Ilveksen A-nuorten joukkue matkusti kolmen ottelun viikonloppuun Vierumäelle korkein odotuksin. Tarkoitus oli kerätä täydet yhdeksän pistettä ja nousta parempiin asemiin sarjataulukossa.
Lähtökohtia heikensi se, että Ilvekseltä armeijaan olivat juuri lähteneet Luhtalampi,Orenius,Wilenius ja Savilahti, jotka puuttuivat kaikista kolmesta pelistä. Lisäksi runkopuolustaja Jerry Laakso lähti aiemmin Pohjois-Amerikkaan. Kokoonpanoa täydentämään oli nostettu B-ikäiset Miikka Hankala ja Lauri Huhdanpää.
Kolme ottelua tuotti kuitenkin saaliiksi vain yhden pisteen, sillä perjantaina TPS oli parempi voittolaukausten jälkeen 4-3,lauantaina turkki pölisi Lukon käsittelyssä 1-6 ja tänään sunnuntaina Ässät otti pisteet lukemin 3-5.
– Ennen näitä otteluita painotimme viikolla oman pään pelaamista ja kamppailupelaamista, mutta ne ohjeet ovat kaikuneet kuuroille korville sillä niihin täällä nyt hävittiin. Koko turnaus oli sellaista pelaamista, jolla ei kannata haaveilla mistään menestyksestä vaan näin pelaamalla tie vie karsintasarjaan, manaa pettynyt Karppinen.
|
– Painotin näille meidän pelaajillemme, että kun siellä on huudeltu isompia peliaikoja että nyt on sitä roolia tarjolla kun johtavia pelaajia puuttuu paljon tältä reissulta. Siellä johtavien pelaajien takana on ollut liian helppo pullistella, sillä mitään isoa eteenpäin menoa on vaikea nähdä kenenkään kohdalla. Kokonaisuutena vain Tomi Järviö saa puhtaat paperit näistä kolmesta ottelusta.
Ilveksen A-nuorten kolmen ottelun viikonloppu käynnistyi Vierumäellä ottelulla TPS:a vastaan.
Avauserässä Ilves pelasi aktiivisesti ja vei peliä. Tasan kahdeksan minuutin kohdalla se palkittiin kun Daniel Bodgziul osui Santeri Kaasalaisen ja B-nuorista nostetun Lauri Huhdanpään syötöistä.
Toinen erä oli Ilvekselle surkea ja TPS onnistuikin peräti kolmesti siirtyen kahden erän jälkeen kahden maalin karkumatkalle.
Kolmanteen erään Ilves kokosi itsensä ja nousi ensin maalin päähän kun Teemu Lepaus teki maalin Riku Branderin syötöstä pelin viimeisen kymmenminuuttisen aluksi. Mitenkään lentoon Ilves ei päässyt missään vaiheessa, mutta lopulta Ilves tuli tasoihin kun pelin lopulla Sami Karppinen veti Antti Karjalaisen pois maalilta ja joukkue haki tasoitusta, joka tulikin Henri Tokeen iskiessä Niklas Kummun ja Teemu Lepauksen kerätessä syöttöpisteet.
Kun jatkoaika ei tuonut ratkaisua siirryttiin voittomaalikilpailuun, jossa TPS oli parempi lukemin 2-1. Ilvekseltä onnistuil Lauri Huhdanpää.
Pelaajakommentti,Henri Tokee :
– Peli oli kokonaisuutena heikko esitys meiltä ja yksikin piste on esitykseen nähden ihan hyvä tulos.
Valmentajakommentti, Sami Karppinen :
– Alkuun pelattiin pirun hyvin, mutta sitten paletti taas sekosi. Meillä on johtavia pelaajia armeijassa ja Laakso lähti P-Amerikkaan ja se näkyy nyt meidän pelaamisessa. Päästiin lopussa tasoihin, mutta ei ansaittu yhtään enempää.
Vierumäen turnee jatkui lauantain ottelulla Lukkoa vastaan.
Ilves tuli otteluun jälleen hyvällä ilmeellä ja voitti kaksinkamppailut ja hallitsi ottelua. Anssi Köykkä-Luopa tekikin avausosuman Tomi Järviön kerätessä syöttöpisteen.
Mystisesti ottelu toisensa jälkeen Ilveksen ote häviää toisessa erässä ja niin kävi tänäänkin. Lukko tuli tasoihin kahden pelatun minuutin jälkeen ja kun Ilves ei saanut hyödynnettyä kahta perättäistä ylivoimaansa iski Lukko vielä kahdesti.
Kolmannessa erässä Lukko iski vielä kolmesti ja täyden 60 minuutin jälkeen taululla oli rumat loppulukemat 1-6.
Pelaajakommentit, Teemu Lepaus :
– Pelin alkuun voitettiin kaikki kaksinkamppailut ja pelattiin hyvin. Toisessa erässä sitten kaikki taas katosi ja lakattiin kaikki kamppailupelaaminen. Kolmanteen yritettiin saada kiriä aikaiseksi, mutta ei siitäkään tänään mitään tullut, vaan Lukko pääsi iskemään muutaman lisämaalin.
Valmentajakommentti, Sami Karppinen :
– Meillä on menossa kauden vaikein vaihe pelillisesti. Tänäänkin olisimme voineet johtaa kolmella-neljällä maalilla avauserän jälkeen, mutta tällä hetkellä ei nouse ratkaisijoita niiden tilalle, jotka ovat nyt armeijassa. Toivotaan, että huomiselle keksitään jotakin.
Sunnuntaina oli Ässien vuoro napata pisteet
Aiemmista otteluista poiketen Ilves ei kyennyt avauserässä viemään peliä, vaan pelasi luokattoman erän jonka piti tasaisena vain maalissa pelannut Antti Karjalainen, joka joutui kuitenkin kertaalleen kaivamaan kiekon selkänsä takaa.
Toisessa erässä Daniel Bodgziul toi Ilveksen tasoihin Jesper Kokkosen ja Henri Tokeen esityöstä ajassa 28:34, mutta Ässät siirtyi johtoon vain kahta minuuttia myöhemmin. Riku Branderilla oli mahdollisuus tuoda Ilves tasoihin rangaistuslaukauksesta, mutta hän epäonnistui.
Kolmannessa erässä tehtiin maaleja tasatahtiin Ässien siirtyessä 1-3 johtoon ennen kuin Roope Niskanen kavensi Teemu Lepauksen ja Henri Tokeen syötöistä lukemiksi 2-3.
Ässät meni jälleen kahden maalin karkumatkalle, mutta Jesper Kokkonen kavensi vielä lukemiksi 3-4. Lopussa Ilves haki tasoitusta ilman maalivahtia ja se kostautui Ässien iskiessä kiekon tyhjään maaliin.
Valmentajakommentti, Sami Karppinen :
– Oltiin surkeita avauserässä ja jouduin hiukan korottamaan ääntäni erätauolla. Päästiin peliin mukaan ja meillä oli omat paikkamme, mutta kun ei edes rangaistulaukauksesta kiekkoa saada sisään. Vastustaja iski sitten nukahduksistamme.
Hyvin pettynyt olen kokonaisuutena esitykseemme.