Ilveksen A-nuoret palasivat yhden tappion jälkeen voittokantaan, kun Lahden Pelicans kaatui Hakametsässä lukemin 5-3.
Ensimmäinen erä oli Ilveksen yksipuolista näytöstä. Kotijoukkue hallitsi erän tapahtumia mennen tullen ja Ilveksen maalia vartioinut Mikael Saari joutui torjuntatöihin ensimmäisen kerran, kun ottelua oli pelattu noin 13 minuuttia. Yksittäinen Pelicansin laukaus jäi Saaren ainoaksi torjunnaksi koko erässä.
Ilves sai ensimmäisessä erässä upotettua kiekon kaksi kertaa Pelicansin maalia vartioineen Oskari Taarin selän taakse. Maalitehtailu alkoi jo ajassa 1.29. Mikke Levo löysi syötöllä maalin kulmalta Eemeli Suomen, joka antoi kiekon maali edessä odotelleelle Roope Niskaselle. Niskasella oli helppo työ ohjata laatta verkkoon ja siirtää kotijoukkue johtoon.
Maalin jälkeen Ilves jatkoi painostusta, mutta hyvistä paikoista huolimatta lisäosumia ei nähty ennen kuin pelikello näytti aikaa 18.43. Ilves pyöritti ylivoimaa ja Jerry Laakso antoi kiekon Roope Hintzille. Hintz syötti kiekon vastustajan puolustusnelikon läpi Tomi Wileniukselle, joka pamautti limpun tolpan kautta maalin ylänurkkaan ja iski taululle erän loppulukemiksi 2-0.
Rämö ja Suomi lisäävät johtoa
Toisessa erässä Pelicans pääsi jo peliin mukaan ja erän ensimmäinen puolikas mentiin tasaisissa merkeissä. Ajassa 30.24 lahtelaiset onnistuivat kaventamaan ylivoimalla, kun Sebastian Repo sohi kiekon ohi Mikael Saaren, joka toisessa erässä pääsi kunnolla töihin torjuen yhteensä 17 laukausta.
Pelicansin kavennus herätti Ilveksen, joka sai maalista lisää kierroksia koneeseen. Loppuerä pelattiinkin pääasiassa vierailijoiden puolustuspäässä. Reilu minuutti Pelicansin kavennuksen jälkeen Juuso Rämö onnistui maalinteossa ja siirsi kotijoukkueen jälleen kahden maalin karkumatkalle. Syöttöpisteet maaliin merkittiin Joonas Lintulaaksolle ja Juho Liuksiallalle.
Ajassa 34.33 Ilves iski jälleen. Aikaisemmin erässä kovan iskun vastustajan mailasta suuhunsa saanut ja sen seurauksena yhden hampaan menettänyt Eemeli Suomi taisteli kiekon maalin edustalta verkkoon. Syöttäjinä maalissa toimivat Levo ja Teemu Lepaus.
Lisäosumia erässä ei nähty ja kolmanteen erään lähdettiin Ilveksen johtolukemissa 4-1.
Kolmas erä ottelun tasaisin
Kolmas erä käynnistyi jälleen Ilveksen maalilla. Eemeli Suomi pamautti tolpan kautta illan toisen osumansa ajassa 44.39 Ville Heponiemen ja Olli Vainion syötöistä. Pelicans heräsi mukaan taisteluun viimeisellä viidellä minuutilla ja onnistui ohittamaan Mikael Saaren kahdesti, mutta kavennusten jälkeen Ilves piti pakkansa hyvin kasassa ja otti ottelusta ansaitut kolme pistettä lukemin 5-3.
Eemeli Suomi:
– Kaksi erää pelattiin hyvää peliä. Varsinkin alku oli meiltä todella hyvä. Kolmannen erän lopussa vähän nukahdettiin, mutta kokonaisuutena aika hyvä parannus meiltä tuohon paikallispeliin verrattuna.
– Oma luistin kulki tänään hyvin. Onhan se mukava saada tehoja, mutta ei niillä omilla pisteillä niin väliä ole, tärkeintä on, että joukkue voittaa.