Ässät ja Ilves jatkoivat maalin erolla päättyviä pelejään lauantaina. Kaksi väsynyttä joukkuetta rimpuili vähämaalisen ottelun, jossa vierailija oli lopulta parempi lukemin 1-2.
Ensimmäisen erän alku kulki tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue vaarallisille tekopaikoille päässyt. Hiukan ennen erän puoliväliä Ässät sai luotua pahan mylläkän Ilveksen puolustusalueelle, mutta jälleen kerran huippupelin pelannut Lassi Yrjölä taisteli kiekot suojuksiinsa.
Erän puolivälissä Ilves sai aloituksen hyökkäysalueelle. Ville Meskanen voitti aloituksen puhtaasti ja Juuso Rämö pamautti Ilveksen 1-0-johtoon ajassa 10.10. Maalin jälkeen Ilves kontrolloi peliä, mutta ei onnistunut iskemään toista maalia hyvistä paikoista huolimatta. Ässät puolestaan onnistui tasoittamaan ottelun ajassa 15.40, kun Ville Ahlgren onnistui ylivoimahyökkäyksen päätteeksi ohittamaan Yrjölän.
Erän lopussa molempien joukkueiden tunteet kuohahtelivat, tuomareiden jättäessä viheltämättä puolin ja toisin rumiakin temppuja. Ilveksen Teemu Lepaus kiemurteli itsensä pari minuuttia ennen loppua vielä hyvään tekopaikkaan, mutta Niklas Kekki Ässien maalilla sai itsensä juuri ja juuri kiekon eteen. Lisäosumia erässä ei nähty ja toiseen erään lähdettiin tasatilanteesta.
Ässät osuu toisessa erässä
Toinen erä oli Ilvekseltä vaisu. Ässät siirtyi 1-2-johtoon ajassa 23.21, kun Joakim Smedroos onnistui sohimaan kiekon verkkoon maalin edustalta. Ilveksellä oli vaikeuksia saada kontrolloituja hyökkäyksiä tiukasti puolustaneiden porilaisten maalille, kun taas Ässät pääsi useaan otteeseen karkaamaan vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Erässä 17 kertaa torjunut Yrjölä oli kuitenkin mies paikallaan, eikä Ässät lisäosumien teossa onnistunut.
Ässät pääsi pyörittämään erässä ylivoimaa kahdesti ja Ilves kerran, mutta molempien joukkueiden alivoima toimi mallikkaasti. Lisäosumia erässä ei nähty ja päätöserään lähdetiin 1-2-vierasjohdossa.
Ilveksen polttoaine ei riitä tasoitukseen
Kolmas erä oli tasaista puurtamista. Ilves yritti luoda painetta porilaisten maalille, mutta Ässät puolusti tarkasti, eikä epäröinyt heittää pitkiä kiekkoja vähäisenkään paineen alla. Eilen pitkäksi venähtänyt ottelu näkyi molempien joukkueiden kintereissä, eikä vaarallisia tekopaikkoja juurikaan tullut.
Ilves yritti lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, mutta kiekot karkailivat lavoista ratkaisevilla hetkillä, eikä petolauma enää onnistunut nousemaan tasoihin. Näin Ässät korjasi vierasvoiton talteen lukemin 1-2, ja tasoitti samalla ottelusarjan lukemiin 2-2. Ratkaiseva viides ottelu pelataan maanantaina Porissa kello 18.30 ja siitä on yhden lepopäivän jälkeen lupa odottaa todellista huipputrilleriä.
Päävalmentaja Jouko Myrrä:
– Palautumisaika oli molemmille sama. Eilen pelin jälkeen bussissa käytiin eilinen ottelu lyhyesti läpi ja tänään ennen peliä luotiin semmoinen fiilis, että tänään ollaan vireessä. Totuus oli kuitenkin se, että me oltiin jonkin sortin henkisessä ja fyysisessä kipsissä tänään. Ei tämä ollut sellaista iloista ja työteliästä Ilves-kiekkoa, jota me pystytään esittämään. Mutta joukkueurheilu on joskus tällaista.
– Meillä on kaikki edelleen omissa käsissä. Huomenna vähän treenataan ja maanantaina lähdetään Poriin hakemaan se voitto.