SaiPa ei päästänyt Ilvestä kotonaan pisteille tiistai-illan kamppailussa. Kotijoukkue piti vieraansa nollilla ja korjasi voiton maalein 3-0.
Avauserässä Ilvekselle tuomittiin peräti neljä kahden minuutin rangaistusta. Erän puolivälissä joukkue joutui taistelemaan yli minuutin kahden miehen alivoimalla, mutta Vesa Toskalan johdolla takaiskuilta vältyttiin.
Toisessa erässä SaiPan hallinta jatkui, vaikka Ilves saikin jäähymääränsä tiputettua yhteen. Toskala piti vahvoilla otteillaan Ilveksen mukana pelissä.
Erän vakuuttavimman kopin Toskala nappasi, kun SaiPa pääsi hyökkäämään kolmella yhtä vastaan. Toskala pysyi poikittaisliikkeessä hyvin mukana ja nappasi Jere Pullin yrityksen hanskaansa.
SaiPa karkaa päätöserässä
Ottelun avausmaalia pääsi juhlimaan SaiPa kolmannen erän alussa. Roberts Jekimovs nousi oikealta laidalta päätyviivan taakse ja syötti maalin kulmalle Elmeri Kaksoselle. Kaksonen ei saanut kiekkoa maaliin asti, mutta korkealle pompanneeseen paluukiekkoon ehti ensimmäisenä Anssi Löfman, joka vei kotijoukkueen johtoon ajassa 41.53.
Ilveksellä oli tasoituspaikka, kun erää oli pelattu vajaat viisi minuuttia. Mark Leen laukoma kiekko pomppasi Jere Myllyniemestä ylös, mutta maalille tulleet Ilves-hyökkääjät eivät osuneet pelivälineeseen.
SaiPa karkasi kahden maalin karkumatkalle ajassa 47.13. Ryan Glennin istuessa jäähyllä Per Savilahti-Nagander pääsi nousemaan viivasta ja toimitti rannelaukauksen ohi Toskalan Ilves-maalin yläkulmaan.
Erän puolivälissä Mark Leellä oli kahdesti mahdollisuus tuoda Ilves maalin päähän. Ensin Toni Rajala pelasi Leelle paikan muutamaan metriin, mutta sentteri ampui ohi. Hetkeä myöhemmin Rajala toimitti kiekon maaliln eteen, mutta SaiPa-vahti Jere Myllyniemi ehti harhautukseen patjoineen väliin.
Flinck sinetöi SaiPa-voiton
Ottelun lopullisen ratkaisun SaiPa iski 3.26 ennen ottelun loppua. Ilves haki kavennusta vahvalla painostuksella, mutta SaiPa karkasi ylivoimahyökkäykseen kolmella yhtä vastaan. Juuso Kaijomaa tarjoili ja Markku Flinck pääsi iskemään 3-0 –osuman.
Ilvekselle tappio oli neljäs peräkkäin SM-liigassa. Näistä neljästä pelistä taskuun on jäänyt ainoastaan yksi piste Rauman ottelusta. Huolestuttavinta tappioissa on se, että joukkue on jäänyt maaleitta kahdessa edellisessä ottelussa.
Ilves yrittää kurssin kääntämistä perjantaina kotiottelussa, johon vastaan asettuu Jokerit. Ottelu alkaa Hakametsän hallissa 18.30.