Tehottomuudesta viime kierroksilla kärsinyt Ilves koittaa saada maalihanansa auki lauantaina, kun hyvän alkukauden pelannut HPK saapuu vierailulle Hakametsään. Lisämielenkiintoa otteluun tuo Ilveksen tuore maalivahtihankinta Miika Wiikman, joka saattaa debytoida uuden kotiyleisönsä edessä jo tässä kamppailussa.
Edelliset kohtaamiset
Joukkueet ovat ottaneet tällä kaudella jo kahdesti mittaa toisistaan. Liigan avausviikolla HPK kukisti kotonaan Ilveksen lukemin 4-2 hankkiuduttuaan jo avauserässä kahden maalin karkumatkalle. Ottelun puolivälissä petolaumakin sai kiinni pelijuonesta ja esiintyi etenkin kolmannessa erässä ilmeellä, joka enteili hyvää seuraavan viikon kotiotteluihin.
Lokakuun alussa iskettiin yhteen Hakametsässä, jossa nähtiin yksi kuluvan vuosituhannen huikeimmista Ilves-eristä tupsukorvien takoessa pelin viimeisen 20-minuuttisen aikana hurjat kuusi maalia ritaripaitojen verkkoon. Vielä kahden erän jälkeen tulostaululla loistivat lukemat 0-2, mutta päätöserässä Ilves vyöryi hyökyaallon lailla Kerhon yli. Lopulta numeroihin 6-4 päättyneessä ottelussa petolauman maalareina toimivat Joonas Rask kahdesti, Toni Rajala, Jesse Niinimäki, Antti Bruun ja Mark Lee.
Mielenkiintoista
* Ilves on jäänyt neljässä viime ottelussaan vain yhteen tehtyyn maaliin. Näistä kolmessa viimeisimmässä joukkueen ainokaisen on joko tehnyt tai syöttänyt kultakypärä Jesse Niinimäki.
* Maalijuhlia ei ole viime kierroksilla viettänyt HPK:kaan, sillä joukkue jäi TPS:n vieraana kahteen ja Ässien isäntänä yhteen osumaan. Molemmissa kamppailuissa Kerho venyi kuitenkin pisteille taivuttuaan Turussa voittomaalikisassa ja Ässiä vastaan jatkoajalla.
* HPK on pelannut nyt neljä ottelua peräkkäin ilman kolmen pisteen voittoa. Ilveksen vastaava putki on jo kahdeksan kamppailun mittainen.
* Ilveksen tuore maalivahtivahvistus Miika Wiikman oli yksi HPK:n suurimmista playoff-sankareista ritaripaitojen voittaessa historian ainoan Suomen mestaruutensa keväällä 2006.
Kuumat pelaajat
Marraskuun maaottelutauon jälkeen Ilves-hyökkäyksen tehoista lähes yksin vastannut Jesse Niinimäki veivasi torstain tappiopelissä Kärppiä vastaan joukkueen ainoan osuman tyylikkäästi alivoimalla läpiajon päätteeksi. Jessen ketjukaveri Masi Marjamäki esiintyi energisesti kahdessa ensimmäisessä erässä, mutta hänen taistelunsa päättyi suihkukomennukseen Kärppien Kamil Krepsin loukkaannuttua epäonnisesti porilaislaiturin kovan taklauksen seurauksena. Sami Aittokallio esitti päätöserän yhtä kömmähdystään lukuun ottamatta erinomaisia otteita Ilveksen maalin suulla. Hän saa nyt Miika Wiikmanista haastajan kilpailussa joukkueen ykköstorjujan paikasta.
Vahva HPK-laituri Janne Kolehmainen on ritaripaitojen viidessä viime ottelussa kerännyt yhteensä neljä tehopistettä. Juuso Puustinen, Ilves-taustainen Antti Roppo ja latvialainen Armands Berzins ovat näissä kamppailuissa tehneet kaksi maalia mieheen. Kultakypärä Ville Viitaluoma pelaa erinomaista kautta ja on liigan pistepörssissä seitsemäntenä lukemilla 5+22=27. Kerhon tehokkaimmat puolustajat ovat olleet Jukka Laamanen viidellätoista ja Mathias Porseland kolmellatoista tehopisteellään. Maalivahti Teemu Lassilan torjuntaprosentti on komea 91,39.
Sanottua
”Eilinen Kärpät-peli hävittiin luokattomaan ylivoimapelaamiseen. Sitä on tänään harjoiteltu, ja toivottavasti sekin alkaa kulkea. Kerho on pelannut hyvää kautta. Se on sikälikin haasteellinen vastustaja, että siellä systeemit saattavat vaihtua pelien välillä paljonkin, eikä ikinä tiedä mitä sieltä tulee. Jos Lassila on maalilla, on siellä erittäin kova veskari vastassa.”
– Masi Marjamäki, Ilves
”Ihan viime aikoina tuli muutama huonompi matsi Lukossa ja peliaika väheni, mutta alkukausi meni kohtuullisen hyvin. Päivä kerrallaan lähdetään ja koitetaan vakiinnuttaa paikkaa, päästä kunnon pelirytmiin ja sitä kautta hyvään torjuntavireeseen.”
– Miika Wiikman, Ilves
Odotettavissa
Ilveksen esitys Kärppiä vastaan oli tasaviisikoin erittäin hyvä lähes kaikilla muilla osa-alueilla, paitsi pelien voittamisen kannalta tärkeimmällä, eli maalinteossa. Joukkuetta vaivannee lievä henkinen väsymys, joka näkyy terävyyden ja huolellisuuden puutteena ratkaisutilanteissa. Liike ja työnteko ovat säilyneet läpi kauden erinomaisella tasolla, minkä voidaan luottaa toimivan takeena sille, että tehotkin löytyvät uudelleen. Mikäli joukkue luistelee Kerhoa vastaan yhtä väkevästi kuin Kärppien isäntänä ja löytää otteisiinsa vielä ripauksen tarkkuutta maalin edustalla, on paluu voittokantaan lähellä lauantaina.
Kahden luisteluvoimaisen joukkueen kohtaamisesta on lupa odottaa vauhdikasta ja tilannerikasta kamppailua, jossa tunteetkin saattavat lämmetä. Viime otteluissa kiekko on suorastaan vältellyt pomppimista Ilveksen eduksi, joten nyt olisi korkea aika onnenkin olla edes hieman myötä. Yksikin onnistuminen ottelun alkuhetkillä saattaisi vapauttaa nuoren Ilves-joukkueen peliä ratkasevalla tavalla. Onni on kuitenkin jääkiekkoilussa ansaittava kovalla työllä, jota lauantainakin takuulla nähdään taistelevan kotijoukkueen esittämänä.