Ilveksen julkaisi tiistaina uuden pelaajasopimuksen. Joukkueeseen liittyy kokenut kanadalaishyökkääjä Dane Byers, 29. Isokokoisen voimahyökkääjä Byersin kanssa solmittiin loppukauden mittainen sopimus, jossa on 10.10. asti kestävä koeaika.
Byers saapui Hakametsän jäähalliin kirjaimellisesti suoraan lentokentältä. Kookas hyökkääjä oli raskaan matkan jälkeen hyvällä tuulella astellessaan heti ensitöikseen median tentattavaksi. Koko uransa tähän asti Pohjois-Amerikassa pelannut Byers odottaa innolla pelaamista Suomessa ja Ilveksessä.
– Tämä on ensimmäinen kertani Suomessa. Vaikuttaa kauniilta maalta. Ajattelin sopimusta allekirjoittaessani, että tämä on hyvä paikka minulle ja perheelleni. Tiedän, että Suomessa ja tässä kaupungissa rakastetaan jääkiekkoa ja odotan tulevaa innolla, kohtelias kanadalainen sanoi.
Ilveksessä pelaa kaksi Byersin entistä joukkuekaveria. Jyri Niemi pelasi hyökkääjän kanssa aikanaan Connecticutin AHL-joukkueessa ja kaudella 2012-13 Byers pelasi Oklahoma City Baronsissa yhdessä toisen voimahyökkääjän Antti Tyrväisen kanssa.
– En itse asiassa puhunut heidän kanssaan siirrostani tänne. Niemen kanssa pelasin aikanaan pari vuotta Hartfordissa ja Antin kanssa AHL:ssä Oklahoman joukkueessa. Antti on kovasti töitä tekevä ja aika lailla samantyylinen pelaaja kuin minä. On mukavaa, että joukkueessa on muutama entuudestaan tuttu kasvo.
Byersilla on urallaan takana 564 ottelua AHL:ssä ja 14 peliä NHL:n puolella. Nyt edessä on ensimmäiset pelit Euroopassa.
– Olisin tietysti halunnut pelata enemmän NHL:ssä, mutta asiat menevät joskus niin kuin ne menevät. NHL on mahtava liiga, enkä vaihtaisi mitään. Kaikkien asioiden pitää osua nappiin, että pääsee NHL:ään. Itse sain pelata muutaman pelin ylhäällä, mutta en koskaan saanut kunnon mahdollisuutta, Byers kertoo hetkistään maailman kovimmassa liigassa.
– Minulla on ollut paljon eurooppalaisia joukkukavereita ja olen nähnyt heidän pelityyliään. En tiedä, onko peli Suomessa esimerkiksi yhtä fyysistä kuin Pohjois-Amerikassa, mutta tiedän että kyseessä on kova sarja.
”Olen valmis tekemään mitä vain voittamisen eteen”
Viime kausi jäi Byersilta loukkaantumisen jälkeen kesken. Olkapäävamma hoidettiin leikkauksella helmikuussa ja nyt hyökkääjä vakuuttaa olevansa täysin valmis pelaamaan.
– Kävin olkapääleikkauksessa viime helmikuussa. Siitä on jo reilut seitsemän kuukautta, ja olen jo täysin kunnossa ja valmis palaamaan jäälle. Ottaa varmasti muutaman pelin, että pääsen taas kunnolla rytmiin, mutta tämä on jo kymmenes kauteni ammattilaisena. Pelaaminen on vähän kuin polkupyörällä ajamista – pitää vain nousta uudestaan satulaan, Byers vakuuttaa.
Ilves hakee Byersista johtajuutta ja kokemusta melko kokemattomaan joukkueeseensa. AHL:ssä useampaankin otteeseen kapteenina toiminut Byers uskoo voivansa auttaa Ilvestä omilla vahvuuksillaan.
– Ensimmäinen ajatukseni on aina voittaminen. Minne tahansa menen, haluan aina voittaa. Oma pelini on aika yksinkertaista: pyrin menemään maalille, toimittamaan sinne kiekkoa, saamaan redoundeja ja sen kaltaisia asioita. Haluan myös aina puolustaa joukkuekavereitani ja olla erittäin luotettava puolustussuuntaan, Byers luonnehtii.
Byers onkin puolustanut Pohjois-Amerikassa urakalla joukkuekavereitaan. Uralla kerätyistä jäähyminuuteista voi päätellä, että hanskat ovat tippuneet useampaankin kertaan. Ilvekseen mies ei ole tullut kuitenkaan vain tappelemaan.
– Olen valmis puolustamaan joukkuekavereitani. Minulla on kuitenkin aina syy, jos tappelen. Varmaan niitä tilanteita tulee täälläkin eteen, mutta haluan pelata myös hyökkäyssuuntaan hyvin ja tehdä, mitä vain voittamisen eteen vaaditaan, voitonjanoinen kanadalainen linjaa.
Ilveksestä ja Suomesta Byers ei vielä paljon tiedä, mutta uskoo edessä olevan kovan haasteen.
– En tiedä vielä hirveästi Ilveksestä tai Liigasta, mutta tiedän tämän olevan hieno sarja ja odotan kovasti pääseväni olemaan osa sitä, leppoisasti esiintyvä voimahyökkääjä päättää.