Viime kaudella reilun parinkymmenen ottelun verran tuntumaa Liigaan ottanut Eero Savilahti, 22, on esiintynyt tällä kaudella entistä valmiimpana pelaajana Ilves-paidassa. Työteliäs hyökkääjä on viime aikoina nostanut profiiliaan entisestään ja saanut hyvien otteidensa myötä myös lisää vastuuta. Tärkeitä maaleja kauden aikana tehneen Savilahden tehot ovat tällä hetkellä 21. 4+3=7.
Ilveksen otteluohjelma on muokkautunut viime aikoina CHL:n takia. Viikot on pidetty taukoa peleistä ja viikonloppuna on tahkottu perättäisinä päivinä.
– Onhan se vähän erilaista. Jotenkin siinä vaan odottaa, odottaa ja odottaa, mutta samalla pitää pystyä pitämään keskittyminen kasassa ja valmistautua hyvin. On se erilaista siihen normaaliin rytmiin verrattuna. Tämä on kuitenkin jo toinen viikko putkeen, kun pelataan tähän tyyliin, Eero miettii.
Pelitauosta huolimatta keskittyminen pitää pystyä pitämään koko ajan kasassa, eikä ajatukset saa harhailla muualla kuin itse tekemisessä. Kuinka hankalaa se on?
– No en nyt tiedä, onko se niin vaikeaa. Meidän tekeminen tuossa on kuitenkin ihan samanlaista kuin niin sanotuilla normaaliviikoilla. Ei olla muutettu mitään sen erikoisemmin. Sitten kun peli tulee, niin se tulee. Ei se itselle ainakaan hirveän vaikeaa ole ollut. Kyllä sen kuitenkin tietää, että kyllä se peli sieltä aikanaan tulee.
Ilveksen tekeminen harjoituksissa onkin näyttänyt hyvältä jo pitkään. Treenit ovat sykkeeltään ja tempoltaan vauhdikkaita, tekemisen meininki on helppo aistia myös kaukalon laidalle. Ja joukkueella on myös hauskaa yhdessä. Savilahti yhtyy tähän näkemykseen.
– Se tekemisen laatu ja henki, mikä meillä on jäällä ja sen ulkopuolella, on ihan huikeata. On se hienoa olla osa tällaista. Mahtava porukka kokonaisuudessaan, Savilahti kehuu.
Tulevina päivinä hyvähenkinen porukka joutuu myös äärimmäisen kovaan fyysiseen testiin, kun edessä on kolme peliä neljään päivään. Miten fysiikka kestää tälläisen repäisyn?
– Sitä vartenhan me on kesä treenattu, Eero naurahtaa.
– Sen näkee sitten, mitä kroppa sanoo, kun ne pelit on pelattu. Voi se olla aika tyhjä, mutta kyllä meillä kaikilla pitäisi olla sen verran kova fyysinen kunto, että pystytään pelaamaan ne kaikki pelit hyvällä tasolla.
Huomenna pelataan kolmen pelin rykäisyn ainoa kotiottelu, kun SaiPa saapuu Ilveksen vieraaksi. Savilahti odottaa vastaan tuttua SaiPaa.
– Varmaan aika samanlainen peli tulossa kuin aikaisemminkin. SaiPa tulee kovaa ja ei anna 60 minuutin aikana yhtään periksi. Työntäyteinen ilta on luvassa.
Työteliäs SaiPa on hankala vastus, mutta minkälaisen Ilveksen Hakametsään saapuvat katsojat huomenna näkevät?
– Viihdyttävän ja taistelevan, vastaa Eero ytimekkäästi.
Selkä ei suoristu
Ilveksen pelit ovat sujuneet pääasiassa hyvin tällä kaudella ja moni pelaaja on nostanut tasoaan. Savilahti on ilman muuta yksi onnistujista. Varsinkin viime aikoina vastuu on lisääntynyt selvästi.
– Koko ajan parempaan suuntaan. Mitä enemmän tulee vastuuta, sitä paremmin pysyy rytmissä ja pelissä kiinni. Uskaltaa tehdä niitä omia juttuja, joita teki jo nuorempanakin. Uskaltaa haastaa ja pitää kiekkoa vähän enemmän. On niiden seurauksena muutama onnistuminenkin tullut, mutta enemmänkin niitä voisi tulla. Paikkojakin olisi ollut. Viimeistely kun olisi timanttia, niin pystyisi tekemään enemmän tuhoa, Eero heittää.
Savilahden peli on näyttänyt tällä kaudella entistä kokonaisvaltaisemmalta. Monipuolinen hyökkääjä näkee, että nimenomaan kokonaispaketti on mennyt eteenpäin.
– Kai se on se kokonaisuus. Ne niin sanotut heikot osa-alueet ovat parantuneet, ja se tarkoittaa sitä, että kaikki muukin helpottuu samalla. Nopeutta on tullut lisää ja vähän massaakin. On tullut sillain vähän äijemmäksi.
– Nyt on jotenkin helpompi pelata. On muutama peli takana ja tietää jo vähän, mitä sarjaa tämä on ja mitä täällä pystyy tekemään. Ei se kuitenkaan niin erikoista ole.
Ilveksen pelejä on leimannut kova taistelu alusta loppuun. Pelaajien selkä ei suoristu missään vaiheessa. Ysi malliesimerkki kovasta työnteosta on juuri Eero Savilahti.
– Kai se tuolta A:n vuosilta on tullut selkärankaan. Siellä oli johtavassa roolissa ja piti painaa aina loppuun asti, että muutkin painavat. Siitä se on varmaan jäänyt. Ja kyllä sen tiedostaa, että jos täällä vetää selän suoraksi, niin se oma äijä on heti jossain vapaana tekemässä tuhoa. Ei täällä paljon selkää ehdi nostelemaan.
Savilahti on tällä kaudella päässyt muutamaan otteeseen huudattamaan Ilves-kannattajia näyttävillä ja tärkeillä maaleilla. Miltä tuntuu räjäyttää äänekäs katsomo huutoon?
– Onhan se ihan huikeata. Viime vuonna katsomossa oli jo hyvä meininki, tänä vuonna ehkä vielä parempi. Varsinkin kun on tasainen peli, väännetään tiukasti ja molemmat joukkueet haluavat voittaa. Siinä kohtaa kun oma fanikatsomo alkaa meuhkata, niin alkaa pikku hiljaa kääntyä aina momentum meille. Tai ainakin kentällä se tuntuu siltä. On pelejä, joissa on tultu takaa ohitse, ja niissä kannustuksesta on ollut paljon apua. Mitä enemmän on ääntä, sitä hienompaa on pelata, hyväntuulinen hyökkääjä kiittelee.