IIlves ei onnistunut nappaamaan viikon kolmatta voittoaan lauantai-iltana Porissa. Kotijoukkue Ässät oli vahvempi maalein 4-2. Ilveksen osumat tekivät Jaakko Pellinen ja Joonas Rask
Vauhdikkaan ottelun avauserässä Ilveksellä oli erinomaisia tilaisuuksia päästä johtoasemaan. Parhaan tilaisuuden sai Arto Tukion laukauksen paluukiekkoon päässyt Ville Korhonen. Korhonen ei kuitenkaan tällä kertaa saanut suunnattua laukausta riittävän ylös ja Ässät-maali varjeltui.
Ässistä pelin alussa lähimmäs onnistumista pääsi Aki Uusikartano, jonka laukaus ylivoimalla kilahti tolppaan.
Ottelun ensimmäinen maali syntyi päätöserän viimeisellä minuutilla. Ilvestäkin urallaan edustanut pakkijätti Kristian Kudroc pääsi laukomaan suoraan päädystä tulleesta syötöstä eikä Ilveksen maalia vartioinut Sami Aittokallio pystynyt vahvan maskin takaa koppaamaan laukausta.
Ässät karkaa Santavuoren maaleilla
Toisessa erässä Ässät pääsi rykäisemään eron jo kolmeen maaliin. Pelicansista Poriin siirtynyt hyökkääjä Tuomas Santavuori pisti kiekon kaksi kertaa ohi Aittokallion.
Ensimmäisen osumansa Santavuori viimeisteli ylivoimalla. Santavuori nousi laidasta vahvasti keskelle ja pääsi ampumaan muutamasta metristä kiekon täysin vapaasti maaliin. Toiseen osumaan Santavuori sai mainion poikittaissyötön maalin lähelle ja harhautti Aittokallion pois tilanteesta. Pelikello ehti käydä osumien välillä vain 59 sekuntia.
Kolmannen maalin synnyttyä ajassa 28.04 Ilves vaihtoi maalille Jani Hurmeen. Reilut kaksi minuuttia myöhemmin kiekko oli ensimmäistä kertaa Ässien maalissa. Jaakko Pellinen sai Ville Korhoselta syötön keskialueella ja kolmosketju pääsi ylivoimahyökkäykseen. Kiekkoa tuonut Pellinen päätti ratkaista itse ja pisti kiekon varmasti Eero Kilpeläisen vartioiman maalin ylänurkkaan.
Kavennus ei riitä
Viimeisen erän alkajaisiksi Ilves selvitti toisessa erässä alkaneen Ryan Glennin jäähyn. Toisen osuman Ilves sai värkättyä ajassa 44.24. Nuori Ässien puolustaja Jesse Jyrkkiö lahjoitti kiekon Masi Marjamäelle, joka löysi syötöllään keskeltä Mark Leen. Lee laukoi ja veto muutti maalin edustalla olleesta Joonas Raskista suuntaa painuen Ässien maaliin.
Maali oli Raskille jo kauden kolmas. Onnistumisen myötä kultainen kypärä on seuraavassa Ilveksen pelissä Raskin päässä.
Ässien kuitti tuli nelisen minuuttia myöhemmin. Ottelun viimeiseksi jääneen osuman laukoi Patrick Yetman Ässien ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.
Ilveksen seuraava peli pelataan Hakametsässä tiistaina. Vastaan asettuu Rauman Lukko.