|
Hurjassa vireessä jatkavaa Ilveksen A-nuorten joukkuetta ei tunnu hidastavan mikään, vaikka
puolustajia on jäljellä enään kourallinen. Lauantaina kaatui Kuopiossa KalPa niukasti lukemin 3-4.
Avauserä alkoi Ilveksen osalta ohdakkeisesti joukkueen sortuessa kahdesti rangaistuksiin heti pelin alussa. Ilves kuitenkin kesti rangaistukset ja tekikin erän ainoan osuman Jerry Laakson osuessa Joel Helteen ja Jesse Hurmeen vastatessa esityöstä.
Koko kauden tökkinyt toinen erä oli tänäänkin hankala Ilvekselle, vaikka loistovireessä viime aikoina pelannut Jesper Kokkonen onnistuikin viemään joukkueen jo kahden maalin karkumatkalle kauden tehomiesten Valtteri Järviluoman ja Aleksi Luhtalammen tarjoilusta. KalPa nimittäin iski erän puolivälin jälkeen peräti kolmesti ja käänsi kahden erän jälkeiseksi tilanteeksi pelin lukemiin 3-2.
Ilves ei jäähyilystään huolimatta lannistunut vaan hyödynsi oman ylivoimansa Jerry Laakson iskiessä pelin tasalukemiin ajassa 50:08 Niklas Kummun ja Aleksi Luhtalammen kerätessä syöttöpisteet.
Tomi Wilenius otti illan kolmannen kaksiminuuttisensa ajassa 53:30 ja kotijoukkue haki maalia ylivoimalla, mutta kuvaan astui jälleen kerran Jesper Kokkonen, joka teki illan toisen osumansa ja vei Ilveksen 3-4 johtoon.
Lopussa Ilves otti vielä yhden rangaistuksen, joka oli peräti yhdeksäs ottelussa, mutta kesti kuitenkin lopulta hyvin pelanneen ja yhteensä 32 kertaa torjuneen Lassi Yrjölän johdolla.
Pelaajakommentti, Niklas Kumpu :
– Aloitettiin ihan hyvin, mutta toinen erä oli meille vaikea. Onneksi saatiin kuitenkin käännettyä peli kolmannessa erässä voitoksi. Peliaikaa tulee nyt ihan riittävästi.
Ilveksen A-nuoret jatkavat heti huomenna kohtaamalla Joensuussa Jokipojat.