ja pienet marginaalit ratkaisivat pelin. Jokerit oli piirun verran terävämpi maalipaikoissa ja rankaisi petolaumaa tylysti virheistä.
ILVEKSEN PARHAAT:
Ville Kolppanen pelasi maalillaan jälleen vakuuttavan ottelun ja venyi kiekon tielle 30 kertaa.
Hyökkääjistä Turo Asplund esitti jälleen pirteitä otteita ja oli jatkuvasti vaarallinen hyökkäyspäässä.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Maalivahtipeli.
+ Liike oli hyvää alusta asti ja joukkue pystyi pelaamaan melko tasapainoisen ottelun.
+ Joukkue taisteli hyvällä ilmeellä ottelun loppuun asti.
– Ylivoimalla pitäisi pystyä olemaan vaarallisempi.
ERIKOISTA:
Tampereelle oli saapunut noin 300 Jokeri-fania, jotka yhdessä Ilves-kannattajien kanssa loivat Hakametsään loistavan tunnelman.
SEURAAVA OTTELU:
Maaottelutauon vuoksi Ilveksen seuraava peli on vasta tiistaina 12.11, jolloin Ilves matkustaa HPK:n vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18.30.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Tuomas Tuokkola
– Oli hyvä peli. Harmittaa, että hävittiin, mutta pienet asiat ratkaisi tänään. Jos verrataan meidän neljään, viiteen edelliseen peliin, niin tänään me oltiin ylivoimaisesti eniten pelissä kiinni ja valmiit tekemään töitä. Tehtiin iso tasonnosto, mikä oli meille tärkeää.
– Jokerit oli mielestäni tänään hyvä. Heidän keskialueen pelaaminen, puolustuspelaaminen ja pelikuri on kovaa luokkaa tällä hetkellä ja sinne on vaikeaa tehdä maaleja. Saatiin muutama maalipaikka ja tehtiin yksi maali, mutta se ei riittänyt tänään.
– Eilinen oli meille siinä mielessä karvas peli, että Gysbers kaatui ja löi lonkkansa päätyyn, mutta pahempaa ei pitäisi olla. Näppilällä ja Sandellilla on pikkuvammaa.
– Ollaan pelattu kova syksy. Nyt meillä on aika vetää happea, meidän henkiset energiat on varmasti syöty. Ollaan tehty kovaa hommia ja pelattu hyvää lätkää. Nyt me huilataan, harjoitellaan hyvin ja keskitytään vain urheilemiseen, ei pelitapoihin tai muuhun, vaan urheilijana elämiseen.
– Olen ylpeä ton joukkueen suorittamisesta, tekemisestä ja itsensä likoon laittamisesta joka ilta. Meillä on iso määrä onnistujia tuossa joukkueessa. Siitä pitää olla tyytyväinen, muttei tyytyä siihen.