Ilves kärsi perjantaina Tapparan vieraana puhtaan 5-0-tappion. Ottelu toisti tältä kaudelta valitettavan tuttua kaavaa: Ilves loi tukun maalipaikkoja, mutta vastustaja teki maalit.
Tapparalla salama-alku
Ottelu alkoi Ilveksen kannalta synkimmällä mahdollisella tavalla. Ilveksen puolustuspäädyn aloituksen jälkeen Konsta Mäkinen menetti kypäränsä ja joutui sääntöjen mukaisesti lähtemään vaihtoon. Jan-Mikael Järvinen riensi kiekon kanssa Ilves-maalin taakse ja kaksi alinta Ilves-pelaajaa kiirehtivät Järvisen perään. Kaksi Tappara-pelaajaa oli kuitenkin unohtunut keskenään maalin eteen. Jani Lajunen sai syötön Järviseltä ja jatkoi Kristian Kuuselalle, joka laukoi helpon 1-0-maalin. Ottelua oli pelattu vain 28 sekuntia.
IlvesTeko-otteluista tuttuun tapaan kentälle alkoi kotijoukkueen ensimmäisen maalin merkiksi lentää katsomosta hirvittävä määrä pehmoleluja hyväntekeväisyyteen, ja otteluun tuli vartin tauko.
Ilves pääsi peliin hiljalleen sisään. Seitsemännellä minuutilla Tappara-vahti Tomi Karhunen haki syöttöä maalinsa takana laitaa pitkin, mutta Joonas Vihko katkaisi syötön ja jatkoi kiekon maalin eteen Ville Meskaselle. Meskasen laukaus suuntautui kuitenkin päin Karhusta.
Pari minuuttia myöhemmin Marcus Fagerudd katkoi Tapparan hyökkäykseenlähdön, Vihko jatkoi kiekon sivuun Meskaselle ja tämä edelleen Eero Savilahdelle, mutta Karhunen onnistui pysäyttämään lähilaukauksen.
Seuraavassa vaihdossa Tappara iski yllättävän 2-0-maalin. Pekka Saravo toi kiekon Ilveksen puolustusalueelle, syötti viereen Manu Honkaselle ja tämän rannelaukaus yllätti Toivosen.
Alkuerän koomaillut Blake Kessel esitti parempaa puoltaan 17 peliminuutin paikkeilla. Kessel kiemurteli Tappara-alueelle ja pääsi laukomaan kahdesti, mutta Karhunen ei ollut yllätettävissä.
Ensimmäinen erä meni Tapparan nimiin 2-0, vaikka Karhuselle kirjattiin 11 torjuntaa ja Toivoselle vain viisi.
Toinen erä ensimmäisen kopio, päätöserä pelailua
Ei alkanut toinenkaan erä Ilvekseltä mairittelevasti. Erää oli pelattu tällä kertaa vain 16 sekuntia, kun Kuusela harhautteli läpi Ilves-puolustuksen ja antoi rystysyötön maalin kulmalle Järviselle. Tämä sujautti kiekon Toivosen kautta maaliin ja lukemat 3-0:aan.
Kaksi minuuttia myöhemmin Jere Karjalainen purjehti laidalta maalille, jätti Aleksi Mäkelän varjoonsa ja livautti kiekon Toivosen längistä sisään. Ottelu oli täten 4-0 ja päävalmentaja Kari Heikkilä komensi Ilves-maalille Toivosen tilalle Henri Kiviahon.
Ilves loi toisessa erässä edelleen kyllä maalintekotilaisuuksia. Ilveksellä oli vastahyökkäyksiä, pyörityksiä ja jopa avopaikkoja, mutta mutta maalinteko oli edelleen yhtä tervanjuontia. Toisen erän maalivahtien torjunnat menivätkin entistäkin selvemmin Tapparalle (18-5). Päätöserään siirryttiin Tapparan 4-0-johtolukemista.
Kolmas olikin enää pelailua, jonka lomassa Tappara teki yhden ylivoimamaalin. Jukka Peltola nosti Ilveksen alivoimaneliön keskeltä 5-0, kun 54. peliminuutti oli meneillään.
Ottelun ratkaisut:
Tapparalla oli tehohetkensä ensimmäisen ja toisen erän alussa. Kun Ilves löi päätä Karhuseen, ei voittajasta ollut pitkään aikaan epäselvyyttä.
Ilveksen plussat ja miinukset:
+ Maalipaikkoja oli runsaasti tehdä tarvittavat maalit
+ Kaksi ensimmäistä erää Ilves jaksoi hyökätä
– Järkyttävä määrä puolustuspään virheitä
– Viimeistely ei onnistu hyvistäkään tekopaikoista
Ilveksen parhaat:
Ajassa 22.32 Hannu Toivosen tilalle tullut Henri Kiviaho torjui erinomaisesti. Kiviaho joutui antautumaan vain kerran.
Erikoista:
Ottelussa tuomittiin harvinaisen vähän jäähyjä: Ilvekselle tuomittiin kaksi kahden minuutin rangaistusta, Tapparalle yksi.
Seuraava ottelu:
Ilveksellä on mahdollisuus kuitata perjantainen paikallispelitappio heti huomenna, kun se isännöi Tapparaa kello 17.00 alkaen.