HPK oli jo ottamassa täydet kolme pistettä kotikaukalossaan, mutta Ilves nousi tasoihin Jyrki Jokipakan maalilla 11 sekuntia ennen päätössummeria. Kerho oli kuitenkin voittomaalikilpailussa tarkempi ja voitti ottelun lukemin 5-4 (2-1, 1-1, 1-2, 0-0).
Kotijoukkue sai otteluun unelma-alun. Jo 35 sekunnin pelin jälkeen verkko heilahti ensimmäisen kerran Miika Wiikmanin selän takana. Marko Luomala pääsi tälläämään ilman minkäänlaista häirintää parhaalta tekopaikalta suoraan Janne Laakkosen syötöstä kiekon ylänurkkaan.
Ilveksen vastaus syntyi kuitenkin tasan kaksi minuuttia myöhemmin ylivoimalla. Matias Myttynen pelasi kiekon siniviivalle Jyrki Jokipakalle, joka ampui maalille ja illan pelissä kultaista kypärää kantanut Toni Rajala oli valppaana – kiekko nopeasti haltuun HPK-vahti Mika Järvisen nenän edestä ja limppu tyhjiin.
Ilves pääsi erässä vielä kertaalleen kokeilemaan ylivoimatehoaan ennen erän puoliväliä. Ylivoimaisesti herkullisin paikka siunautui Myttyselle, joka pääsi Ryan Glennin laukauksen jälkeen yrittämään lyödä kiekkoa takatolpalta tyhjään maaliin, mutta pomppiva kiekko päätyi lopulta vain tolppaan.
Ilves pelasi vajaamiehisenä taistelevaa kiekkoa ja saikin luotua hyvää mylläkkää hyökkäyspäätyyn. Ote kuitenkin päättyi Matias Soinnun ottamaan kaksiminuuttiseen. Ilves oli selvittämässä alivoiman tyylikkäästi, kunnes sekuntia ennen rangaistuksen päättymistä HPK:n Alex Leavitt pääsi napauttamaan kiekon reppuun ajassa 14.07. Tilannetta edelsi pieni hässäkkä maalin kulmalla, eikä Ilves-pelaajien maltti riittänyt siirtää kiekkoa turvallisemmille vesille maalin taakse tai kulmaan ja tämä kostautui. Isäntien johto-osuman jälkeen Ilveksen kiekollinen peli lopahti ja HPK sai pientä hallintaa, mutta muuten erän loppu oli sekavaa kiekkoilua ilman lisäosumia.
Pätsi maalille – tasainen toinen erä
Ilves vaihtoi toiseen erään maalille Mikko Pätsin, jonka alkukausi on sujunut Mestis-joukkue LeKin matkassa hyvällä menestyksellä. Jos HPK oli ensimmäisen erän alussa hereillä, Ilves oli toisessa erässä. Vain 38 sekunnin jälkeen Ilves tasoitti ottelun 2-2:een. Masi Marjamäki levitti keskialueella pelin painopisteen oikeaan laitaan, Glenn ajoi alueelle sisään ja syötti rystyltä maalin eteen – Marjamäki otti HPK-puolustajan tilanteesta pois ajamalla keskeltä syvälle ja Michael Keränen pääsi viimeistelemään maalin edestä tasoituksen. Ilves kesti kolme minuuttia myöhemmin tulleen rangaistuksen hienosti ja pelasi omaa rohkeaa peliä erän ensimmäisen puoliskon.
Vierasjoukkue pääsi ylivoimalle ottelun puolivälin jälkeen, ja ylivoima pyörikin näyttävästi ja loi muutaman vaarallisen tilanteenkin Rajalan johdolla, mutta maalia tamperelaiset eivät saaneet värkättyä.
Vajaa minuutti jäähyn loppumisesta HPK pääsi ottelussa kolmannen kerran johtoon. Ilves menetti kiekon helpossa tilanteessa maalin takana, Leavitt sai sörkättyä kiekon maalin eteen, missä päivysti kaksi kotijoukkueen pelaajaa kaikessa rauhassa. Niko Nieminen siirsi kiekon Teemu Rautiaiselle, joka sai rystyltä ohjattua kiekon Pätsin ohitse. Halpa johtomaali oli toisen erän viimeinen, eikä muitakaan tilastomerkintöjä erään kirjattu.
Jokipakka tasoittaa viime sekunneilla – HPK:lle lisäpiste rankuissa
Ilves joutui takaa-ajoasemansa takia hyökkäämään aktiivisesti kolmannessa erässä. Joukkue saikin hallinnan itselleen ja muutamien pidempien pyöritysten jälkeen Ilves tasoitti ottelun 3-3:een Niko Peltolan maalilla pelikellon näyttäessä 48.35.
Iloa kesti vajaa 2,5 minuuttia, kun HPK siirtyi neljännen kerran ottelussa johtoon. Osuma kuvasi koko kautta osuvasti – kiekko kimpoili useasta luistimesta maalin eteen ja lopulta Jan-Mikael Juutisen kautta maaliviivan paremmalle puolelle. Niko Niemisellä oli paikka ratkaista ottelu kokonaan, kun hän pääsi vajaa viisi minuuttia ennen loppua lyhyeen läpiajoon. Niemisen yritys suuntautui kuitenkin ohi Pätsin vartioiman Ilves-maalin.
Ilves ei luovuttanut missään vaiheessa. Pari minuuttia ennen päätössummeria HPK:n Tuukka Mäkelä joutui rikkomaan ja Ilves pääsi hakemaan tasoitusta ylivoimalla. Tamperelaiset ottivat maalivahdin pois reilu minuutti ennen loppua ja piti kiekkoa Kerho-päädyssä. Lopulta sekavan tilanteen päätteeksi kiekko ajautui Myttysen luistinten kautta Jokipakalle, joka täräytti tasoitusmaalin vain 11 sekuntia ennen ottelun päättymistä!
Ottelu venyi näin jatkoajalle, missä Ilves oli selvästi aktiivisempi osapuoli, mutta viiden minuutin peli ei tuottanut ratkaisua, joten edessä oli voittomaalikilpailu. Siinä HPK oli parempi Arsi Piispasen ja Rautiaisen maaleilla, kun Ilveksen ainoa onnistuja oli Ville Korhonen – näin kotijoukkueelle kirjattiin kaksi pistettä ja Ilvekselle yksi.
Ilves pelasi kelvollisen ottelun ja antoi jälleen kaikkensa vajaamiehisenäkin. Joukkue uskoi itseensä viime hetkeen saakka ja monen katkeran loppuhetken tappion jälkeen Jokipakan tasoitus ajassa 59.49 maistui todella maukkaalta. Voittomaalikilpailuissa vastustajat ovat saaneet lisäpisteen neljästi, Ilves vain kertaalleen, joten kolme irtopistettä on valunut vastustajalle pitkän kaavan kautta. Joka piste on todella tärkeä, joten pitää toivoa, että tämä kurssi kääntyy vielä kuluvan kauden aikana, sillä joukkue on ansainnut useassa pelissä paljon enemmän kuin mitä on lopulta saanut.
Toiseen erään maalille komennettu Pätsi pelasi hyvin, vaikka ei tiukkoihin tilanteisiin joutunutkaan venymään – samoin Ilveksen nuorukaiset, uransa ensimmäisen liigaottelun kirjannut Tomi Wilenius ja uransa toisen liigamatsin pelannut Roope Nikkilä, esiintyivät siten, että jatkossakin peliaikaa lienee luvassa.
Joulutauon jälkeen Ilves on pelannut neljä ottelua, joista on hävinnyt kolmesti voittomaalikilpailuissa ja tiistaina onnettoman viimeistelytarkkuuden ansiosta Ässille, joten voitto antoi odottaa vielä itseään, vaikka jokaisessa näissä otteluissa Ilves on kamppaillut täydestä pistepotista – ja olisikin ansainnut selvästi enemmän kuin vain kolme pistettä.
Ilveksen seuraava ottelu on lauantaina, kun se kohtaa Lahden Pelicansin kotijäällään. Ottelu alkaa Hakametsässä poikkeuksellisesti jo kello 16.00. Tervetuloa!