Ilves voitti mestaruuden, joka oli seuralle 15:s. Joukkueen pelaajavalmentajana oli Ilveksen ensimmäinen ulkomaalaispelaaja, kanadalainen Len Lunde.
Lunden lisäksi Ilves vahvistui Seppo Ahokaisella, Veikko Suomisella, Esko Kaonpäällä ja Hannu Palmu. Lähtijälistalla olivat Juhani Wahlsten, Matti Hakanen, Erkki Kesäläinen, Esko Mäkinen ja Pasi Malhonen. Kakkosvahti Jaakko Sirén ja varavahdiksi jäänyt Pentti Hartin vaihtuivat rooleiltaan vastaavasti Erkki Järviseen ja Pekka Blomqvistiin.
Ilveksen kausi ei alkanut riemunkiljahduksin. Kuudesta ensimmäisestä ottelusta joukkue hävisi peräti neljä. Tämän jälkeen joukkue sai vauhdin päälle, eikä se hävinnyt 13 seuraavasta ottelusta kuin yhden!
Seuraavat tappionsa Ilves kärsi 18.1.1972 ja 19.2.1972 – ikäväkseen HJK:lle, joka oli sen pahin kilpakumppani mestaruustaistelussa. Ilves otti toistaiseksi viimeisen yli 20 maalin voiton 1.3.1972, kun se kaatoi Turun Toverit Hakametsässä lukemin 23–2!
Mestaruus ratkesi viimeisellä kierroksella jännittävissä merkeissä. Ilves oli kärjessä vain pisteen edellä HJK:ta. Ilves matkasi Turkuun TuTon vieraaksi ja HJK sai vastaansa Jokerit. Turussa TuTo piinasi Ilvestä ja johti kahden erän jälkeen 4–3, mutta Jokeritkin johti HJK:ta 2–1. Ilves ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan taisteli Turusta kolmannessa erässä voiton. Seppo ”Pappa” Lindströmin istuessa jäähyllä Lunde tasoitti 4–4:ään ja Hannu Luojolan jäähyn aikana Lasse Oksanen teki loppulukemat 5–4 Ilvekselle.
Joukkueen runko oli maistanut kolmena perättäisenä kautena (1967–1970) hopean karvasta kalkkia, mutta nyt oli heidän aikansa – mestaruus matkasi kuuden vuoden tauon jälkeen Ilvekselle. Jorma Peltonen teki Ilveksen uuden piste-ennätyksen (63 pistettä). Joukkueen pistepörssin toinen oli Lunde (49 pistettä) ja kolmanneksi ylsi Pekka Leimu (47 pistettä).