Tiistaina ruman selkäsaunan kotiyleisönsä edessä saanut Ilves kohtaa torstaina vierasottelussa Porin Ässät, joka tupsukorvien tapaan oli varsin aseeton ensimmäisessä pelissään maaottelutauon jälkeen. Ottelussa tärkeään rooliin nouseekin joukkueiden kyky nollata edellisen kierroksen pettymys ja saada oikeanlainen peli-ilme päälle alusta alkaen.
Edelliset kohtaamiset
Ilves ja Ässät ovat iskeneet tällä kaudella yhteen kahdesti. Voitot ovat tasan 1-1, pisteet 4-2 ja maalit 6-5 porilaisten eduksi. Syyskuussa joukkueet kohtasivat patapakan isännöimässä ottelussa, jossa Ilves hallitsi hienoisesti kiekollista peliä, mutta ei pystynyt hyödyntämään etsikkoaikojaan yhtä tehokkaasti kuin kotijoukkue. Lokakuun lopussa otettiin yhteen Hakametsässä, jossa tupsukorvat olivat pitkään ansaitusti kiinni kolmessa pisteessä. Ässät kuitenkin punnersi aivan varsinaisen peliajan lopussa tasoituksen ilman maalivahtia, ja ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalta. Lopulta Ässä-kasvatti Masi Marjamäki vapautti kotiyleisön hurmioituneeseen tuuletukseen runnomalla voitto-osuman ylivoimalla.
Mielenkiintoista
* Ilveksen tehokkain pelaaja Ässiä vastaan käydyissä kamppailuissa on tällä kaudella ollut Mark Lee, joka on kerännyt kolme syöttöpinnaa joukkueiden edellisissä kohtaamisissa. Joonas Raskilla on tilillään kaksi osumaa Ässien verkkoon. Myös Masi Marjamäki, Ville Korhonen ja Jesse Niinimäki ovat keränneet kaksi tehopinnaa tämän syksyn otteluissa patapakkaa vastaan.
* Ässien Tuomas Santavuori iski viimeksi Porissa kaksi maalia Ilvestä vastaan ja syötti Hakametsässä yhden. Patrick Yetmanin tilillä on Ilves-kamppailuista tehot 1+1.
* Sarjataulukossa toisena oleva Ässät on kerännyt 16 pistettä enemmän kuin yhdeksäntenä oleva Ilves, mutta petolauma on tehnyt yhden maalin enemmän kuin porilaisryhmä. Päästetyissä maaleissa eroa on 26 osumaa Ässien hyväksi.
Kuumat pelaajat
Ilveksen riveistä on tiistain nöyryytyksen jälkeen vaikea nostaa kuumia nimiä, mutta paluun tositoimiin tehnyt Marko Anttila pelasi avauserässä erittäin vahvasti rakentaen itselleen muutaman hyvän maalintekotilanteen. Hyökkäyskaluston toiseksi onnistujaksi voidaan laskea hyvällä intensiteetillä esiintynyt Michael Keränen. Joukkueen kokeneelta kaartilta odotetaan huomattavaa tasonnostoa Ässät-otteluun.
Ässien maaleista Lukko-tappiossa vastasivat Veli-Matti Savinainen ja Severi Sillanpää. Hyvän alkukauden pelannut maalivahti Eero Kilpeläinen oli täystyöllistetty joutuen torjumaan 39 laukausta. Tietynlaista kuumuutta edustavat joukkueen Raumalla keräämät yhdeksän kahden minuutin rangaistusta.
Sanottua
”TPS-ottelu oli meille todellinen nöyryytys ja hyvä muistutus siitä, mitä tapahtuu, jos ei olla 100% valmiina. Ei saatu oikein mistään kiekkoja sisään, ja kaveri teki joka toisesta hyökkäyksestään maalin. Pelin jälkeinen luisteluharjoitus oli itselleni uran ensimmäinen ja varmasti sellainen herätys, että vastaavaan ei ole enää tarvetta.”
”Ässät on vahva kotijoukkue, joka pelaa intensiivisellä otteella. Mutta ei Pori mikään voittamaton paikka ole. Meidän pitää lähteä vain ihan erilailla heti pelin alusta mukaan ja pelata aktiivisella otteella.” – Pasi Määttänen, Ilves
Odotettavissa
Kumpikin joukkue pyrkii varmasti keskittymään otteluun huolellisesti. Ässien kohdalla tämä näkynee hurjana rynnistyksenä ottelun alussa, kun Ilves puolestaan panostanee erityisesti huolellisuuteen ja tarkkuuteen perusasioissa. Taistellakseen voitosta petolauman on pystyttävä vastaamaan patapakan kotikaukalossaan pitämään vauhtiin ja päästävä pois kovan karvauksen alta. Vastaavasti Ilveksen pitää saada omalla aktiivisella liikkeellään aikaan kiekonriistoja, joiden jälkeen kiekkoa on pelattava suoraviivaisesti kohti vastustajan maalia.
Edessä on vaikea koitos, jonka selvittäminen voitokkaasti vaatii jokaiselta tupsukorvalta selvää tasonnostoa tiistaisesta.