Sairastuvalta apuja saanut Ilves otti kauden neljännen voittonsa Pelicansista lopulta voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3-2. Petolauman voiton sinetöi kuudentena laukonut Juuso Rajala.
Ilves sai vahvan alun otteluun, kun heti ensimmäisen erän alkusekunneilla Kai Kantola syötti maalin edustalle Sami Sandellille. Kokoonpanoon palannut Sandell ei kuitenkaan onnistunut nostamaan kiekkoa ohi Jere Myllyniemen, mutta ote pelistä säilyi Ilveksellä. Ajassa 3.34 kiekko pomppi Ilkka Pikkaraisesta yläriman kautta tolppaan, mutta maaliin asti peliväline ei päätynyt ja peliä jatkettiin 0-0-tilanteesta videotarkastuksen jälkeen.
Ilves sai erässä kiekon pyörimään hyvin hyökkäyspäädyssä, kun taas Pelicans ei onnistunut luomaan kovin vaarallisia maalintekopaikkoja. Kun peliä oli pelattu noin 12 minuuttia, Jiri Veistola pääsi rebound-kiekkoon, mutta väsymättömän luistelijan veto nousi kuitenkin yli maalin. Vielä erän viimeisellä minuutilla Antti Kangasniemi ja Tommi Kivistö olivat päästä 2-1-hyökkäykseen, mutta Pelicans-puolustus pelasi Kangasniemen ulos tilanteesta ja näin ensimmäiselle erätauolle siirryttiin 0-0-lukemista.
Molemmat joukkueet pääsevät maalin makuun
Pelicans siirtyi johtoon heti erän alussa, kun Ilkka Pikkaraisen siniviivan tuntumasta lähtenyt kuti yllätti Kolppasen ajassa 20.12. Maalin jälkeen Pelicans hallitsi peliä, eikä Ilves päässyt kunnolla tekopaikoille. Erän ohitettua puolivälinsä Pelicansin Niko Tuhkanen joutui jäähylle lyötyään kiekon katsomoon. Pelicans onnistui purkamaan paineen heti alivoimansa alussa, mutta Simon Gysbers ja Jarkko Näppilä järjestelivät kuitenkin heti seuraavasta hyökkäyksestä Kai Kantolalle, joka iski Ilveksen tasoihin ajassa 30.23.
Ilveksen peli ei kuitenkaan lähtenyt kunnolla kulkemaan maalin myötä, vaan Lahden louskunokat painoivat edelleen kovaa päälle ja Ilves-pelaajien avaukset osuivat liian usein väärään lapaan. Pelicans ei kuitenkaan pystynyt ohittamaan Ville Kolppasta enää toista kertaa erässä. Peli pysyi tasalukemissa Kolppasen torjuessa 9 kertaa, Jere Myllyniemen jäädessä torjunnoitta.
Kolmaskin erä tasatahtia
Päätöserään Ilves tuli paremmin kuin toiseen, mutta ensimmäisenä maaliverkkoja heilutteli kuitenkin jälleen Pelicans. Ajassa 45.45 vieraat siirtyivät 1-2-johtoon Janne Ritämäen maalilla. Maalin jälkeen Sami Sandell ja Kai Kantola järjestelivät vaarallisen maalipaikan, mutta Jere Myllyniemi onnistui toistaiseksi pitämään maalillaan luukut kiinni. Ajassa 48.33 kuitenkin helisi, kun Sami Sandell laittoi kiekon häkkiin Michael Keräsen upeasta syötöstä.
Erän puolivälin jälkeen Antti Kangasniemi sai ensimmäisen Ilves-jäähyn korkeasta mailasta. Petolauma selvitti alivoimansa kuitenkin mallikkaasti. Erityisesti Tommi Välimaa ja Aleksi Mustonen kuluttivat upealla pelillään tärkeitä sekunteja alivoimasta pois. Jäähyn jälkeen tilanteita oli molempiin päihin, mutta maalivahdit torjuivat kaiken mahdollisen työmaallaan. Erän lopulla niin Pelicansin Tyler Redenbach kuin Ilveksen Michael Keränen onnistuivat luomaan vaarallisia paikkoja hyökkäyspäätyihin, mutta enempää maaleja ei päätöserässä nähty ja peli eteni jatkoajalle.
Ratkaisu vasta rangaistuslaukauksilla
Jatkoajalla Keränen oli elementissään ja loi muutaman hyvän paikan hyökkäyspäädyssä. Ratkaisut eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi teräviä, eikä kiekko ohittanut enää jatkoilla Jere Myllyniemeä.
Myös Pelicansilla oli paikkansa ratkaista peli jatkoajalla, mutta Ville Kolppanen koppasi vähät laukaukset varmasti kiinni.
Jatkoajan kuluttua umpeen oli edessä voittomaalikilpailu. Joukkueiden ensimmäisistä kolmesta laukojasta molemmilta onnistui yksi Tommi Paakkolanvaaran ja Michael Keräsen tehdessä maalit. Ottelun ratkaisu venyi aina kuudenteen laukojapariin. Ville Kolppanen selvitti Timo Pärssisen yrityksen Juuso Rajalan onnistuessa ohittamaan Jere Myllyniemi tarkalla vedolla. Ilves nappasi näin tärkeät kaksi pistettä lukemin 3-2.
OTTELUN RATKAISUT:
Kumpikaan joukkue ei pelannut parasta peliään. Varsinaisella peliajalla laukauksia oli vähän, mutta maalinteossa onnistuttiin puolin ja toisin melko hyvällä prosentilla. Tasainen vääntö ratkaistiin vasta voittomaalikilpailussa, jossa Ilveksen sankareiksi nousivat Ville Kolppanen ja Juuso Rajala.
ILVEKSEN PARHAAT:
Sairastuvalta saatujen apujen ansiosta Ilveksen ykkösketju Kantola-Sandell-Keränen saatiin pitkästä aikaa kokoon. Ykkösketju sai pelin pyörimään hyvin Pelicans-alueella ja viimeisteli molemmat Ilveksen osumat varsinaisella peliajalla. Kakkosketjun laidassa häärinyt Dimitrakos väläytteli pitkin peliä mainioilla syötöillään ja napakoilla laukauksilla.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Siistiä peliä, minkä johdosta ainoastaan yksi jäähy. Myös ainoa alivoima tapettiin jälleen kerran loisteliaasti.
+ Nopea onnistuminen ylivoimalla. Niko Tuhkanen ehti istua vain 17 sekuntia jäähyaitiossa, kun Ilves jo juhli maalia.
+ Tärkeä voitto ja erittäin tärkeät kaksi pistettä.
– Avaukset eivät meinanneet löytää omia ja syötöt pomppivat liian usein vastustajan lapaan.
ERIKOISTA:
Ottelussa jaettiin vain kaksi kaksiminuuttista. Maalivahdeillakaan ei liiaksi torjuntoja kertynyt, sillä varsinaisella peliajalla Kolppanen pysäytti kiekon 15 kertaa ja Jere Myllyniemi 13. Toisessa erässä Jere Myllyniemelle ei kertynyt lainkaan torjuntoja, sen sijaan Kai Kantola onnistui laittamaan pelivälineen ohi Pelicans-vahdin.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves jatkaa tiukkaa taistelua tärkeistä pisteistä, saavuttaakseen suoran pudotuspelipaikan, lauantaina, kun joukkue matkaa Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi. Ottelu alkaa kello 17.
VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:
Tuomas Tuokkola
– Saatiin kaksi pistettä tänään, vaikka eihän me parasta peliä pelattu. Viisikkotiiviys oli hyvää, mutta haastopelaamisessa ja peliaktiivisuudessa ei oltu ihan kiinni. Tauon jälkeen lähti hyvin käyntiin.
– Nyt on kuusi peliä aikaa parantaa peliä. Me hukattiin kiekkoa ja puolustettiin huonolla rytmillä tänään. Meillä oli sellaisia liukukarvauksia, joita meillä ei ole ollut aiemmin. Terävyys valinnoissa ei ollut ihan parasta mahdollista. Tietysti varmasti tauko ja kovat panokset voivat olla osasyy siihen.
– Meillä oli kaukalossa neljä äijää, jotka ei ole pelanneet pitkän aikaan ja se näkyi pelinopeudessa, me ei oltu siinä kiinni.
– Keräsen onnistuminen ja Kolppasen kiinniotot olivat iso asia rankkareilla. Sitten Hirvonen sanoi, että: ”Laita Rajala, se ampuu tuonne räpyläkäden ylänurkkaan.” Ja niin ampui, Samille onnittelut viimeisen ampujan valinnasta.
Sami Sandell
– Ei ollut meiltä ihan terävin peli. Ei ollut parasta Ilvestä tänään, mutta kuitenkin sen verran, että saatiin kaksi pistettä ja ollaan niihin ihan äärimmäisen tyytyväisiä.
– Oli hyvä, että saatiin peli tasoihin kolmannessa erässä. Se oli Keräseltä huikea esityö, Kerä voitti ensin kamppailun kulmassa ja sitten löysi mut vielä toisesta aallosta.