Ilveksen viimeinen ottelu ennen maaottelutaukoa päättyi pettymykseen, kun Pelicans oli kotikaukalossaan vahvempi lukemin 3-1.
Alku kotijoukkueen
Otteluiden alut ovat olleet Ilvekselle tällä kaudella useissa peleissä vaikeita ja sama tahti jatkui Lahdessa. Pelicans hallitsi pelin alkua ja sai toistuvasti paineen Ilveksen puolustuspäätyyn. Ajassa 5.22 kotijoukkueen fanit pääsivät tuulettamaan, kun Arttu Heikkinen pääsi ohjaamaan 1-0-maalin Hannu Toivosen nenän edestä Ilveksen pahan kiekonmenetyksen jälkeen. Vajaa minuutti tästä ja Pelicans siirtyi jo kahden maalin johtoon. Kotijoukkue käänsi nopeasti pelin Ilveksen hyökkäyspään aloituksen jälkeen ja kultakypärä Iikka Kangasniemi pääsi lopulta laittaamaan irtokiekon tyhjään verkkoon ajassa 6.17.
2-0-maalin jälkeen Ilveskin pääsi paremmin peliin mukaan ja sai erän mittaan luotua muutaman hyökkäyspään paineen. Todelliset maalipaikat jäivät kuitenkin vähiin ja peli meni enemmän kulmissa pyörimiseksi. Janne Juvonen Pelicansin maalilla joutuikin puuttumaan pelin kulkuun vain neljästi erän kuluessa. Erän paras Ilves-paikka tuli viimeisellä minuutilla Matias Soinnulle, joka sai kuitenkin pyyhittyä vain pölyt kiekon päältä nousunsa päätteeksi.
Pelicans lisää johtoa
Toinen erä jatkoi ensimmäisen linjalla ja kaukalossa nähtiin kohtuu valjua kiekkoilua. Pelicans hallitsi erää, mutta sai Hannu Toivosella töitä vain kahden torjunnan verran. Kertaalleen kotijoukkue onnistui kuitenkin maalinteossa, kun Miska Siikonen ohitti Toivosen etukulmasta pitkän Pelicans pyörityksen päätteeksi ajassa 24.26. Kolmannen maalin jälkeen Arto Laatikainen lähti estämisjäähylle, mutta erikoistilanteen paras paikka tulikin alivoimaiselle Ilvekselle, kun kapteeni Tapio Laakso porhalsi läpiajoon. Janne Juvonen onnistui kuitenkin torjumaan Laakson yrityksen. Molemmat joukkueet pääsivät erässä vielä kertaalleen ylivoimalle, mutta lisäosumia ei varsin värittömässä erässä enää nähty ja tauolle lähdettiin kotijoukkueen tukevassa 3-0-johdossa.
Rikkonainen kolmas erä
Kolmas erä oli jäähyrikas, sillä molemmat joukkueet kuluttivat jäähypenkkiä kolmen kahden minuutin rangaistuksen verran. Ilveksen osalta se oli myös ottelun selkeästi paras erä, mutta yhtä osumaa enempää tamperelaiset eivät saaneet aikaiseksi. Ilveksen osumasta vastasi ylivoimalla Otto Koivula, jonka terävä kuti upposi verkkoon etunurkasta ajassa 45.06. Syöttöpisteet Koivulan maaliin merkkauttivat Teemu Aalto ja Ville Meskanen.
Ilves sai Koivulan maalista selkeästi lisää virtaa ja esiintyi pelin loppupuolella miehekkäästi. Tupsukorvat onnistuivat luomaan jonkin verran tekopaikkoja, mutta viimeistely ei onnistunut. Erän lopussa Ilves pelasi reilut pari minuuttia ilman maalivahtia ja piti kiekkoa liki koko ajan lahtelaispäädyssä, mutta laukaukset jäivät uupumaan ja Pelicans nappasi voiton lukemin 3-1.
Ottelun ratkaisut:
Pelicans pääsi ensimmäisessä erässä aivan liian helposti kahden maalin karkumatkalle. Ilveksen pelaaminen kahdessa ensimmäisessä erässä oli kauttaaltaan valjua. Kolmannessa erässä ketjumuutokset toivat piristystä peliin ja Ilves esiintyi huomattavasti avauseriä aktiivisemmin. Se riitti tänään kuitenkin vain yhteen maaliin.
Seuraava ottelu:
Ensi viikolla vietetään maaottelutaukoa ja Ilves palaa tositoimiin seuraavan kerran keskiviikkona 9.11. Silloin Hakametsässä vastassa on Porin Ässät. Tervetuloa!