Illan kamppailu oli kahden erilaisessa tilanteessa olevan joukkueen kohtaaminen. Ässät taistelee kiivaasti paikasta pudotuspeleissä, kun taas Ilves pelaa tässä vaiheessa enää kunniastaan. Runsaslukuinen porilaisyleisö sai ottelussa hurrattavaa jo aikaisin, kun Ässät karkasi avauserässä kolmen maalin johtoon. Ässät ei johtoasemastaan luopunut koko ottelun aikana, vaan ottelu päättyi lopulta patapaitojen voittoon 6-2.
Ässät määrää tahdin
Ilves sai ensimmäisessä erässä kylmää kyytiä jo ensimmäisen minuutin aikana. Vain 46 sekuntia ehti ottelua kulua, kun Ilves-puolustus yllätettiin seisovilla jaloilla ja Aleksi Saarela karkasi läpiajoon Toni Kallelan syötöstä. Saarela harhautti Henri Kiviahon rystypuolelleen ja nosti kiekon ohi Ilves-vahdin ottelun ensimmäisellä laukauksella kohti maalia. Pudotuspelipaikkaa metsästävä Ässät sai nopeasta johto-osumasta jo valmiiksi latautuneeseen otteluun lisäpontta ja painoi erän ensimmäiset viisi minuuttia raivokkaasti Ilveksen alueelle ja haki lisäosumia hanakkaasti. Ilves joutui omalla alueellaan jahtaamaan peliä ja oli pitkin erää kotijoukkuetta pari askelta perässä. Hyökkäysalueelle ei päästy kuin päätykiekkoja heittäen ja suurimmassa osassa taisteluita Ässät poistui kulmasta kiekon kanssa. Erän puolivälin tienoilla tahti tasaantui hieman ja Ilves sai hieman ottelusta kiinni. Erän ainoa varsinainen Ilveksen maalipaikka osui Tommi Välimaalle Joonas Riekkisen tarjoilusta 14 minuutin pelin jälkeen, mutta Ässien maalia vartioinut Ari Ahonen sai venytettyä mailansa Välimaan laukauksen eteen. Maalipaikan jälkitilanteesta Joonas Riekkinen rikkoi hyökkäysalueella jäähyn arvoisesti ja Ässät pääsi ottelussa toisen kerran ylivoimalle. Ilves kesti ylivoimapyöritystä liki puolitoista minuuttia, mutta lopulta Ässät onnistui toistamiseen. Arttu Ruotsalainen syötti siniviivalle Valtteri Viljaselle, joka laukoi suoraan pystyssä seisovasta kiekosta. Laukaus kieppui erikoisesti ja vahvassa maskissa ollut Henri Kiviaho oli maalillaan mahdollisuuksia vailla. Minuutti maalin jälkeen oli jälleen aika Ässien ylivoiman, tällä kertaa istumaan joutui Veli-Matti Vittasmäki. Ylivoima alkoi heikosti, mutta Ässät osui nopean pystyhyökkäyksen päätteeksi. Arttu Ruotsalainen toi kiekon yli siniviivan ja jätti pelivälineen mukaan nousseelle Juha Kiilholmalle. Hetken harkinnan jälkeen Kiilholma laukoi b-pisteen kaarelta tarkasti taka-alakulmaan eikä Kiviaho voinut laukaukselle mitään. Kiviaho sai vielä erän vielä minuuteilla pari isoa torjuntaa vyölleen, kun Ässien hyökkäys pääsi mielin määrin temmeltämään Ilveksen puolustusalueella. Enempää osumia ei kuitenkaan enää erässä nähty, joten erätauolle mentiin kotijoukkueen tahdittamana 3-0.
Kumpikin osuu kertaalleen
Ässät aloitti toisen erän yhtä energisesti kuin avauseränkin ja iski neljännen täysosumansa kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen. Mikael Saha heitti näyttävän poikkisyötön maalin editse ja Arttu Ruotsalainen nosti takakulmalta kiekon näyttävästi aivan maalin kattoon. Ilves alkoi turhautua tilanteeseen ja hetken näytti, että tunteet saattavat riistäytyä ottelussa nujakoinniksi. Tilanteiden jälkeisiä tönimisiä vakavampia toimenpiteitä ei kuitenkaan nähty, joten tunteet pysyivät aisoissa. Ässät nosti jalkaansa kaasulta selvässä etumatkassa ja Ilves sai ajoittain painostettua Ässiä omalla puolustusalueellaan. Ari Ahonen sai kuitenkin olla maalillaan melko rauhassa, sillä varsinaiset maalipaikat olivat harvassa. Erän puolivälin jälkeen Ilves oli ottelussa hallitsevampi osapuoli ja sai ensi kertaa luotua pidempiä painostusjaksoja ja vaarallisia maalipaikkoja. Neljän maalin ero loi kuitenkin otteluun pienen suvantovaiheen eikä kumpikaan joukkue ollut innokas fyysiseen peliin eikä ottelun intensiteetti ollut järin korkealla tasolla. Ilves sai kuitenkin palkinnon pienestä hallinnastaan kaksi minuuttia ennen toista erätaukoa. Koko illan väsymättä töitä tehnyt neloskenttä sai kunnian Ilveksen avausmaalista. Tommi Välimaa paini irtokiekosta maalin edessä ja sai pelivälineen itselleen. Välimaa löysi tarkalla syötöllä Joonas Riekkisen maalin takanurkalta ja Riekkisellä oli helppo työ viimeistellä osuma käytännössä tyhjään maaliin. Ilveksen maali saatteli joukkueet toiselle erätauolle lukemissa 4-1.
Tylyt loppulukemat
Ilves pelasi kolmannen erän pirteästi eikä suostunut luovuttamaan ottelua yrittämättä loppuun asti. Suurin hyökkäysinto oli Ässiltä jo laantunut ja joukkue keskittyi lähinnä puolustamaan johtoaan ja pyrki iskemään vastahyökkäyksillä Ilveksen jouduttua hyökkäämään rohkeasti lisäosumien toivossa. Kovin intensiteetti oli kuitenkin ottelusta jo kadonnut eikä kummallakaan joukkueella ollut halukkuutta fyysiseen taisteluun. Ilman osumia ei kuitenkaan kolmannessa erässäkään jääty. Ennen erän puoliväliä oli Ässien vuoro osua viidennen kerran. Vastahyökkäyksen jälkitilanteessa Jake Hansen sai kiekon siniviivalla, viritti laukaustaan malttaen odottaa kiekkoa syöksyen blokanneen hyökkääjän ohitse ja laukoi tulisesti alakulmaan maskin takana olleen Kiviahon taakse. Erän puolivälissä oli kuitenkin Ilveksen vuoro kaventaa. Koko ottelun pirteästi esiintynyt Joonas Riekkinen toimi tällä kertaa syöttäjänä Marcus Fageruddille, jonka rannelaukaus yllätti Ari Ahosen b-pisteen kaarelta. Ottelun viimeistä osumaa saatiin odottaa 56 peliminuutille saakka, kun Ässät osui ylivoimapelinsä juuri loputtua. Pat Mullane sai mailansa väliin Valtteri Viljasen siniviivalaukaukseen ja mailan varresta kimmonnut kiekko ohjautui Kiviahon patjojen välistä verkon perukoille. Lopputulokseksi jäi siis kotijoukkueen selvä voitto 6-2.
Ottelun ratkaisut:
Ilves ei toipunut Ässien salama-alusta ja joukkue pääsi otteluun mukaan vasta tilanteen jo käytännössä ratkettua. Ässät sai hyödynnettyä kovan latauksensa ja ottelun merkityksellisyyden edukseen.
Ilveksen parhaat:
Nelosketju oli Ilveksen pirtein ilmestys ja sai myös työstään palkinnon tehopisteiden muodossa. Henri Kiviaho oli kuudesta takaiskusta huolimatta maalillaan varma eikä voinut tehdyille maaleille mitään.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+Ilveksen asenne oli loppuun asti hyvä eikä ylilyönteihin sorruttu
– Ottelun heikko alku
– Avauserässä Ilves jahtasi peliä eikä toipunut takaiskuista missään vaiheessa
Seuraava ottelu:
Ilves palaa tositoimiin tiistaina 8.3. kello 18:30 vieraskentällä, kun Sport isännöi Ilvestä Vaasassa.