24-vuotias ruotsalaispuolustaja Nils Bäckström saapui Ilvekseen kuukauden mittaisella koesopimuksella elokuun alussa. Ilves on sen jälkeen pelannut kolme miniottelua Rauman Pitsiturnauksessa ja nyt kaksi perättäistä täysimittaista ottelua perättäisinä päivinä.
– Raumalla pelasimme hyvää kiekkoa, mutta eilen ja tänään emme päässeet pelissämme sille tasolle, jota odotamme itseltämme, Alaska-Anchoragen yliopistossa myyntiä ja markkinointia pääaineinaan opiskellut Bäckström kertoo.
Peli Suomessa on hieman erilaista kuin mihin Nils on oppinut aiemmin urallaan Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa. Mies kuitenkin viihtyy ensikokemusten perusteella hyvin täkäläisissä kaukaloissa.
– Täällä on hauskaa pelata! Pelitapa täällä on kuin sekoitus ruotsalaisen ja pohjoisamerikkalaisen pelin eri puolia. Peli on nopeaa ja fyysistä ja se sopii hyvin minulle.
Hyvin luisteleva ja teräviin ja tarkkoihin ensimmäisiin syöttöihin kykenevä ruotsalainen ei koe olevansa pelityyliltään sen enempää hyökkäävä kuin puolustavakaan pelaaja.
– Olen sellainen all-around -puolustaja. Teen kaikkeni joukkueen eteen, jotta vain pärjäisimme. Oli se sitten pelin avaamista, hyökkäyksien tukemista tai vaikka joukkuekaverin puolustamista, niin kaikkeni teen joukkueen eteen.
– Olen vielä hieman tukossa kovasta harjoittelusta, mutta muutaman kevyemmän harjoituksen jälkeen varmasti olen terävämpänä. Kauden mittaankin kuitenkin pitää pystyä pelaamaan väsyneenä, joten sen taakse ei voi mennä, isoja minuutteja Ilveksen takalinjoilla harjoitusotteluissa kerännyt Bäckström pohtii.
Yksi suuri tekijä Nils Bäckströmin saapumisessa Ilvekseen on miehen harjoittelukaveri, aiemmin Ilveksessä pelannut Jonas Andersson, joka on kehunut seuraa.
– Jonas on kertonut minulle pelkästään hyvää Ilveksestä. Hän kertoi, että täällä huolehditaan pelaajista jäällä ja sen ulkopuolella hienosti. Olen todella onnellinen, että pääsin tänne. Varsinkin sen jälkeen kun hän
oli kehunut kaikkea ja kaikkia täällä.