Ilveksen vieraspeli Helsingissä IFK:n vieraana sujui kehnosti. Kotijoukkue voitti selkein lukemin 6-1 (2-0, 4-0, 0-1) ja päätti tupsukorvien kahden ottelun voittoisan putken. Kai Kantola teki Ilveksen ainoan alivoimalla.
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves esiintyi avauserässä hyvin. Se sai luotua omia paikkoja tarpeeksi, mutta viimeistely uupui. Molemmat joukkueet pääsivät kaksi kertaa pelaamaan ylivoimaa. HIFK iski kahdesti Ville Peltosen ja Lennart Petrellin toimesta – tosin ottelun avausmaali syntyi kaksi sekuntia rangaistuksen päätyttyä, mutta ylivoimapelin seurauksena. Kummassakin maalissa Ville Kolppanen Ilveksen maalilla torjui ensimmäiset yritykset, mutta vastustaja pääsi rokottamaan irtokiekoista maalin edustalta. Ilveksen ensimmäinen ylivoima tuotti kaksi maukasta tekopaikkaa, mutta Arto Tukio ei pystynyt kummallakaan kertaa ohittamaan IFK-vahti Mika Norjaa.
Toinen erä oli ilvesläisittäin sysimusta. Kotijoukkue ratkaisi ottelun hyvissä ajoin. Petrellin illan toinen syntyi tuttuun tapaan ylivoimalla, ja peli oli käytännössä ohitse. Mikko Jokela, Petrell illan kolmannellaan ja Eero Somervuori olivat erän loput maalintekijät. Tehokkaan ylivoimapelin lisäksi Ilves auttoi IFK:ta kahdesti menettämällä omalla alueellaan kiekon ja yhtä maalia edelsi selkeä tuomarivirhe. Ilveksen oma hyökkäyspeli oli lähes olematonta. Paras paikka syntyi Lassi Kokkalalle, joka pääsi hyökkäysalueella syntyneeseen läpiajoon 3-0 -tilanteessa.
Kolmas erä ottelusta oli vain muodollisuus. Ilves pääsi erän alussa pelaamaan reilun minuutin ajan kahden miehen ylivoimaa, mutta ilman todellisia tekopaikkoja. Lopulta Kai Kantola rikkoi tamperelaisten kuparisen, kun hän viimeisteli läpiajonsa tyylikkäästi maalin oikeaan yläkulmaan – osuma syntyi alivoimalla ja maaliin syötön antoi Ville Korhonen.
OTTELUN RATKAISU:
Erikoistilanteet. HIFK oli avauserän molemmilla ylivoimillaan vahvempi kuin Ilves omilla vastaavillaan, ja jatkoi tehokasta menoaan iskemällä myös kolmannen ja ratkaisevan maalin Ilves-rangaistuksen aikana.
ILVEKSEN PARHAAT:
Murskatappiosta huolimatta Ilveksen maalilla kaksi erää torjunut Ville Kolppanen oli joukkueensa parhaimmistoa. Kolppasen puolesta harmittaa synkäksi muodostunut torjuntaprosentti, sillä se ei kerro täyttä totuutta miehen esiintymisestä. Kolmanteen erään Ilveksen maalille luisteli Miika Wiikman.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
– Todella heikko erikoistilannepelaaminen, vaikka Kantola tekikin maalinsa alivoimalla.
– Oman alueen virheet ja kiekonmenetykset, jotka kostautuivat ottelun ratkaisuhetkillä.
– Lukemat repesivät liian helposti ja aikaisin.
ERIKOISTA:
Ilveksen viimeisin voitto HIFK:n vieraana on kaudelta 2008-09 (24.1.2009, lukemat 4-6). Tämän jälkeen Ilves on saanut vain yhden pisteen ja maaliero on IFK:n hyväksi käsittämätön 40-7!
SEURAAVA OTTELU:
Ilveksen seuraava taisto on ensi viikon torstaina. Tamperelaisten vieraaksi Hakametsään saapuu Helsingin Jokerit. Ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18.30.