Ilves oli kuudes. Kärpät tiputti Ilveksen puolivälierissä tylysti otteluvoitoin 2–0.
38-vuotias Lasse Oksanen palasi Italiasta Ilveksen riveihin ja toimi joukkueen kapteenina. Ilveksen uusia pelaajia olivat myös KOO-VEE:sta tulleet Matti Rautiainen, Seppo Sevon, Pertti Järvenpää ja Auvo Väänänen sekä Reijo Laksola, Reijo Mansikka ja Henry Levonen. Lisäksi tulevat legendat – Jukka Tammi ja Risto Jalo – debytoivat edustusjoukkueessa. Tammi tosin esiintyi vasta kolme ottelua varamaalivahtina.
Risto Kankaanperä, Hannu Helander, Pekka Orimus, Sakari Ahlberg, Sakari Pehu, Jari Helle, Pertti Lehvilä, Jari Simola, Pekka Järvelä, Seppo Aro, Timo Virtanen, Kimmo Lahtinen ja Pekka Helander jättivät seuran. Seppo Hiitelä lopetti uransa, mutta oli tulevina vuosina vahvasti edelleen mukana Ilveksen pelaaja-aitiossa.
Ilves vakiinnutti syyskaudella paikkansa sarjan keskikastissa ja oli 14 kierroksen jälkeen jopa kolmantena. Ensimmäinen kotitappio tuli vasta 16. marraskuuta 1980 TPS:ää vastaan (3–9). Joulutauolle mentäessä Ilves oli viides – kärkipaikasta kuuden pisteen päässä.
Kevätkausi alkoi synkästi. Kuudesta ensimmäisestä ottelusta kertyi vain yksi voitto. Lahdessa kärsityn 3–10-tappion jälkeen Ilves taisteli 25. tammikuuta 1981 HIFK:sta 4–3-kotivoiton ja piristyi. Kaksi seuraavaa voittoisaa ottelua varmistivat käytännössä jo pudotuspelipaikan. Kahdessa viimeisessä kotiottelussaan Ilves jo säästeli voimiaan pudotuspelejä varten, jossa vastaan asteli runkosarjan kolmonen, Oulun Kärpät. Välieräpaikkaan vaadittiin kaksi voittoa.
Ensimmäinen puolivälieräottelu Oulussa ratkesi kolmannessa erässä nololla tavalla. Jari Järvinen hukkasi kiekon ylivoimalla hyökkäyssiniviivalla Mikko Leinosen ja Reijo Ruotsalaisen ahdistelemana. Ruotsalainen syötti Jarmo Tauriaisen läpiajoon, joka ohitti hyvin torjuneen Jukka Airaksisen ja vei Kärpät 3–1-johtoon. Kärpät kaunisteli lukemia vielä 5–1:een.
Kaksi päivää myöhemmin Tampereella Ilves laittoi jo enemmän hanttiin. Kolmanteen erään lähdettiin 1–0-vierasjohdosta, mutta kovan Ilves-mylläkän myötä Jarmo Jamalainen tasoitti ottelun. Pian tämän jälkeen kuitenkin tulevan mestarijoukkueen iskivät tähtiensä Leinosen, Ruotsalaisen ja Kari Jalosen johdolla kolme maalia viiteen minuuttiin. Kaksi maalia syntyi saman alivoiman aikana. Kärpät voitti lopulta 5–2 ja sarjan lukemin 2–0.