A-nuoret seurasi isompiensa esimerkkiä ja nappasi viikonlopun toisen voittonsa kaatamalla kotiluolassa KalPan lukemin 3-1. Voitto nosti hienoa kautta pelaavan kokemattoman joukkueen jo neljänneksi A-nuorten SM-liigassa.
Ottelu alkoi tasaväkisissä merkeissä. Ilves pääsi koittamaan ylivoimalla kolmen minuutin pelin jälkeen, mutta ei saanut maalitiliään avattua muutamasta hyvästä mylläkästä huolimatta. Ottelua oli pelattu seitsemän minuuttia, kun KalPa sai luotua vaarallisen tekopaikan. Kuopiolaisten laukaus kilahti Lassi Yrjölän vartioiman maalin tolppaan ja Ilves karkasi tilanteesta vastaiskuun. Tuukka Smura KalPan maalilla kuitenkin onnistui torjumaan Markus Neva-Ahon laukauksen.
KalPa pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa viitisen minuuttia ennen erän loppua, kun Lauri Huhdanpää ja Valtteri Järviluoma joutuivat vajaan minuutin välein istumaan kaksiminuuttisia. Ilves pelasi hienoa kahden miehen alivoimaa, mutta sekunti ennen Järviluoman jäähyn päättymistä KalPan Aleksi Hämäläinen onnistui yllättämään pahasti maskissa olleen Yrjölän. Lisäosumia erässä ei nähty ja erätauolle lähdettiin vierailijoiden 0-1-johdossa.
Toinen erä sarjatulta kohti KalPan maalia
Toinen erä oli Ilvekseltä todellista näytöstä. Tuukka Smura KalPan maalilla torjui yhteensä 26 laukausta, kun Yrjölä Ilveksen maalilla pysäytti kiekon vain neljään otteeseen. Ilveksen jokainen kentällinen painosti ja loi maalipaikkoja läpi erän ja KalPa oli jatkuvasti hätää kärsimässä. Eniten maalintekopaikkoja osui Ville Meskaselle, mutta ylärimaa lähemmäksi maalia laituri ei osunut. Huippupaikoille erässä pääsivät muun muassa myös Juho Liuksiala ja Joonas Lintulaakso, mutta ilman tulosta.
Hurjasti myllyttänyt Ilves onnistui kuitenkin kertaalleen toimittamaan kiekon KalPan maaliin. Ykköskenttä pyöritti ylivoimaa, Jerry Laakso antoi kiekon Teemu Lepaukselle, jonka poikittaissyöttö löysi Valtteri Järviluoman maalin kulmalta. Järviluoma täydensi kauniin kuvion iskemällä kiekon ohi voimattomaksi jääneen Smuran.
Meskanen iskee voittomaalin
Ilves jatkoi kolmannen erän alussa vahvaa menoaan ja onnistui heti ajassa 41.30. Juuso Rämö pelasi kiekon Ville Meskaselle, joka pienen kärkikynän jälkeen tulitti kiekon vihdoin ranteella ohi Smuran ja siirsi Ilveksen ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon.
Johtomaalin jälkeen peli pysyi hyvin Ilveksen hallinnassa ja kotijoukkue loi edelleen hyviä maalintekopaikkoja varman puolustuspelin ohella. Parhaat maalintekopaikat osuivat Olli Vainiolle ja Järviluomalle, mutta kumpainenkaan ei onnistunut viimeistelyssä. Viisi minuuttia ennen loppua Ilves onnistui kuitenkin iskemään helpottavan 3-1-maalin. Arttu Mäenpää vapautti Juuso Rämön tekopaikkaan ja sentteri laukoi kiekon varmasti maaliin.
Ajassa 58.35 Mikke Levo ja KalPan Ville Leskinen painivat itsensä jäähylle väkivaltaisuudesta. KalPa otti samassa ajassa maalivahdin pois ja pääsi pelaamaan miesylivoimaa. Lassi Yrjölä oli kuitenkin jälleen mies paikallaan ja nappasi muutaman tärkeän kopin. Myös Santeri Kaasalainen uhrasi kroppansa iskuista välittämättä kiekkojen eteen ja blokkasi useammankin viivavedon. Kun kumpikaan joukkue ei maalinteossa enää onnistunut päättyi ottelu kotijoukkueen maukkaaseen voittoon lukemin 3-1.
Tuukka Poikonen
– Oli hyvä peli kaikin puolin. Oltiin energisia ja valmiita pelaamaan. Maaleja oltaisiin noista paikoista voitu tehdä ehkä jonkin verran enemmän, mutta voitto 3-1. Hyvää tekemistä, varsinkin toinen erä oli pelivalmiudelta ja reagoinniltaan kauden yksi parhaista. Hyvä voitto.
Ville Meskanen
– Oli hyvää peliä itseltä ja joukkueelta laukauksienkin valossa. Itsellä oli siinä ennen maalia muutama paikka, mutta kyllä se sokeakin kana sen jyvän joskus löytää.
– Suomen ja Rämön kanssa on hyvä ja mukava pelata, ketju toimii hyvin.
– A-nuorissa oli alussa vähän vaikeaa, mutta pikku hiljaa on päässyt paremmin mukaan.
A-nuorten seuraava kotiottelu pelataan viikon päästä sunnuntaina. Ottelu alkaa kello 12.30 ja vieraaksi saapuu HPK.