|
Ryhdikkäästi esiintynyt Ilves hävisi harjoituskautensa viimeisen ottelun Porissa. Voittomaalikilpailuun asti venynyt ottelu päättyi lopulta Ässien kotivoittoon lukemin 2-1.
Ilves aloitti ensimmäisen erän vauhdikkaasti, ja minuutin pelin jälkeen Michael Keränen kieputteli itsensä hyvään tekopaikkaan. Juuso Riksman Ässien maalilla kuitenkin kesti. Keräsen lisäksi alkuminuuteilla maalintekoa Ilveksestä pääsivät yrittämään myös Alexander Ruuttu ja Sami Sandell, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu.
Ässät pääsi erän kuluessa peliin paremmin mukaan ja sai luotua muutaman tekopaikan. Ensimmäistä kertaa Ilves-maalilla esiintynyt Juha Järvenpää torjui niin Niklas Hagmanin kuin Dragan Umicevicinkin yritykset, mutta Tuomas Pihlmanin kova rannelaukaus upposi maalin takanurkkaan ja porilaiset siirtyivät 1-0-johtoon ajassa 8.28.
Ilves vyörytti läpi erän vaarallisia hyökkäyksiä kohti Riksmania, mutta Turo Asplundin tolppaan laukomaa kiekkoa lähemmäksi ei päästy ja erätauolle lähdettiin Ässien 1-0-johtolukemissa.
Toinen erä toisti samaa kaavaa kuin ensimmäinen, sillä Ilves hallitsi pelitapahtumia. Erinomaisille maalipaikoille pääsivät muun muassa Mikko Kukkonen, Antti Hölli ja Jussi Pesonen sekä erän viimeisillä sekunneilla 2-1-hyökkäykseen karanneet Sami Sandell ja Ruuttu, mutta maalisarake näytti toisenkin erän jälkeen sitkeästi nollaa.
Kolmas erä oli ottelun tasaväkisin. Ilves sai kiekon vihdoin maaliin ajassa 55.24 Ässien puolustajakolossi Colby Cohenin istuessa jäähyllä. Turo Asplund toimitti kiekon kohti Juuso Riksmania ja Tommi Välimaa ohjasi laatan taidokkaasti verkkoon maalin edustalta. Toinen syöttöpiste osumaan merkattiin Michael Keräselle.
Lisäosumia erässä ei nähty ja näin edessä oli jatkoaika. Jatkoajalla parhaan tekopaikan sai Ässien Niklas Hagman, mutta erinomaisesti läpi ottelun Ilves-maalilla esiintynyt Juha Järvenpää kesti. Kun jatkoaikakaan ei tuonut otteluun ratkaisua, oli edessä voittomaalikilpailu. Siinä ainoa onnistuja oli Ässien Cohen, ja näin ottelun lopullisiksi numeroiksi muodostui 2-1 Ässille.
Sami Hirvonen:
– Pelattiin erittäin hyvä jääkiekko- ottelu. Hyvä asia, että päästiin lopussa tasoihin.
– Toinen erä oli ehkä parasta Ilvestä, mitä tällä tällä kaudella on nähty. Ainoa mikä jäi puuttumaan oli maalit, ja ne tietenkin ratkaisee pelin. Mutta tälläisellä määrällä maalintekopaikkoja niitä maaleja alkaa varmasti tulla, kun vain jaksetaan olla kärsivällisiä ja tehdä hommia.
– Harjoituspeleihin voi olla tyytyväinen. Pelattiin nousujohteisesti, ja tämän päivän ottelu oli ehkä pelillisesti kaikista paras, vaikka maalit jäivätkin puuttumaan.
– Juha Järvenpää pelasi pitkän tauon jälkeen erinomaisesti ja antoi meille mahdollisuuden voittaa.
Ässät – Ilves 2-1 vl (1-0, 0-0, 0-1, 0-0, 1-0)
08.28 1-0 Tuomas Pihlman (Colby Cohen, Miko Malkamäki)
55.24 1-1 Tommi Välimaa (Turo Asplund, Michael Keränen)
65.00 2-1 Colby Cohen
Maalivahdit:
Juuso Riksman, Ässät 12+11+8+1=32
Juha Järvenpää, Ilves 6+6+7+4=23
Ilveksen kokoonpano
Sandell-Corso-Ruuttu
Peltola-Kukkonen
Välimaa-Asplund-Keränen
Näppilä-Gysbers
Hölli-Rajala-Veistola
Mäkinen-Pentikäinen
Pesonen-Kangasniemi-Korhonen
Järvenpää (Kolppanen)
Harjoitusotteluiden pistepörssi