Ilves voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Joukkue voitti kuudesta ottelustaan kolme ja lisäksi pelasi kolme tasapeliä.
Ilves lähti kauteen pitkälti uusin voimin. Murat Ahsen-Böre liittyi veljensä Feyzin seuraksi. Lisäksi uusia pelaajia olivat Jaakko Huhti, Seppo Jaakkola, Matti Vasama, Erkki Rintala, Naim Nasibullen ja Lasse Melart. Edelliskauden viidestä Tiitolan veljeksestä joukkueessa pelasivat enää Jussi ja Risto.
Avausottelussa Ilves kylvetti Helsingfors Skridskoklubbia lukemin 5–0. Ensimmäisessä erässä Matti Vasama avasi maalihanat Risto Tiitolan syötöstä. Toisessa ja kolmannessa erässä Jussi Tiitola onnistui maalinteossa kaikkiaan neljästi.
Toisessa ottelussa Helsingin Jalkapalloklubi kaatui Helsingin Kampin kentällä 4–3. Ilveksen ensimmäisen maalin iski viiden peliminuutin jälkeen Jaakko Tiitola noustuaan kulmauksesta maalille. Kymmenennellä minuutilla Jaakko Tiitola laukoi Matti Vasaman syötöstä jo 2–0.
HJK tuli avauserässä vielä tasoihin Ihalaisen ja Katajavuoren maaleilla. Kolmannen erän alussa Ilves siirtyi jälleen johtoon Vasaman maalilla. Erän puolivälin jälkeen Erkki Rintala löi Feyzi Ahsen-Bören syötöstä jo 4–2. HJK kavensi vielä 3-4:een Katajavuoren lavasta.
Kolmannessa ottelussa Ilves nujersi kotonaan Kronohagens Idrottsföreningin 3–0. Matti Vasama onnistui maalinteossa toisessa erässä ja kolmannessa erässä puolestaan Jussi ja Risto Tiitola iskivät maalin mieheen.
Helsingin Kaisaniemessä HSK ja Ilves tasasivat lukemin 1–1. Ilves meni johtoon kymmenennellä minuutilla Risto Tiitolan maalilla, joka syntyi maalinedusruuhkasta. Kolmannessa erässä Rolf Lauren tasoitti 1–1:een.
Myös KIF-vierasottelusta Helsingin Kampissa oli tuloksensa 1–1-tasapeli. Jäähypitoisen ottelun avausmaali syntyi ylivoimalla toisessa erässä, kun Risto Tiitola laukoi Ilveksen johtoon. Kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla KIF kuitenkin tasoitti puolikentästä lähteneellä laukauksella. KIF painosti ottelun lopussa herkeämättä, mutta Ilves-vahti Teuvo Castrén torjui helsinkiläisyritykset.
Sarjan päätösottelussa Ilves ja HJK pelasivat vauhdikkaan ja kovaotteisen ottelun, joka päättyi jatkoajankin jälkeen lukemiin 6–6. Jussi Tiitola laukoi Ilveksen johtoon jo puolen minuutin pelin jälkeen. HJK tasoitti hetkeä myöhemmin maalinedusruuhkasta, mutta erän lopussa Jussi Tiitola onnistui maalinteossa uudelleen.
Toisen erän alussa Jussi Tiitola karkasi läpiajoon ja tämän laukauksen paluukiekosta Vasama ampui jo 3–1. Erän loppu meni vahvasti HJK:n komennossa, sillä päätöserään lähdettiin HJK:n 5–3-johtolukemissa. Kolmannen erän puolivälissä Ilves kavensi 4–5:ään. Tasoitus viipyi viimeiselle minuutille, jolloin Jussi Tiitola laukoi läpiajosta 5–5. Ottelussa pelattiin kymmenen minuutin jatkoaika, joka sekin päättyi 1–1. Ilveksen jatkoajan maalin teki Matti Vasama.
Ilves ja KIF päätyivät täten sarjan kärkipäässä tasapisteisiin. Myös joukkueiden maaliero oli tasan, vaikkakin KIF oli tuomittu voittajaksi lukemin 5–0 ottelussa, jonka HSK oli luovuttanut.
Uusintaottelu mestaruudesta määrättiin pelattavaksi Tampereella sunnuntaina 3. maaliskuuta. Pelipaikan päätöstä perusteltiin sillä, että Ilves oli käynyt kolmesti Helsingissä ja KIF vain kerran Tampereella. Pelipaikka ei kuitenkaan kelvannut KIF:lle, vaikka ottelun alkamisaikaa ehdotettiin siirrettäväksi kello 19.00:ksi. KIF vetosi siihen, että kaksi sen koululaispelaajaa olivat hiihtolomalla.
Tilanne sai ratkaisunsa sunnuntaina, kun toinen hiihtolomalaisista pelasi jääpalloa KIF:n paidassa. Ilves julistettiin mestariksi Jääkiekkoliiton päätöksellä äänestyslukemin 22–19.
Jussi Tiitola oli jälleen pistepörssin ykkönen tehoilla 10+0. Toista kauttaan Ilveksen maalilla torjunut Teuvo Castrén pelasi kaksi nollapeliä, joka oli SM-sarjan yhden kauden nollapeliennätys. Lisäksi SM-sarjan yhden ottelun maaliennätyksestä (neljä maalia) vastasi Jussi Tiitola. Risto Tiitola puolestaan teki yhden ottelun syöttöpiste-ennätyksen (neljä syöttöpistettä).
Ilveksen valmentaja-puheenjohtaja Niilo Tammisalo oli keväällä 1936 Suomen Jääkiekkoliiton toisena tarkkailijana Saksan Garmisch-Partenkirchenin talviolympialaisissa hankkimassa jääkiekko-oppia.