Kotijoukkue Blues hallitsi ottelun tapahtumia ajoittain selvästi, mutta Ilves nousi kahden maalin takaa taisteluun mukaan. Lopulta isännät iskivät päätöserässä voittomaalin ja kuittasivat kolme pistettä lukemin 4-3 (3-1, 0-2, 1-0).
OTTELUN KULKU:
Ilveksen kannalta kamppailu alkoi irvokkaasti, sillä reilun minuutin jälkeen rännikiekko pomppasi kuin tarjottimelle maalin eteen Niko Niemiselle, joka sai siirtää kotijoukkueen 1-0 -johtoon Ilves-vahti Anders Lindbäckin ollessa pysäyttämässä pelivälinettä maalin takana. Kymmenen minuuttia myöhemmin Ilves nousi tasoihin Michael Keräsen maalilla. Max Talbot antoi laidasta terävän syötön keskelle ja Keräsen rannelaukaus sujahti ohi Bluesin maalia vartioineen Juuso Riksmanin. Maalin jälkeiset vaihdot ovat olleet Ilvekselle vaikeita – niin nytkin. Matias Sointu joutui rangaistusaitioon ja Tommi Huhtala rokotti ylivoimalla kasvattajaseuraansa helpohkolla maalilla. Vain minuuttia myöhemmin Juuso Ikonen ryösti kiekon omalla sinisellään ja viimeisteli läpiajosta ensimmäisen erän päätöslukemiksi 3-1.
Ottelun puolivälin jälkeen Ilves sai aikaiseksi yhden harvoista pitkistä hyökkäyksistään. Kai Kantola pelasi hienon vaihdon ja väänsi laidan vieressä pariin otteeseen tuloksekkaasti. Lopulta mies antoi maalin takatolpalle kääntösyötön ja tilanteeseen oikeaoppisesti
lapa jäässä liukunut Matias Sointu kavensi lukemiksi 3-2. Tämän jälkeen Ilvekselle tuomittiin lyhyessä ajassa kolme rangaistusta ja kotijoukkueelle tarjottiin mahdollisuutta karata kahden maalin karkumatkalle, mutta Ilves taisteli 5-3 -alivoimansa hienosti Lindbäckin johdolla ja lopulta Maxime Talbot päätti alivoimalla tulleen ylivoimahyökkäyksen millintarkkaan laukaukseen tasoittaen ottelun 3-3:een.
Kolmannessa erässä molemmat joukkueet saivat yhdet kaksiminuuttiset ja peli tasaantui. Ajassa 48.51 syntyi ottelun voittomaali. Blues voitti hyökkäyspään aloituksen, Henri Laurila toimitti kiekon maalia kohti ja Nieminen oli mailansa kanssa välissä ohjaten kiekon ohi voimattoman Lindbäckin. Ilves sai vielä omat paikkansa tasoittaa ottelun, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta maalia ei saatu aikaiseksi ja näin kotijoukkue nappasi täydet kolme pistettä.
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Blues oli selvästi parempi kaksi erää. Riksmanille kirjattiin 40 minuutin aikana vain 11 torjuntaa, kun taas Lindäck Ilves-maalilla
oli ehtinyt hikoilla peräti 33 laukauksen eteen. Raimo Helminen otti aikalisän ottelun puolivälin tienoilla ja tämän jälken Ilves ryhdistäytyi ja tekikin kaksi maalia, vaikka joutui tappamaan rangaistuksia. Mitä rikkonaisemmaksi ottelu meni, sitä paremmin tamperelaiset pääsivät peliin mukaan. Kokonaisuudessaan Blues ansaitsi voittonsa, vaikka Ilves paransi otteitaan ottelun edetessä.
ILVEKSEN PARHAAT:
Vierasjoukkueen paras pelaaja seisoi tolppien välissä. Vaikka Huhtalan maali menikin helpohkosti sisään, Lindbäck piti torjunnoillaan
Ilveksen mukana pelissä ja tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden taistella pisteistä. Kai Kantola (0+1) jaksoi uurastaa tuttuun tapaansa, voitti useita laitavääntöjä ja oli hyvällä pelipäällä. Myös Max Talbot (1+1) esiintyi edukseen ja alivoimalla tehty tasoitusmaali oli ammattimiehen käsialaa.
ERIKOISTA:
Viime kaudella Ilves voitti kaikki keskinäiset neljä ottelua joko jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. Tälläkin kaudella joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tiukkoja, sillä molemmat kamppailut ovat päättyneet kotijoukkueen 4-3 -voittoon.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves kohtaa heti torstaina Turun Palloseuran. TPS on saanut useita kovia vahvistuksia NHL-työsulun ansiosta, joten Hakametsässä
nähdään kello 18.30 alkaen nimekkäitä vieraita.