|
Ilveksessä numerolla 21 pelannut pienikokoinen ja huipputaitava Cory Murphy keräsi kahden Ilveksessä pelaamansa kauden aikana lukuisia faneja taitavalla ja tehokkaalla pelitavallaan. Tällä kaudella Zürich Lionsia Sveitsissä edustava Murphy on kärsinyt loukkaantumisista, ja pelejä hänellä on kasassa vasta 11.
Alkujaan Colgaten yliopiston kasvatti saapui syksyllä 2001 Suomeen Espoon Bluesiin menestyksekkään yliopistosarjauran jälkeen. Kahtena viimeisenä yliopistokautena Murphy valittiin NCAA-sarjan ykkös- ja kakkostähdistöihin.
– Valmistuttuani Colgaten yliopistosta agenttini ehdotti Suomeen siirtymistä sarjan kovan tason vuoksi. Hän ajatteli, että siirto Suomeen voisi olla hyvä ratkaisu kannaltani. Ja se osoittautuikin loistopäätökseksi.
Kaksi kautta Espoossa riitti Murphylle, ja kaudelle 2003-04 hän siirtyi Ilveksen riveihin.
– Tahdoin todella jatkaa Suomessa, ja kun Ilves oli kiinnostunut, oli päätös helppo. Olin kuullut paljon hyvää
Ilveksen organisaatiosta ja Tampereen kaupungista.
Ilveksessä Murphy nousi nopeasti uudelle tasolle. Kahden Ilves-kauden aikana hän tehtaili hurjat 79 tehopistettä ja ensimmäisellä kaudella hänet valittiin liigan ykköstähdistöön. Ei siis ihme, että Cory hehkuttaa Ilves-aikaansa.
– Minulla on mahtavia muistoja Ilveksestä. Vaimoni ja minä rakastimme Tampereella asumista. Sain hienoja ystäviä ja sain pelata mahtavien pelaajien kanssa. Koko Tampereella asumisen aikana koko organisaatio kohteli meitä todella hienosti.
Kun kerroin Murphyn vanhan pelikaverin Raimo ”Raipe” Helmisen toimivan nykyisin valmentajana niin Ilveksessä kuin nuorten maajoukkueessakin, ei Cory Murphy ollut yllättynyt.
– Olen varma, että hän pärjää siinä työssä. Olen erittäin onnekas, että sain pelata hänen kanssaan. Yksi hienoimmista muistoistani Ilveksessä on juuri pelaaminen hänen kanssaan.
Ilveksessä vietettyjen kahden vuoden jälkeen uudet haasteet odottivat, ja sveitsiläinen Fribourg-Gottéron kutsui puolustajaa.
– Olin aina halunnut pelata Sveitsissä, ja kun mahdollisuus tuli kohdalle, olin innoissani uudesta haasteesta. Oli haikeaa jättää Ilves, mutta siihen kohtaan oli mahdollisuus päästä näkemään, minkälaista Sveitsissä on.
Toistaiseksi viimeisen kerran Cory Murphy on pelannut SM-liigassa kaudella 2006-07, jolloin hän pelasi ilmiömäisen kauden HIFK:ssa tehden 50 tehopistettä. Samalla kaudella hänet valittiin ylivoimaisesti runkosarjan parhaaksi pelaajaksi sekä toimittajien (Lasse Oksanen -palkinto) että pelaajien äänestyksessä. Kausi huipentui Kanadan paidassa voitettuun maailmanmestaruuteen.
– Siinä kohden kausi Sveitsissä riitti minulle. Tiesin viihtyväni Suomessa, ja se teki paluun Suomeen helpoksi. Valitsin HIFK:n, koska tiesin, että siellä on hyvä organisaatio ja mahdollisuus pelata hyvässä joukkueessa.
Mahtava kausi ei jäänyt huomioimatta myöskään ison veden takana, ja Cory Murphy teki kahden vuoden NHL-sopimuksen Florida Panthersin kanssa. Kaikkiaan kolme kautta NHL:ssä toivat tilille 91 ottelua, joissa syntyi mukavat 36 tehopistettä.
– Oli unelmien täyttymys, kun pääsin kirjoittamaan sopimuksen Florida Panthersin kanssa. Olin unelmoinut aina pelaamisesta NHL:ssä, joten se oli toiveiden täyttymys. Pelaaminen tuntui hyvältä aina siihen asti, kunnes
New Jersey Devilsissä minua pompoteltiin ylös ja alas NHL:n ja farmin välillä.
Paluu Eurooppaan tapahtui pitkälti perheen ehdoilla. Viime kaudelle ajoittunut siirto toi Murphyn takaisin Sveitsiin ja tällä kertaa Zürich Lionsiin.
– Palasin Eurooppaan siksi, etten enää päässyt pelaamaan NHL:ssä. Farmissa pelaaminen oli raskasta etenkin perheelle ja ajattelimme, että paluu Eurooppaan olisi paras vaihtoehto koko perheen kannalta. Valitsimme Sveitsin ja Zürichin, koska kuulimme monia hienoja asioita kaupungista ja seurassa pelaamisesta.
Vaikka useita vuosia onkin kulunut edellisestä Suomen-vierailusta Suomessa, ei Murphy ole unohtanut maatamme eikä vanhoja joukkueitaan.
– Näen, että voisin vielä palata Suomeen jonakin päivänä. Minä ja vaimoni saimme sieltä monia hyviä ystäviä, ja kiekkoilu Suomessa on mahtavaa. Jotkut parhaista pelimuistoistani ovat Suomen-ajaltani. Seuraan edelleen SM-liigan tuloksia ja seuraan erityisesti, kuinka aiemmat seurani ja vanhat pelikaverini pärjäävät.
Haastattelun lopuksi Cory Murphy haluaa lähettää terveisensä Ilveksen kannattajille.
– Haluaisin kertoa Ilveksen kannattajille, että todella arvostan teidän antamaanne tukea. Te teitte pelaamisen Hakametsässä hienoksi ja annoitte minulle hienoja muistoja. Teidän ansiostanne oli aina hienoa pelata kotiotteluissa.