A-nuoret kasvattivat voittoputkensa jo seitsemään raapimalla kovan taistelun jälkeen voiton HPK:sta lukemin 4-2. Tällä kertaa ratkaisijan roolin harteilleen otti Ilveksen kolmosketju, joka juoni kiekon kolmesti vierailijoiden verkkoon.
Kaksijakoinen avauserä
Ilves aloitti ottelun murskaavasti ja hallitsi ottelun ensimmäistä viittä minuuttia mennen tullen. Avausmaali nähtiin ajassa 2.20. Joonas Lintulaakso riisti kiekon haltuunsa HPK:n maalin takana ja syötti sen maalin edessä olleelle Joni Lavoselle. Sentteri laukoi kiekon maaliin ja siirsi Ilveksen 1-0-johtoon.
Maalin jälkeen Ilves pääsi pyörittämään ylivoimaa, kun HPK:n Eetu Moberg huitoi itsensä jäähylle. Ilveksen kakkosylivoima sai aikaan näyttävän pyörityksen. Eemeli Suomi tarjoili tekopaikat niin Niklas Kummulle, Ville Meskaselle kuin Juho Liuksialallekin, mutta Meskasen tolppaan ampumaa kiekkoa lähemmäksi kotijoukkue ei päässyt.
Täysilukuiseksi päästyään HPK iski, kun jäähyltä päässyt Moberg onnistui ohjaamaan kiekon maalin edestä ohi Lassi Yrjölän. Vajaa 40 sekuntia tasoituksesta Kerho siirtyi jo johtoon, kun Matias Haaranen pääsi nousemaan vapaasti maalille ja ampumaan rannelaukauksen maalin takanurkkaan.
HPK:n maalien jälkeen Eemeli Suomi ja Markus Neva-Aho pääsivät hyvistä paikoista yrittämään tasoitusta, mutta Joonas Toivonen HPK:n maalilla kesti. Molemmat joukkueet pääsivät yrittämään erässä myös ylivoimalla. Ensin Ilveksen Arttu Mäenpäälle tuomittiin 2+2 minuuttia korkeasta mailasta ja erän loppuminuuteilla HPK ampui kiekon katsomoon, mutta kumpikaan joukkue ei ylivoimaansa hyödyntänyt ja erätauolle lähdettiin vierailijoiden johtaessa 1-2.
Toisessa erässä rinnalle ja ohi
Ilves sai toisessa hyvän mahdollisuuden nousta tasoihin päästessään pelaamaan kahden miehen ylivoimaa ajassa 24.06. Petolauma käytti mahdollisuutensa. Ylivoimaa oli pelattu vain 20 sekuntia, kun Juuso Rämö ohjasi Niklas Kummun laukauksen maaliin. Toisen syöttöpisteen maalista nappasi Aleksi Mäkelä. Maalin jälkeen Ilves oli jo siirtyä johtoon, mutta jälleen kerran maaliraudat pysäyttivät Ville Meskasen lujan rannelaukauksen.
HPK sai omat mahdollisuutensa, kun jykevät Ilves-puolustajat Mäkelä ja Mäenpää kävivät istumassa kahden minuutin rangaistuksia. Ilves pelasi kuitenkin hyvää alivoimaa ja Lassi Yrjölä maalilla hoiti loput, eikä vierailija onnistunut siirtymään uudelleen johtoon.
Ilves osui erässä vielä kertaalleen. Joonas Lintulaakso ja Jerry Laakso toimittivat kiekon vauhtiin Juho Liuksialalle. Vauhtikone polki itsensä laitaa pitkin hyvälle tekopaikalle ja ampui kiekon ranteella ohi Toivosen ajassa 36.15, siirtäen Ilveksen 3-2-erätaukojohtoon.
Ilves ei taivu
Kolmas erä oli kovaa taistelua, ja HPK sai muutamaan otteeseen pahoja mylläköitä kotijoukkueen maalille. Pelistä toiseen kovalla asenteella taisteleva Ilves kesti kuitenkin Kerhon yritykset ottelussa yhteensä 30 koppia ottaneen Lassi Yrjölän johdolla.
Kun HPK ei omia paikkojaan käyttänyt, iski Ilves. Joni Lavonen otti harhasyötön haltuunsa ja iski räväkällä rannelaukauksella kiekon ohi Toivosen ajassa 57.20. Sentterin ottelun toiseen osumaan ei syöttöpisteitä merkattu. HPK otti vielä maalivahdin pois, mutta Ilves puolusti pelin lopun järkevästi, eikä antanut vierailleen enää mahdollisuutta nousta peliin mukaan. Lisäosumia ei enää nähty, ja kotijoukkue nappasi viikon sisään toisen voittonsa HPK:sta lukemin 4-2.
Valmentajakommentti, Miikka Kuusela:
– Ensimmäinen vitonen oli meiltä aika mallikasta, mutta sitten kaveri sai meidän huonosta omasta puolustamisesta tehtyä pari maalia. Sen jälkeen koko loppupeli oli vähän nihkeämpää. Mutta silti vaikka ei pelattu kovin hyvin, niin ihan hyvä osoitus luonteesta, että onnistuttiin voittamaan.
– Vähän tuossa lopussa joukkueelta oli bensakin jo lopussa, mutta silti raavittiin ja hoidettiin ne tarvittavat vaihdot.
– Se kertoo nimenomaan luonteesta, että joukkue pystyy väsyneenäkin voittamaan.
– Nyt pitää harjoitella fiksusti ja mennä kohti keskiviikon paikallispeliä. Tulos on ollut ihan hyvä tähän mennessä Tapparaa vastaan, mutta me ei olla vielä onnistuttu pelaamaan riittävän hyvin ja rohkeasti niitä vastaan.
Pelaajakommentti, Niklas Kumpu:
– Alku oli vähän vaikea, mutta saatiin itsemme koottua siinä ja tehtyä muutama häkki siihen.
– Oma peli on mennyt ihan ok, mutta totta kai paremminkin voisi pelata.
– Tappara lähdetään kaatamaan kovilla taklauksilla ja tiukalla puolustuksella. Heitetään lättyä maalille ja tehdään siitä maalit.