Raimo Helmisen ikimuistoinen jäähyväiskausi päättyi puolivälierissä tulevaa mestaria Kärppiä vastaan 4–2-ottelusarjatappioon. Ilves oli kahdeksas.
Vahva alkukausi, tasaisen keskinkertainen runkosarjan loppu
Sakari Pietilä aloitti toisen Ilves-tulemisensa ensimmäisen kokonaisen kauden. NHL vei kesällä tällä kertaa maalivahti Tuukka Raskin ja Perttu Lindgrenin. Lindgrenin ohella edelliskauden top 5 -pistemiehistä myös Jussi Pesonen ja Radek Duda jättivät Ilveksen. Legenda Jyrki Lumme lopetti uransa. Tilalle hankittiin mm. kanadalainen tehopakkaus Mike Bishai, Sami Torkki ja Miikka Männikkö. Ilves-maalia vartioivat tasaisella jaolla Tero Leinonen ja jo edelliskaudeksi hankittu Pasi Häkkinen.
Ilves puhkui hyvää syyskuntoa ja käväisi lokakuun lopussa sarjataulukon kolmannella sijalla, kun joukkue voitti kuusi ottelua putkeen. Joukkue taisteli kymmenestä jatkoajalle tai voittomaalikilpailuihin venyneistä otteluista peräti kahdeksan voittoa.
Ilveksen sijoitus vaihteli loppukauden ajan pääasiassa seitsemännen ja kahdeksannen sijan välillä. Viikko ennen tammikuun lopun siirtorajan umpeutumista Ilves hankki kovaotteisen puolustaja Matt Nickersonin, joka oli aiheuttanut kohuja Ässissä kaudella 2005–2006 peräti 236 jäähyminuutillaan. Ilveksessä Nickerson keräsi 13 runkosarjaottelussa ”vain” 39 jäähyminuuttia.
Lopulta Ilves sijoittui kahdeksanneksi. Hakametsä täyttyi Raipen viimeiseen runkosarjapeliin Lukkoa vastaan, jonka Ilves kohtaisi myös pudotuspelikarsinnoissa. Ilves vei pudotuspelien esinäytöksen puhtaasti 5–2.
Lukko taipuu pudotuspelikarsinnoissa niukasti
Myös pudotuspeliottelussa Ilveksen vire jatkui, sillä se kaatoi Lukon ensimmäisessä ottelussa 4–2. Raumalaiset olivat ahtaalla toisessa ottelussaan kotona, mutta onnistuivat siirtämään jatkoerämaalilla ratkaisun Hakametsään. Vesa Viitakosken toisen erän ylivoimamaali kantoi kuin kantoikin kolmannessa ottelussa Ilveksen 1–0-voittoon ja tamperelaiset saivat puolivälierissä vastaansa runkosarjan ykkösen, Kärpät.
Viitakoski kuvaili ratkaisumaaliaan seuraavastI: ”Ensin oli Lukon kaveri läpi ja sitten itsellä tyhjä maali edessä. Se tavallaan kuvasi tätä ottelua”. Myös parannettavaa Viitakoski löysi: ”Meidän liikkumisemme oli tänään huonompaa kuin aiemmissa peleissä. Parantaa pitää, jos aiomme haastaa Kärpät”.
Ilves haastaa Kärpät tosissaan
Ensimmäinen puolivälierä Oulussa oli Kärppien näytöstä lukemin 7–1. Tampereella Ilves tasoitti otteluvoitot, kun Joonas Lehtivuori laukoi päätöserän keskellä voittomaaliksi jääneen 3–2-osuman. ”Jatkoimme siitä, mistä Oulussakin aloitimme. Kun pääsemme tuolla lailla peliin sisään, meitä on vaikea pysäyttää”, myhäili Ilveksen valmentaja Sakari Pietilä.
Asetelmia haettiin uudelleen Oulussa, jossa nähtiin varsin eriskummallinen maali-ilottelu. Vaikka Kärpät meni 43. minuutilla jo 5–2-johtoon, kiri Ilves vielä 5–6:een. Voittoon asti kiri ei kantanut, sillä Kärpät voitti lopulta 7–5. Ilveksen ulkomaalaishyökkääjien maltti petti ottelussa pahasti. Mike Bishai puski vihellyksen jälkeen päällään Kärppä-pakki Ilkka Mikkolaa. Bishai sai komennuksen suihkuun ja kaupan päälle vielä ottelurangaistuksen. Kolme minuuttia myöhemmin Jakub Koreis toisti tempun erotuomarin silmien alla.
Palattiin jälleen Hakametsään, jossa Ilves oli jälleen parempi – nyt lukemin 3–0. Viimeisen maalin iski tyhjiin vaihdon aikana kaksi murskaavaa taklausta antanut Marko Anttila. ”Pelasimme runkosarjassa hyvin Kärppiä vastaan. Olemme uskoneet voittoihin heistä, ja uskomme edelleen”, ilmoitti Ilveksen Ville Korhonen, jonka nimiin merkittiin Ilveksen toinen osuma. Oulu oli pelipaikkana viidessä ottelussa.
Ilves murtuu Kärpille lopulta täyden Hakametsän edessä
Ilves lähti hakemaan ryöstöä tervakaupungista, mutta sai todeta Kärpät paremmakseen lukemin 6–3. ”Ehkä se eilinen peli vaikutti. Energiat oli vähissä. Onneksi on nyt välipäivä”, Ilveksen parhaimmistoon aiemmissa otteluissa kuulunut Marko Anttila mietti. ”Meiltä puuttui sellainen tappomeininki. Olimme selvästi jäljessä liikkeessä. Emme saaneet painetta Kärppien päätyyn. Sellaiset fiksut päätykiekot puuttuivat kokonaan.” Kärpät matkusti Tampereelta Ouluun charter-koneella. Ilves tuli seuraavana päivänä perässä junalla. ”Pieniin juttuihin tämä ratkesi. Ehkä junamatka osaltaan painoi tänään jaloissa”, Anttila arveli.
Sarjan kuudes peli täydessä Hakametsässä eteni Kärppien 1–0-johdossa aina viimeiselle minuutille asti, kun Ilves pelasi ylivoimalla. Ajassa 59.43 Mike Bishai laukoi paluukiekosta tasoituksen ilman maalivahtia – toisena syöttäjä toimi tietysti Raimo Helminen. Ilveksen lento loppui kuitenkin ensimmäisessä jatkoerässä, jossa Kärppien Hannes Hyvönen lakaisi maalin edestä voittomaalin. Kärpät vei sarjan nimiinsä voitoin 4–2.
Raipe jätti pelikentät tyylillä
Ulkomaalaisista Mike Bishai voitti Ilveksen sisäisen pistepörssin. Myös Cameron Mann, Matt Nickerson ja Jakub Koreis täyttivät heille kaavaillut ruutunsa. Muutama ulkomaalaisfloppikin kuitenkin käväisi: Eric Werner, Tony Voce ja Henrik Malmström.
Kotimaalaisten osalta Toni Koivisto, Pasi Määttänen, Arto Tukio ja Vesa Viitakoski täydensivät Ilveksen pistepörssin kärkisijat. Ilveksessä kaikkiaan 10 kautta pelanneen Vesa Viitakosken tehot olivat tallella 37-vuotiaanakin. Kausi 2007–2008 jäi Viitakosken viimeiseksi Ilveksessä pelaajana.
Raimo Helmisen pelaajauran jäähyväisiä kunnioitettiin kauden aikana usealla eri liigapaikkakunnalla arvokkain alkuseremonioin: esimerkiksi Kärpät muisti Raipea taululla, jossa Raipe on Kärppien juniorijoukkueessa tuuraajana ulkomaanturnauksessa numerolla 23. Oululaiset ojensivatkin Helmiselle tämän lisäksi myös Kärppien pelipaidan, jota koristi painatus ”Helminen #23″…
Hykerryttävin kunnianosoitus Raipelle tuli kuitenkin Suomen maajoukkueelta, jossa hän oli ollut kantavia voimia kaikkiaan kuusissa olympiakisoissa, kymmenissä MM-kisoissa ja yhdessä World Cupissa. Helminen nimittäin kutsuttiin vielä kerran maajoukkueeseen, kun Leijonat kohtasi Tampereella 7. helmikuuta Tšekin Euro Hockey Tourin ottelussa. Maajoukkueura päättyikin Raipen arvolle kuuluvalla tavalla: Suomi voitti 5–1 ja hän syötti eleettömästi Tuomas Pihlmanin maalintekoon neljä sekuntia ennen päätössummeria!
Helminen lopetti huipulla 44-vuotiaana: hän keräsi Ilveksessä runkosarjan 53 ottelussa 21 pistettä ja pudotuspeleissä yhdeksässä ottelussa viisi pistettä.