Hyvin kauden aloittanut Joni Lavonen onnistui maalinteossa.
Kirsi Teiskonlahden kuvaraportti ottelusta
Keskiviikkona pelatussa A-nuorten SM-liigaottelun kaksi ensimmäistä erää mentiin kotijoukkueen merkeissä, mutta kolmannessa erässä vierailija HPK iski kiekon kolme kertaa Ilveksen verkkoon ja vei pisteet mukanaan Hämeenlinnaan lukemin 3-4.
HPK aloitti maalinteon ajassa 10.34, kun Santeri Vuoti ohitti Ilves-maalia vartioineen Mikael Saaren ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.
Ilves nousi tasoihin ylivoimalla ajassa 14.07 upean kuvion päätteeksi. Ensimmäistä kertaa ikävän loukkaantumisensa jälkeen pelannut Aleksi Mäkelä piti kiekon siniviivassa ja syötti sen Jesper Mattilalle. 16-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Mattila toimitti kiekon Tomi Wileniukselle. Wileniuksen kaunis poikittaissyöttö löysi tiensä Roope Hintzin lapaan, eikä Hintz maukkaasta paikasta erehtynyt.
Ilves iski ensimmäisessä erässä vielä toistamiseen. Roope Niskanen katkaisi HPK:n hyökkäykseen keskialueella ja Tomi Wilenius punnersi itsensä tilanteesta väkisin läpiajoon. Paluun Ilvekseen tehnyt hyökkääjä siirsi Ilveksen kauniiden harhautusten jälkeen 2-1 erätaukojohtoon.
Toinen eräkin käynnistyi Ilveksen merkeissä, kun Joni Lavonen ampui kiekon kerho-maalin ylänurkkaan. Maalin syntymistä edesauttoi Valtteri Järviluoman oikea-aikainen maskipelaaminen. Enempää maaleja ei toisessa erässä nähty ja kolmanteen erään siirryttiin Ilveksen johtaessa ottelua lukemin 3-1.
HPK tuli kolmanteen erään uudella sykkeellä ja nousi kahdella nopealla maalilla tasoihin. Erän puolivälin jälkeen Wileniuksella oli hyvä paikka maalinedustalla, mutta viimeistely ei onnistunut. Vierailijoiden Joona Monto sen sijaan iski vastahyökkäyksestä kiekon maaliin ja muutti lukemiksi 3-4. Enempää maaleja ei ottelussa nähty ja pisteet matkasivat lopulta vaiherikkaan ottelun jälkeen Hämeenlinnaan.
Tomi Wilenius:
– Kaksi ensimmäistä erää oltiin parempia, karvattiin hyvin ja saatiin hyviä tilanteita. Ehkä alettiin kolmannessa erässä pikkuisen peruuttelemaan. Kaveri teki siinä pari maalia niin alkoi tulla siinä ehkä pientä paniikkia. Tuollaista sulamista ei saisi kyllä tulla.
– Ensimmäinen erä oli omalta ja ketjun osalta (Wilenius-Hintz-Niskanen) hyvä ja saatiin siinä tehtyä pari maalia. Toinen eräkin oli vielä hyvä, varsinkin ylivoimalla saatiin hyvin pyöritettyä, mutta maali jäi uupumaan. Kolmas erä oli meiltä huono ja päällimmäisenä tunteena on harmitus.
– Ylivoima toimi tuolla kokoonpanolla ihan hyvin, vaikka sitä eilen ensimmäisen kerran vasta harjoiteltiin. Siinä on hyviä jätkiä, joilla kaikilla on älliä pelata tätä peliä. Ihan hyvä idea siinä jo on, vielä kun saadaan vähän harjoitusta lisää alle, niin aletaan pistää kiekkoa enemmänkin pussiin peleissä.
– Itävallassa vierähti viikon verran. Pelillisesti kaikki meni hyvin ja tarkoitus oli jäädä sinne, mutta muissa kuin pelillisissä asioissa tuli vähän komplikaatioita ja niitä ei saatu sitten ratkaistua, joten palasin tänne.