Tiistaina ansiokkaasti taistellut, mutta ilman pisteitä Lukkoa vastaan jäänyt Ilves kohtaa torstai-iltana vierasottelussa Espoon Bluesin. Sinipaidat ovat keränneet alkukauden otteluistaan kaksi pistettä enemmän kuin tupsukorvat ja pitävät ennen torstain liigakierrosta hallussaan sarjataulukon kuudetta sijaa.
Edelliset kohtaamiset
Blues kellisti Ilveksen viime kaudella joukkueiden kaikissa neljässä kohtaamisessa, mutta Ilves vei kamppailuista kaksi jatkoajalle asti. Lokakuussa Hakametsässä pelatussa ottelussa lisäpisteen kohtalon ratkaisi jatkoajalla Erkki Rajamäki. Marraskuisen kohtaamisen sinetin iski puolestaan Juuso Puustinen voittomaalikilpailussa.
Mielenkiintoista
* Joukkueet ottivat yhteen harjoituspelissä juuri ennen kauden alkua. Masi Marjamäen, Mark Leen ja Marko Anttilan muodostaman ketjun tehokkaat otteet siivittivät Ilveksen selvään 6-2 -voittoon.
* Tupsukorvien hyökkääjä Jaakko Pellinen kävi viime kaudella Bluesissa kahden ottelun pituisella lainalla ja keräsi noissa peleissä kaksi tehopistettä. Pellinen on Ilveksen ja Bluesin pelaajista ainoa, joka on esiintynyt molempien joukkueiden riveissä.
* Ilves ei ole milloinkaan kohdannut Bluesia SM-liigan playoffeissa. Keväällä 1998 molemmat joukkueet olivat välierissä Bluesin edeltäjän, Kiekko-Espoon, kaadettua puolivälierissä yllättäen ennakkosuosikki TPS:n. Tuolloin HIFK pudotti espoolaiset pronssiotteluun, mutta Ilves selvisi finaaleihin asti.
Kuumat pelaajat
Koko ajan peliään parantanut Ilves-sentteri Mark Lee kuului joukkueen ehdottomaan parhaimmistoon Lukko-ottelussa ja nousi saalistamansa syöttöpisteen ansiosta petolauman sisäisen pistepörssin kärkeen. Nuori laituri Matias Sointu esitti liigadebyytissään ennakkoluulottomia otteita ja viimeisteli komean osuman raumalaisten verkkoon.
Bluesin tehokkaimmat hyökkääjät ovat toistaiseksi olleet sähäkkä laitahyökkääjä Petri Lammassaari ja kokenut sentteri Stefan Öhman. Molemmilla on tilillään neljä tehopistettä. Kohupuolustaja Jere Karalahti on merkkauttanut nimiinsä kolme pinnaa, kerännyt 31 jäähyminuuttia ja pelannut hieman vajaat 20 minuuttia ottelua kohti, vaikka yksi peli jäi lyhyeksi ulosajon takia.
Sanottua
”Bluesissa on kova työnteon meininki. Ovat kurinalainen ja tasapainoinen ryhmä, joka puhaltaa yhteen hiileen. Pelityyli on pysynyt aika samana viime vuodet, eikä joukkueessa ole ollut suurta vaihtuvuutta. Nuoret ovat pelanneet joukkueessa monta vuotta ja kasvaneet siellä. Varmasti Karalahti on aika kova äijä, vaikka ikinä ennen en olekaan pelannut häntä vastaan. Lajusen Ville puolustuksessa on pelimies.”
”Avainpelaajia on loukkaantuneena. Nuoret saavat mahdollisuuden ja pitää vain nousta seuraavalle tasolle ja ottaa johtajuutta. Kultakypärä puristaa päätä. Se on hyvä, että kiertää. SM-liigapeleissä jaetaan pisteitä. Ei ole vaaraa, että kenenkään ajatukset karkaisivat vielä Minnesota-otteluun.”
– Joonas Rask, Ilves
Odotettavissa
Ilveksen loukkaantumistilanne näyttää lohduttomalta, mutta joukkue näytti tiistaina, että positiivinen peli-ilme ei ole muutamasta avainpelaajasta kiinni. Tupsukorvien peli perustuu vahvasti koko joukkueen kovaan liikkeeseen ja aktiiviseen otteeseen. Samoista asioista on myös torsta-illan vastustaja Blues tullut viime vuosina tunnetuksi, joten luvassa lienee vauhdikas kamppailu.
Vaikka Ilveksen päätavoitteet tällä kaudella liittyvät pelaajien ja joukkueen kehittämiseen, lähdetään ammattilaissarjassa kuitenkin jokaiseen otteluun taistelemaan voitosta. Suuria menestyspaineita petolaumalla ei ole, mutta joukkueen itseluottamuksen kannalta on erittäin tärkeää, että pisteitä kertyy tilille tasaiseen tahtiin. Kahden tappion jälkeen pisteet olisivat taas erittäin tervetulleita. Niiden saavuttamiseen vaaditaan keskittyneempää ja virheettömämpää suoritusta kuin tiistaina nähtiin.