SaiPa onnistui nousemaan Hakametsässä kahden maalin takaa tasoihin asti. Toni Rajalan osuma vajaat kuusi minuuttia ennen loppua riitti kuitenkin tuomaan Ilvekselle tärkeän 4-3-voiton. Ilveksen muut maalintekijät olivat Arto Tukio, Michael Keränen ja Matias Myttynen.
Ottelun alku lupasi Ilvekselle hyvää. Peli ehti vanheta vain 14 sekuntia kun SaiPa-vahti Jere Myllyniemi kaivoi kiekkoa ensimmäisen kerran selkänsä takaa. Marko Anttila suojasi kiekkoa hyvin päädyssä ja antoi syötön Pasi Määttäselle. Mätsky löysi maalille rynnineen Arto Tukion tarkalla syötöllä ja sitkeistä loukkaantumisista kärsinyt Tukio pääsi niittaamaan Ilveksen johtoon.
Ilves joutui Tukion osuman jälkeen tappamaan kaksi alivoimaa. Niiden jälkeen ote siirtyi suvereenisti tupsukorville. Toinen tuli ajassa 11.42, kun Michael Keränen iski SaiPan maalin edustalta kiekon maaliin siirretyn rangaistuksen aikana. Vahvan esityön tarjoili Matias Sointu.
Erän lopulla Jesse Niinimäki tarjoili Masi Marjamäelle nappisyötön takatolpalle. Marjamäki ei kuitenkaan onnistunut lisäämään Ilveksen johtoa.
|
Toinen erä tasatahtia
Toisessa erässä SaiPa pääsi nousemaan maalin päähän. Markus Poukkula haistoi ensimmäisenä paluukiekon maalin edustalla ja pisti pelivälineen Ilves-verkkoon ajassa 23.04.
Ilves ei päässyt enää toisessa erässä samanlaiseen liitoon kuin avauserässä. Toisellekin erätauolle päästiin kuitenkin kahden maalin johtoasemassa. Joonas Rask, Toni Rajala ja Matias Myttynen pääsivät hyökkäämään kolmella kahta vastaan. Rajala piti kiekkoa rauhassa, kun Rask ajoi maalille. Rask veti SaiPa-puolustajan mukanaan, jolloin Rajalalle avautui syöttöpaikka Myttyselle. Myttynen otti poikittaissyötön rauhassa haltuun ja nosti kiekon komeasti SaiPa-maaliin.
Rajalan spurtti ratkaisee voiton
Päätöserän alkupuoli oli Ilvekseltä heikko. Ajassa 46.42 SaiPa oli noussut kahden maalin takaa jo tasatilanteeseen asti. Ilveksellä oli erän alussa omat paikkansa. Paras siunaantui Marko Anttilalle, joka sai nappisyötön lapaansa. Edessä oli enää tyhjä SaiPa-maali, mutta Anttila ilmeisesti itsekin syöttöä eikä saanut kiekkoa maaliin.
SaiPan kavennuksen iski Juha Kiilholma, joka pääsi laukomaan b-pisteen kaarelta kiekon Wiikmanin maalin yläkulmaan. Tasoituksesta vastasi Dale McTavish, joka jäi vapaaksi maalin kulmalle.
– Pakka meinasi murentua kolmannessa erässä. Meillä on nuori ja kokematon ryhmä ja kun negatiivisuus pelistä iskee päälle, menemme pieneksi. Kun saamme kokemuksia tällaisista peleistä, pystymme ehkä pitämään sen johtoaseman. Ei SaiPalla kamalasti paikkoja ollut, mutta kun oli paikka, tekivät maalin, arvioi Ilves-valmentaja Juha Pajuoja.
Lopussa juhli kuitenkin Ilves. Vahvan ottelun pelannut Toni Rajala spurttasi vasemmalta laidalta karkuun ja laukoi. Jere Myllyniemi torjui ensimmäisen vedon, mutta Rajala ehti ensimmäisenä karoille ja iski kiekon reppuun ajassa 54.16. Maali hyväksyttiin videotarkastuksen jälkeen
– ”Nallipyssyketjua” on vähän kovisteltu. Tekevät vaikka mitä Youtube-temppuja mailalla, mutta maaleja ei ole meinannut tulla. Tänään hieno maali Myttyseltä ja tärkeä maali Rajalalta. Siinä näkyi kaverin luisteluvoima, Pajuoja kiitteli.
Pajuoja ei ollut varma osuman syntymisestä ennen tarkastusta.
– Oli rukousnauha käsissä. En uskaltanut katsoa. Minä vain toivoin.
– Kun kevättä kohden mennään, pitää mennä vähemmän kiekkoja omaan päätyyn. Syksy oli hyökkäyspelipainotteinen Tiesimme, että ei paikkoja syksyllä jaeta, että jos saadaan hyökkäyspeliin positiivisia juttuja, niin keväällä on helpompi opettaa puolustuspeliä. Se on hienoa, että keväällä kaksikymppisten rumba on ohi. Ja edellinen ikäluokka on taas ollut armeijassa.
Wiikman toivoo saavansa näyttää osaamisensa
Ilvekseen Lukosta viikon try-outilla saapunut Miika Wiikman oli voittopelin jälkeen luonnollisesti mielissään.
– Tänään tuli paljon vetoja, joka tietty pitää pelissä hyvin mukana, toteaa 35 kertaa kiekon eteen ehtinyt Wiikman. Ruotsissa syntyneen Wiikmanin alkukausi ei Rauman Lukossa mennyt aivan suunnitelmien mukaan.
– Lähdin hakemaan peliaikaa, koska sitä ei Lukossa tullut. Ilveksestä sitä tarjottiin, ja koen kyllä että tein hyvän ratkaisun.
Muutaman pelin jälkeen Miika on jo ehtinyt hieman muodostaa käsitystä Ilveksen joukkueesta
-Viimeiseen asti taisteleva joukkue, todella hienoa että sain mahdollisuuden.
Wiikmanin viikoksi sovitusta try-outista on jäljellä enää yksi peli.
-Toivottavasti saan vielä näyttää vielä osaamistani. Tiedän että olen hyvä maalivahti, ja tiedän että kun saan peliaikaa niin homma paranee, lopettaa Wiikman.
Ilves pelaa ennen joulutaukoa vielä lauantaina Porissa. Kotiottelut jatkuvat 28.12. pelillä Tapparaa vastaan.