|
Ikäkausimaajoukkueet läpi käynyt Etelä-Vantaan Urheilijoiden kasvatti Jiri Veistola hakee
pelipaikkaa Ilveksestä. Mies on kahden kuukauden mittaisella koeajalla lokakuun alkuun saakka. Ilves.com tavoitti miehen ja kyseli tuoreet kuulumiset.
Tervehdys Jiri! Olet nyt ehtinyt hetken olla Tampereella. Kuinka olet kotiutunut kaupunkiin?
– Alkuun asuin hotellissa, mutta nyt asun Tammelassa. Ikinä en ole kaupungista mitään pahaa kuullut, ja ensivaikutelma onkin ollut hyvä. Tampere on hieman pienempi kaupunki kuin Helsinki, mutta erittäin mukavalta vaikuttaa. Tapaamani ihmiset ovat olleet mukavia.
Olet suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon kasvo – kerro hieman pelihistoriastasi.
– Aloitin lätkän pelaamisen kahdeksanvuotiaana Etelä-Vantaan Urheilijoissa (EVU). Pelasin siellä D-junioreihin asti, kunnes vaihdoin Jokereihin. Jokereissa pelasin aika pitkään, mutta kun oli jo neljäs kausi A-junioreissa menossa, katsoin paremmaksi vaihtaa maisemaa, kun vastuuta ei SM-liigassa muutamaa ottelua enempää tullut.
– Lähdin sitten Kouvolaan, jossa pelasin pidemmän rupeaman. Siellä sain ison roolia joukkueesta ja pääsin pelaamaan miesten pelejä. Muutto kotoa uusiin ympyröihin kasvatti myös ihmisenä. Viimeinen kausi Kouvolassa jäi vähän kesken, sillä polveni hajosi ja se leikattiin.
– Kova halu pelata liigaa veti sitten takaisin pääkaupunkiseudulle, ja harjoittelin viime kesän Jokereiden kanssa. Joitain liigapelejä lukuun ottamatta kausi meni kuitenkin Kiekko-Vantaassa, jossa toimin seuran kapteenina.
Olit mukana jo aiemmin, kun Ilves leireili Lempäälässä ja Kuortaneella. Mistä aloite Ilveksen mukaan tulemisesta on lähtenyt?
– Minulla on ollut selvä tavoite ja kova halu pelata liigaa ja mennä pelaajana eteenpäin. Viime kauden valmentajani Pekka Kangasalusta oli puhunut minusta valmentaja Sami Hirvoselle. Tietääkseni myös minua Jokereissa ja Kouvolassa valmentanut Ismo Lehkonen on suositellut minua.
– Tuomas Tuokkola soitti ja pyysi minua mukaan silloin keväällä kahdeksi viikoksi. Ilmeisesti he näkivät minussa jotakin hyvää, kun halusivat minut nyt uudelleen nähtäväksi.
Minkälainen pelaaja sinä sitten olet? Entinen valmentajasi Pekka Kangasalusta kuvaili sinua läpitreenatuksi huippu-urheilijaksi ja kehui sinun olleen viime kaudella Mestiksen paras alivoimapelaaja.
– Kyllä minä kuvailisin itseäni urheilulliseksi pelaajaksi, jolla on kova työmoraali. Tietenkin nautin myös maalinteosta, kuten kuka tahansa pelaaja. Olen kuitenkin oppinut nauttimaan onnistuneesta alivoimapelaamisesta. Olen vahva luistelija ja likaisen työn tekijä. Tykkään myös taklata.
Minkälaisia ajatuksia sinussa herättää Tampereen Ilves?
– Ensimmäinen sana on perinteikäs. Kaikkihan tietävät, että viime vuodet ovat olleet vaikeita, mutta nyt näyttää seuran tekemisessä olevan hyvä suunta.
Olet nyt ollut joukkueen mukana kahdessa osassa useamman viikon. Minkälaisia fiiliksiä sinulla on Ilveksen joukkueesta?
– Pelaajat ovat erinomaisessa kunnossa. Kun tulin takaisin, huomasin, kuinka kesän aikana on tehty hyvin töitä ja pelaajat ovat kehittyneet. Seurassa on tekemisen meininki ja harjoitukset on mietitty erinomaisen tarkasti. Mennään kovaa, muttei päättömästi.
Sait pukea ensimmäistä kertaa Ilveksen pelipaidan virallisessa ottelussa, kun harjoitusottelussa tuli vastaan heti paikallisvastustaja Tappara runsaslukuisen yleisön edessä. Miten arvioit omaa pelaamistasi?
– Tunnelma hallissa oli hyvä, ja tykkään tästä hallista. Oma pelaaminen jäi vähän piippuun. En pelannut huonosti, mutten loistanutkaan. Rinnalla oli uudet pelikaverit vähäiseen pelituntumaan yhdistettynä, joten mietin ehkä vähän liikaa. Olisi pitänyt antaa mennä suoraan selkärangasta. Parempaa on kuitenkin luvassa.