Ilves sai tyytyä katkeraan kuudenteen sijaan, sillä joukkue menetti puolivälierissä 3–1-ottelusarjajohtonsa HIFK:ta vastaan.
Uusi alku Sykoran komennossa, epätasaisuus silti vaivaa
Tuskallisen edelliskauden jälkeen Ilves lähti kauteen 2003–2004 uusin opein tšekkiläisen Vaclav Sykoran johdolla. Bluesista hankittu Cory Murphy ylitti kaikki odotukset. Pienikokoinen mutta kiekollisesti taitava puolustaja voitti Ilveksen runkosarjan sisäisen pistepörssin. Myös syyskuun 2003 aikana Pohjois-Amerikasta Ilvekseen pronssikevään 2001 jälkeen palannut Toni Dahlman oli onnistunut hankinta. Lihaksia ja henkisiä rintakarvoja joukkueeseen toi voimahyökkääjä Erkki Rajamäki, joka tarvittaessa ei kaihtanut tappeluakaan, jos joukkueen etu sitä vaati.
Joukkueeseen hankittiin suurin odotuksin jälleen myös tšekkejä: puolustaja Martin Hlavacka sekä hyökkääjät Radim Kucharczyk ja Marek Vorel. Tšekkihankinnat eivät onnistuneet tälläkään kertaa – vain peruspelaaja Vorel sai jatkaa joukkueessa kauden loppuun asti.
Ilveksellä oli runkosarjan aikana kolme voitto- ja tappiopiikkiä. Joukkue aloitti runkosarjan väkevästi ja johti liigaa neljä kierroksen ajan. Myöhemmin pistetahti tasaantui ja Ilves oli marras-joulukuun pääosin sijalla seitsemän. Syyskauden kohokohtiin kuului vahva nousu kotiottelussa HPK:ta vastaan 22. marraskuuta: Ilves oli 1–3-tappiolla, kunnes Erkki Rajamäen tappelu Jyrki Louhen kanssa herätti Ilveksen. Ilves käänsi kuuman ottelun nimiinsä 5–3.
Tammikuun puolivälistä helmikuun puoliväliin Ilves oli sijalla neljä. Joukkue hävisi alkuvuoden 14 ensimmäisestä ottelusta vain kaksi!
Runkosarjan viimeiset kierrokset sujuivat taas heikosti: Ilves hävisi puolestaan lopuista kahdeksasta runkosarjaottelustaan peräti kuusi. Valoa pimeyteen toi 2. maaliskuuta pelattu Ilves-Kärpät, jossa Raimo Helminen tasoitti epätoivoisella kulmauksesta lähteneellä laukauksella ajassa 59.59. Ottelun jatkoajalla Cory Murphy laukoi Helmisen jätöstä riemukkaan 4–3-voittomaalin. Viimeisellä runkosarjakierroksella Ilves ja Jokerit taistelivat Hakametsässä sijoilla 6 ja 7 siitä, kumpi menee suoraan puolivälieriin ja kumpi pudotuspelikarsintoihin, jotka olivat kaudella 2003–2004 SM-liigassa ensimmäistä kertaa käytössä. Ville Snellmanin ensimmäisen erän maali riitti Jokereita vastaan 1–0-voittoon, joten Ilves juhli suoraa puolivälieräpaikkaa täyden Hakametsän edessä.
Puolivälierissä karvas pettymys – HIFK nousee haudan partaalta
Puolivälierissä vastaan tullut HIFK vei ensimmäisen ottelun, mutta avausottelun viimeisellä minuutilla Timo Peltomaan raju taklaus Toni Söderholmiin antoi vihiä Ilveksen uudesta tulemisesta. ”Näin paljon virheitä emme voi tehdä, jos aiomme voittaa HIFK:n”, sanoi Ilveksen valmentaja Vaclav Sykora, jonka mielestä Ilves pelasi kauden parhaan pelinsä HIFK:ta vastaan.
Ilves voitti kolme seuraavaa peliä ja se tarvitsi vielä yhden voiton jatkoon. Viides peli meni puhtaasti HIFK:n nimiin Helsingissä lukemin 3–0. Kuudennessa Tampereella peli oli pitkään maaliton, kunnes Timo Pärssisen ohjaus kolmannen erän puolivälierissä riitti vieraiden voittoon. Voitot olivat tasan 3–3 ja tarvittiin ratkaiseva seitsemäs peli.
Ilves johti Helsingissä seiskapeliä kahdesti, mutta HIFK kuittasi osumat ja meni kolmannessa erässä jo kahden maalin johtoon. Ilves ei luovuttanut, vaan tuli kolme minuuttia ennen loppua maalin päähän kanadalaispuolustaja Cory Murphyn siniviivamaalilla. Viime minuuteilla kiekko pyöri HIFK:n maalin tuntumassa, mutta maaliviivan paremmalle puolelle se ei suostunut menemään. HIFK voitti ottelusarjan äärimmäisen niukasti 4–3.
Runkosarjassa peräti 44 pistettä takoneen Cory Murphyn ohella Ilveksen johtohahmoja olivat muun muassa Raimo Helminen (42 pistettä), Vesa Viitakoski (36), Toni Dahlman (27) ja Erkki Rajamäki (18). Lisäksi ykkösmaalivahti Juha Pitkämäki sekä nousuaan tehneet nuoret Ville Koistinen, Ville Leino ja Ville Snellman pelasivat vahvan kauden.