Ilveksen viikon avauspeli päättyi hyvästä yrityksestä huolimatta kitkerään 2-1-tappioon KalPalle. Pelit jatkuvat viikonloppuna tuplapeleillä JYPiä vastaan.
Haapasen niittaa komean hyökkäyksen päätteeksi
Ilves aloitti Kuopion pelin mallikkaasti. Juhani Tammisen johtama kentällinen pelasi erittäin vahvan vaihdon reilun minuutin pelin jälkeen KalPan päädyssä. Tammisen punnertamisen jälkeen viime pelissä pitkästä aikaa maalinteossa onnistunut Julius Valtonen pääsi yrittämään maalintekoa, mutta Denis Godla KalPan maalilla kesti. Ilves hallitsi muutenkin pelin alkuminuutteja ja reilun viiden minuutin pelin jälkeen petolauma onnistui maalinteossa. Olli Vainio antoi avauksen keskelle Joona Koppaselle, joka levitti pelin laitaan Juho Liuksialalle. Liuksialan tarkka syöttö löysi maalin kulmalta Topias Haapasen, joka vei kauden ensimmäisellä ja uransa toisella liigamaalilla Ilveksen 0-1-johtoon ajassa 5.28.
Haapasen maalin jälkeen Arttu Ruotsalainen vapautti Ville Meskasen tekopaikkaan, mutta kultakypärän laukaus pysähtyi Godlaan. Pirteällä ilmeellä avauserässä liikkunut Ilves pääsi erässä myös pariin kertaan ylivoimalle, mutta tamperelaisten pakkopeli jäi vaisuksi. KalPa sai oman mahdollisuutensa ylivoimaan, kun Teemu Lepaus lähti kiinnipitämisjäähylle ajassa 16.55. Kuopiolaiset saivat pelin pyörimään kohtalaisesti, mutta ylivoima tyssäsi ajassa 18.17 Janne Tavin hyökkäyspään jäähyyn. Tasavajaalla pelatessa KalPan Mathew Maione pääsi tekopaikkaan, mutta erässä neljä kertaa torjunut Riku Helenius pelasi varmasti. Lepauksen jäähyn päätyttyä Ilves pääsi pelaamaan vielä erän lopun ylivoimalla. Lisäosumia erässä ei kuitenkaan nähty ja tauolle lähdettiin Ilveksen maalin johdossa.
Ilves tuhlaa, KalPa osuu
Ilves jatkoi toisen erän alussa painostusta ja KalPan Kai Kantola lähti ajassa 21.30 jäähylle koukittuaan Eemeli Suomen kumoon. Ylivoimalla paras paikka tuli KalPan huolimattoman purkukiekon jälkeen Ville Meskaselle, jonka laukaus viuhui kuitenkin yli maalin. Ylivoiman jälkeen Teemu Rautiainen pääsi yrittämään, mutta Godla kesti. Meskasen ja Suomen väkevä nousu maalille loi seuraavan tilanteen, mutta siitäkään ei pientä painikilpailua kummallisempaa syntynyt. KalPa pääsi ylivoimalle ajassa 26.46, kun Valtteri Viljanen lähti kiinnipitämisjäähylle. KalPa ei Ilveksen tapaan ylivoimaansa tuhlannut, vaan Janne Tavi pääsi pistämään maalin edustalle pyörimään jääneen irtokiekon verkkoon ajassa 27.24.
KalPan tasoituksen jälkeen Ilveksellä oli jälleen omat paikkansa, mutta tehottomuus vaivasi niin Joona Koppasen, Arttu Ruotsalaisen kuin Teemu Lepauksenkin yrityksiä. KalPa puolestaan käytti oman paikkansa tehokkaasti, kun täysin vapaaksi maalin edustalle unohdettu Tommi Jokinen vei kotijoukkueen 2-1-johtoon ajassa 34.30. KalPa sai johtomaalista uskoa tekemiseensä ja hallitsi erän loppua, mutta lisäosumia se ei onnistunut tekemään. Ilveksen paras paikka erän loppuviikolla tuli Otto Koivulan esityön jälkeen Juhani Tammiselle. Tammisen yritys ajautui kuitenkin liian lähelle maalia ja Denis Godlan patja piti KalPan maalin johdossa.
KalPa vie voiton
Ilves sai läpi ottelun hyviä kiekonriistoja hyökkäyspäässä ja se vei paineen myös kolmannessa erässä KalPan päätyyn. Kolmannessa erässä kiekko oli lähes koko ajan Ilveksellä ja ensimmäisen vartin aikana Ilves-maalivahti Riku Helenius joutui vain kertaalleen torjuntatöihin. KalPa puolusti kuitenkin oman alueensa keskustaa kohtalaisen tiiviisti ja Ilveksellä oli vaikeuksia päästä parhaalle maalintekosektorille. Arttu Ruotsalainen pääsi kertaalleen nousemaan kunniakujaa maalille asti, mutta ratkaisu jäi vaisuksi ja ottelussa 27 kertaa torjunut Denis Godla selvitti tilanteen.
Kolmannen erän ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin ajassa 56.19, kun Jarkko Parikka sai kampitusjäähyn. Ilves-puolustaja loukkasi samassa tilanteessa itseään ikävän näköisesti. Ilves otti alivoimalla riskejä, jotka avasivat KalPalle useammankin maalipaikan. Lähimpänä kävi tolppaan ampunut Mathew Maione ja muut paikat selvitti Riku Helenius. KalPa onnistui pelaamaan hyvin aikaa erän lopussa ja Ilves sai otettua maalivahdin pois vasta minuutti ennen loppua. KalPan Juuso Riikola kampitti vielä 20 sekuntia ennen loppua Ville Meskasen kumoon, mutta Ilves ei saanut mitään valmiiksi aikaiseksi loppusekunneilla ja KalPa vei lopulta 2-1-voiton.
Ottelun ratkaisut:
Ilves pelasi tasakentällisin hyvin, mutta erikoistilanteet jättivät toivomisen varaa. Etenkin ottelun alkupuolella olisi pitänyt pystyä tehoilemaan ylivoimalla. Tehottomuus vaivasi muutenkin tamperelaisia. KalPa puolestaan sai tehdä 2-1-voittomaaliksi jääneen osuman aivan liian helposti.
Ilveksen parhaat:
Topias Haapanen oli aktiivisella pelipäällä. Teemu Lepaus väänsi, käänsi ja riisti hyvin vaihdosta toiseen. Ville Meskanen oli koko ajan vaarallinen, vaikka tehot jäivätkin tänään puuttumaan.