Pari viime hetkien kirpeää tappiota viime aikoina kokenut Ilves korjasi kurssinsa, kun SaiPa kaatui sunnuntaina vauhdikkaassa ja viihdyttävässä ottelussa lukemin 4-1.
SaiPa tuli otteluun ensimmäiseen erään vahvalla liikkeellä, ja Ilves oli ahtaalla. Ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin ajassa 0.50, kun Teemu Lepaus lähti istumaan jäähyä koukkaamisesta. Ilves pelasi läpi ottelun hyvää alivoimaa ja selvitti tilanteen ilman isompia vaaratilanteita.
Ilves oli lähellä siirtyä ottelussa johtoon, kun pelikello oli ehtinyt kulua reilut viisi minuuttia. Valtteri Järviluoman rystylaukaus pomppi SaiPan maalillla vaarallisesti, mutta lappeenrantalaisten maalivahti Santeri Lipiäinen sai lopulta pelastettua tilanteen maaliviivalta.
SaiPa jatkoi painostustaan läpi erän ja Ilves joutui puolustusasemiin. Maalilla kolmatta kertaa A-junioreissa esiintynyt Nico Viksten torjui erässä 11 kertaa ja piti lukemat maalittomina.
Ilves herää toisessa erässä
Toisen erän alku oli tasaista pelaamista, mutta SaiPa onnistui siirtymään johtoon ajassa 21.35, kun Anton Kokkonen kilautti kiekon tolpan kautta maaliin hyökkäyspään aloituksen jälkeen. Maalin jälkeen Ilves pääsi yrittämään ylivoimalla ja sai luotua muutaman tekopaikan, mutta SaiPan maali säilyi edelleen koskemattomana.
Ajassa 26.04 Ilveskin onnistui maalinteossa. Tomi Wilenius ja Valtteri Järviluoma petasivat paikan Jerry Laaksolle, jonka laukaus suoraan syötöstä painui SaiPan maaliin ja tasoitti lukemiksi 1-1. Maalin jälkeen Ilves otti ohjat käsiinsä ja siirtyi reilun puolen minuutin kuluttua jo 2-1-johtoon, kun Juho Liuksiala tinttasi kiekon verkkoon maalin takatolpalta Markus Neva-Ahon ja Jere Heleniuksen esityöstä.
Ilves hallitsi toisen erän lopun tapahtumia ja niin Valtteri Järviluoma, Ville Heponiemi kuin Liuksialakin pääsivät yrittämään maalintekoa hyviltä tekopaikoilta, mutta lukemat säilyivät muuttumattomina. SaiPallakin omat paikkansa oli, mutta Nico Viksten Ilveksen maalilla torjui tekopaikat varmasti.
Ykköskenttä ratkaisee kolmannessa erässä
Ilves jatkoi hyvää menoaan kolmannen erän alussa ja pääsi koittamaan ylivoimalla ajassa 43.25. Mikke Levo ja Markus Neva-Aho heittivät ylivoiman aikana muutaman vaarallisen rannelaukauksen siniviivalta maalille, mutta lappeenrantalaiset ehtivät putsaamaan ensimmäisinä irtokiekot ja numerot säilyivät muuttumattomina.
SaiPa pääsi kokeilemaan ylivoimaa ajassa 48.03, kun Ville Meskanen joutui istumaan kaksiminuuttista kiinnipitämisestä. SaiPa sai ylivoiman aikana kasattua muutaman hyvän vetopaikan, mutta uhrautuvasti pelannut Ilveksen alivoima ja Viksten kestivät.
Ajassa 52.00 Nico Viksten torjui hyvin SaiPan laukauksen. Tilanteen jälkeen SaiPan Rasmus Hämäläinen torppasi Viksten jään pintaan ja lähti istumaan jäähyä estämisestä. SaiPa karkasi alivoiman alkuhetkillä läpiajoon, mutta Viksten otti tärkeän kopin, eikä vierasjoukkue päässyt nousemaan tasoihin.
Kun SaiPa ei omaa paikkaansa alivoimalla käyttänyt, iski Ilves vielä saman ylivoiman aikana. Tomi Wilenius ja Teemu Lepaus järjestelivät ja Valtteri Järviluoma ampui tulisella rannelaukauksella kiekon maalin takanurkkaan ja siirsi Ilveksen 3-1-johtoon ajassa 53.58. Maalin jälkeen Lepaus ja Wilenius saivat hyvät paikat ratkaista ottelu, mutta SaiPan maalivahti Lipiäinen kesti vielä.
SaiPa otti aikalisän ajassa 56.27 ja sai paineen Ilveksen puolustusalueelle. SaiPan pyörittäessä Järviluoma sai mailansa lappeenrantalaisten syötön väliin, taisteli kiekon itselleen ja antoi hienon syötön vauhtiin Tomi Wileniukselle. Wilenius nousi laidasta ja ampui tulisella laukauksella loppulukemiksi 4-1.
Lintulahti ja Järviluoma tyytyväisiä kahteen viimeiseen erään
Maalivahtivalmentaja Tapio Lintulahti oli tyytyväinen joukkueen toisesta erästä eteenpäin nähtyyn ryhtiliikkeeseen ja nuoren maalivahdin Nico Vikstenin otteisiin.
– Ottelun alku oli meiltä vaikea. Sekoiltiin siinä vähän ja tuntui, ettei päästä oikein mihinkään. Vastustaja tuli myös tietysti hyvällä jalalla otteluun, ei heiltä mitään pois. Pikku hiljaa tultiin sieltä sitten peliin mukaan ja tehtiin tarvittavat maalit.
– Nico pelasi maalilla hyvän pelin. Otti niillä tärkeillä hetkillä ne tärkeät kopit. Hyvä peli nuorelta maalivahdilta.
Varakapteeni Valtteri Järviluoma oli tyytyväinen siitä, että muutaman pelin tappioputki meni poikki. SaiPa pelin alku ei ollut tehot 1+2 tahkonneen hyökkääjän mieleen, mutta toisesta erästä eteenpäin joukkueen tekeminen parani huomattavasti.
– Olihan se tärkeää saada putki poikki ja palata takaisin voittojen tielle. Ne tappiot on vielä olleet niin niukkoja. Pelattiin kumminkin tälläkin viikolla Jokereita ja Pelicansia vastaan hyvät pelit.
– SaiPa pelasi koko pelin hyvin. Meiltä ensimmäinen erä oli aika kehno eikä oltu siinä omalla tasollamme. Erätauolla saatiin sitten porukka hereille, ja kaksi jälkimmäistä erää olivat jo ihan suhteellisen hyviä.
– Oma peli meni vähän samaan tahtiin joukkueen kanssa. Ensimmäinen erä unessa, ja siitä se sitten pikku hiljaa parani. Kolmas erä oli selkeästi paras.
Ilveksen ykköskentän ylivoima on pyörinyt pitkin kautta näyttävästi ja tehokkaasti. Järviluoma ei näe siihen sen kummempia salaisuuksia, vaan antaa kehut ketjukavereilleen.
– Siinä on kaksi niin huippuluokan kaveria rinnalla, etten oikein tiedä miten se ei voisi toimia. Wileniuksella on niin kova kuti ja Lepaus antaa sellaisia maagisia lättysyöttöjä, että se vaan toimii. Ei siinä sen kummempia salaisuuksia ole. Totta kai sitä reenataan aika paljon.
A-nuoret eivät vielä pääse joulutauolle, sillä ensi viikolla on edessä vielä täysi kaksi ottelua. Millä eväillä hienon alkukauden pelannut joukkue lähtee viimeiseen viikkoon ennen lyhyttä joulutaukoa?
– Harjoitellaan hyvin ja otetaan pari voittoa. Ei ruveta vielä miettimään turhaan vuoden loppua, vaan vedetään vielä täysillä tässä nämä muutamat päivät, Järviluoma toteaa.
A-nuoret pelaavat vuoden viimeisen ottelunsa Hakametsässä perjantaina 20.12. kello 19.00. Vastaan luistelee paikallisvastustaja Tappara. Kaikki paikalle kannustamaan Ilveksen A-nuoret voittoon!