|
Tampereen Ilveksen A-juniorit pelasivat tiiviseen tahtiin kaksi peliä ennen ansaittua maaottelutaukoa. Perjantai-iltana kohdattiin Espoossa Blues ja heti lauantai aamupäivästä oli vastassa Rauman Lukko. Espoossa pisteet jäivät maalin päähän, mutta Lukko kaatui Tampereella vakuuttavan esityksen jälkeen.
Blues-Ilves 5-4 (3-1,0-1,2-2)
Ilves pelasi tiukan ja hyvän ottelun sarjan kärkiporukoihin kuuluvan Bluesin vieraana. Blues karkasi johtoon aivan ottelun alussa, mutta puolustaja Aleksi Mäkelä toi Ilveksen tasoihin. Ensimmäinen erä oli kuitenkin Espoolaisten ja tauolle mentiin Bluesin 3-1 johtoasemassa. Toisen erän alussa Ilves nousi Henri Tokeen alivoimamaalilla maalin päähän. Kolmannen erän alussa Blues siirtyi taas kahden maalin johtoon, mutta hetkeä myöhemmin Aleksi Luhtalampi toi Ilveksen taas maalin päähän. Blues onnistui kuitenkin jälleen ylivoimalla ja Teemu Lepauksen kavennuksen jälkeen ei maaleja enää nähty.
Ottelun tuomarilinja herätti ihmetystä Ilves-leirissä.
Päävalmentaja Sami Karppinen:
– Otteluvalvoja kävi pelin jälkeen pyytämässä anteeksi. Se varmaan kertoo kaiken. Täydellinen fiasko tuomareilta. Kolme tilannetta, mistä olisi pitänyt vastustajalle tuomita jäähy, niin jäähy tulikin meille. Siinä kaveri veti Mikke Levon susijalasta jäähän ja Levolle tuomitaan jäähy estämisestä. Niklas Kumpu yrittää karata läpi, niin kaveri vetää Kumpua poikittaisella niskaan ja kaatuu maalivahdin päälle, niin Niklas saa jäähyn estämisestä. Ja kaikista näistä tekee vastustaja sitten maalin.
– Harmi, että tuomarit ratkoo näitä pelejä. Meillä oli kuitenkin koko ajan realistiset mahdollisuudet voittaa siellä ja pelattiin hyvin. No, hävittiin, ei voi mitään.
Ilves-Lukko 5-2 (2-1,2-1,1-0)
Edellispäivän kyseenalaisten vaiheiden jälkeen tullut tappio ei nuorten Ilvesten päässä enää lauantaina painanut. Koko ottelussa täysin suvereenisti esiintynyt Ilves ei jättänyt vastustajalleen mitään mahdollisuuksia, vaikka raumalaiset näennäisesti pelissä mukana roikkuivatkin.
Ilves aloitti heti ottelun alussa kovan painostuksen ja ajassa 04.22 Eero Savilahti ja Tomi Wilenius petasivat Teemu Lepaukselle läpiajon. Lepaus teki komean harhautuksen ja upotti kiekon Lukko maalivahti Oskari Setäsen selän taakse. Ilves jatkoi kovaa painostustaan koko erän ajan ja loi jatkuvasti tekopaikkoja. Lukko onnistui kuitenkin tasoittamaan erän loppupuolella ollessaan alivoimalla kun Niklas Näppi karvasi kiekon haltuunsa ja osui koko erän ainoasta Lukon maalintekopaikasta. Kauaa ei Lukko tasoitustaan ehtinyt juhlia, kun Lepaus Ja Savilahti pelasivat hyvillä syötöillä paikan tänään A:n mukana pelanneelle Konsta Mäkiselle, joka ei tekopaikastaan erehtynyt.
Toisen erän alussa Lukko sai heti hyvän tekopaikan, kun Aleksi Saarela karkasi läpiajoon. Maalilla varmasti esiintynyt Antti Karjalainen kuitenkin hoisi tilanteen tyylikkäästi. Ilves pääsi ylivoimalle ajassa 24.46 ja kauaa ei ylivoimaa ehditty pelata ennen kuin kiekko oli kolmannen kerran vierailijoiden maalissa. Mäkisen ja Wileniuksen esityöstä kapteeni Eero Savilahti siirsi kiekon maaliin. Vielä kerran tuli Lukko maalin päähän. Jesper Kokkonen sai kummallisen jäähyn väkivaltaisuudesta ja Lukon Juha Tommila ampui tulisen laukauksen viivalta Ilves-maaliin.
Erän lopussa Lukko sai jäähyn ajassa 39.37. Ilves laittoi ylivoimamyllyn pyörimään ja hyödynsi liki koko käytettävissä olleen ajan. Kelloon jäi jäljellä olevan peliajan lukemiksi 0,01 sekuntia, kun Tomi Wilenius viimeisteli kauniin kuvion päätteeksi takatolpalta lukemiksi 4-2. Syötön maaliin tarjoilivat jälleen Savilahti ja Lepaus.
Kolmannen erän alussa Savilahti karkasi läpiajoon. Laukaus päätyi tolpan kautta maalin taakse, josta Savilahti toimitti sen maalin edessä hyökkäystä tukemaan nousseen Toni Ahosen kautta maaliin. Ilves piti maalin jälkeen pelin tiukasti kontrollissaan ja yhtä Lukon kahdella yhtä vastaan hyökkäystä, jonka Karjalainen varmasti torjui, ei vastustaja saanut mitään vaarallista aikaiseksi.
Ilveksen parhaimmistoa oli ketju Wilenius (1+2)- Savilahti (1+4)- Lepaus (1+2), sekä puolustuksen avuksi tullut Konsta Mäkinen (1+2).
Valmentajakommentti, Sami Karppinen
– Tänään ei ollut missään vaiheessa mitään hätää. Tottakai jotain tilanteita omaan päähän tuli, mutta hyvin oli paketti kasassa. On toi todella hienoa jääkiekkoa mitä pojat pelaavat. Tänään tekivät kyllä valmentajan elämän todella helpoksi. Kyllä ne tietävät, että ne osaavat, kyse on siitä haluavatko ne, millään muulla ei ole merkitystä.
– Olen sanonut pojille, että pystytään tässä maassa tekemään mitä tahansa vastustajaa vastaan viisi maalia. Sitten vaan oma pää kuntoon. Sen kanssa meillä on vielä tekemistä.
– Nyt alkaa maaottelutauko. Toivottavasti tuo valtio päästää noita poikia harjoituksiin, ettei tarvi ihan kahdella kentällä harjoitella. Siihen nähden kuinka pienellä porukalla harjoitellaan, pelataan kyllä todella hienosti.
Pelaajakommentti, Eero Savilahti
– Loistava esitys joukkueelta. Pelattiin kauden paras 60 minuuttia. Saatiin luotua paljon paikkoja ja tehtiin niistä sitten maalit. Taululla on 5-2 ja se kertoo kaiken.
– Säkällä tein maalin ja jätkät hoiti sitten muutaman hienosti mun syötöistä. Ihan tyytyväinen voin olla omaan peliin.
– Ei armeijassa olo ole ainakaan vielä peleissä näkynyt. Aamuherätykset tosin syö vähän voimia. Treenaan ei ole oikein kunnolla päässyt. Viikonloppuisin on sitten lomilla täytynyt tehdä vähän ylimääräistä, että pysyy mukana.